keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Henkilön ambivalenssin hyväksyminen on tärkeää. En ole jotain johdonmukaisesti. En ole järin looginen henkilö.

En jatku, en ole kuolematon, en pysy. Olen jokeri, hetkellinen. Henkilö on suhteessa, ei substanssissa. Suhde on muistissa eli aivoainetta. Materiatonta sielua jonkinlaisena todellisena minuutenani ei ole olemassa. Aivotoiminnan lakatessa tai muuttuessa henkilö katoaa kuin metaanikaasu Saharaan. Eihän sen aivotoiminnan tarvitse kuin aika vähän muuttua, esim syvässä unessa, kun meikäläistä ei ole enää mailla halmeilla...

"Kuka minä olen?" on uskonnon ja tieteen ykköskysymys. Kaikki muu on näpertelyä ja nappikauppaa. Mitä tahansa vastauksia löytyykään, ne on hylättävä. On kysyttävä kuolemaan asti, siihen asti kunnes kysyjä loppuu.

On kannettava oma ristinsä omalle pääkallonpaikalleen. Se ei ole vieraalla maalla kaukana.
Vastauksia ei ole eikä tule mutta kysymys päättyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti