keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Optiikkaa

Sauvojen ympärillä kiehuu edelleen maailman uutispolttopisteissä.
Japanissa ei saada uudestaan peittoon, Ruotsissa ei uudestaan esille.

”Lundin piispansauvan ryöstöstä vankeutta.” (H.S.21.3.2011)
”Eteläruotsalaisen Lundin tuomiokirkosta varastetun piispansauvan ryöstöstä on annettu ensimmäinen tuomio. 22-vuotias mies sai Lundin käräjäoikeudessa puolentoista vuoden vankeusrangaistuksen avunannosta törkeään varkauteen.
Kallisarvoinen sauva on yhä kateissa.
Lundin tuomiokirkosta keväällä 2009 varastettu smaragdeilla koristeltu kultasauva on arvioitu vajaan puolen miljoonan euron arvoiseksi. Kirkko sai sauvan vuonna 1946 juhliessaan 800-vuotista historiaansa. Sauvan kulttuurihistoriallinen arvo nähtiin tuomiossa raskauttavana tekijänä.”


Jalokivien kimallus on ajanut 22-vuotiaan miehen lavean tien liukkaalle sauvakävelylle, joka näin karusti johti vankilan kaidalle polulle.


Arvailun varaan jää varkaan ajatus, joka edelsi kyseistä sauvakähvellystä.
Normaali rahaksi muuttamisen aie ei voine olla kyseessä. Panttilainaamoilla ei varmasti ole holveissaan ainakaan täyttä korvaussummaa. Pimeillä piispansauvamarkkinoilla kysyntä on aina melko hiljaista.

Avoin nettikaupanteko keräisi epäilemättä nopeasti tuomiokapitulien notaarien huomion ja kotkankatseet tykönsä:
Haluatko olemukseesi lisää arvokkuutta?
Eivätkö naiset/miehet huomaa Sinua ravintolassa?
Apupappi! Eikö seurakunta lotkauta korvaansa saarnoillesi?
Oletko kirkkolainsuojaton postimyyntipiispa ilman perusteellista varusteellista auktoriteettia?
Huolesi ovat ohi!
Myydään smaragdein koristettu kultainen piispansauva eniten tarjoavalle, lähtöhinta 400 000 euroa. Tuotto lyhentämättömänä Etelä-Ruotsin huumeliigojen toiminnan tukemiseen.


En usko että onnistuu.

Kimallus vie harhoihin. Ruusuinen tulevaisuus ei aukea, sellin ovi sen sijaan.




Viime lauantaina oli poikkeuksellinen täysikuu. Uskollinen kiertolaisemme mollotti uskollisempana kuin pitkään aikaan, ja läheisempänä.
Omassa elimistössäni vuorovedet hölskyvät vieläkin! Kuvat maailmalta näyttivät kuin se olisi viistänyt korkeimpien tornien antennit mennessään.

Kuu on luultavasti olemassa ja oikea mutta ei se todesti noin iso ole. Jos olisi, vuorovedet vyöryisivät yli koko maanpiirin ja hukuttaisivat kaiken lihan.

Silmä pettää.

Selkeänä yönä kun katselee tähtitaivaalle, mielen täyttää syvä ihmetys – ja ajatus että noita ei ehkä ole lainkaan enää.
Auringon jälkeen lähin tähti, Proxima Centauri, on neljän valovuoden päässä. Valon kestää tulla sieltä yhden olympiadin ajan. Se oli siis olemassa ainakin vielä Ateenan kisojen aikaan mutta Pekingistä 2008 ei ole varmuutta.
No, se selviää piakkoin, mutta valtaosa tähdistä on niin kaukana, ettei niistä ota selvää kirkkaimpanakaan yönä.

Mitä jos ne ovat kaikki sammuneet, ja mitä sitten jos ovatkin?
Ovatko ne enää vain verkkokalvoillamme? Onko sellainen olemista?
Ollaanko silloin jos vain näyttää että ollaan?
Pelkkä kimallus jäljellä?
Pitkä viiva helvetin pitkässä yössä?

Oma alkuvaloni on kohta 56 vuoden päässä, turvallisesti Linnunradalla siis yhä.
Olen ”radalla” joka ilta, ja muinakin vuorokauden aikoina, vielä tuhansia vuosia kuolemani jälkeen. Vieläpä koko elämäni on siellä. Outo viiva tyhjyydessä.

Siinä sitä ollaan.
Iankaikkinen elämä kulkee nauhana jossain jumalan selän takana, katseen tavoittamattomissa.

Täältä tullaan kunhan keritään, Andromeda ja muut naapurit!
Pistäkäähän galaksi koreaksi!
Saurukset taitavat siellä jo ollakin?! Ne ovat vähän kohloa väkeä ja kovia syömään, mutta tulee täältä siistejä juhlijoita myös. Älkää sammuko vielä!

Linnunrata on ns. sauvaspiraaligalaksi. Se on ottanut mallin piispansauvan yläosasta.
Kimallellaan kilpaa.
(Mutta mitä oikeasti tapahtuu?)



Onneksi on Simone Weil, joka tietää mitä tapahtuu.
Silmä ei petä vaan näkö.
Aikaa ei ole olemassa, paitsi ehkä juuri ja juuri nykyhetki jonkinlaisena rajatilana.
”…ja kuitenkin olemme ajan vallassa. Sellainen on meidän kohtalomme. Olemme olemattoman vallassa.

Odotus, toiveet, katumus, pelko, huoli ja sen sellaiset perustuvat tyhjän päälle.

Simonen mielestä kahleemme ovat todellisia mutta epätodellisia. (Tässä kohdin omissa aivoissani vähän perälauta pettää.)


Kyseessä lienee ero toden ja totena näyttäytymisen välillä. Piispansauva näyttää tavoittelemisen arvoiselta, mutta ei ole sitä varsinaisesti. ”Harhakuva, joka meillä on tämän maailman asioista, ei koske niiden olemassaoloa vaan niiden arvoa.”
Me omistamme vain varjoja, eikä varjoissa ole oikeita smaragdeja.


Aika verhoaa meidät epätodellisuuteen. Kimallellaan.
Sauvojen ja vastaavien kulttuurihistorialliset arvot ovat kauniita – varjoja.

”Vasta päästyämme täysin vapautumaan kaikista siteistä voimme nähdä oliot alastomina, valearvojen usvan himmentämättä katsettamme. Siksi paiseet ja tunkio olivat tarpeen, jotta Jobille paljastuisi maailman kauneus.”
(Job veti paiseet olalle…)


Simone tarkoittaa oikeaa kauneutta, ei kimallusta.
”Todellisuuden kriteeri on, että se on kovaa ja karheaa. Siihen sisältyy iloja, mutta ei hauskuutta. Kaikki hauska on unelmaa.”
Se niistä Andromedan kekkereistä…

Kyllä tuon ajatuksen tajuaa, vaikka aluksi yskittääkin. Hauskuus suuntautuu tulevaisuuteen ja menneisyyteen.
Siitä tulee varmaan hauskaa.
Kylläpä meillä oli hauskaa.

Ilo on läsnäoloa. Todellisuus eli oikeat asiat tuovat välittömän ilon. Hauskaa on pidettävä
”Mielikuvitus on se osa olemustamme, joka on lähtöisin Saatanasta.”
(Simone ei kaihda kovaakaan kieltä.)
Tosi yksin on hyvää ja kaunista. Karhean kaunista.
”On välttämätöntä, että ilo on ensin paljastanut meille todellisuuden, ikään kuin ilmestyksenä, jotta voisimme nähdä todellisuuden kärsimyksessäkin. Muutoin elämä on vain unta, enemmän tai vähemmän pahaa unta.
Meidän on päästävä niin pitkälle, että näemme vielä täyteläisemmän todellisuuden juuri kärsimyksessä, joka ei ole muuta kuin tyhjyyttä ja olemattomuutta.
Samoin täytyy rakastaa syvästi elämää voidakseen rakastaa vielä syvemmin kuolemaa.”

Tie ikuisen Jumalan luo kulkee ajassa häärivien jumalten kuten ”minän” kuoleman kautta, ei muualta.

”Jos tunnemme ilon täyteyttä ajatellessamme, että Jumala on olemassa, meidän on tunnettava samaa täyteyttä tullessamme tietämään, että me itse emme ole olemassa, sillä se on sama asia. Eikä tätä tietoa välitä meille muu kuin kärsimys ja kuolema.”
Paikka paikoin Weil soutaa raskaalta näyttävin vedoin ja lauseenvastikkein.
Mutta totuus onkin hänen mukaansa synnytettävä kivuliaasti, vain valhe tulee ulos helposti ja nopeasti.
Jos on ikänsä tuijottanut varjoja luolan peräseinällä, on niihin kiintynyt.
Oikea valo sattuu silmiin!
Olisipa mukava päästä takaisin luolaan. Mutta luolan suu ei halua enää niellä luolan miestä. Sylkee pois.
Kohtuun ei pääse takaisin kun on kerran synnytty, ja alettu vetää viivaa perässä.



Rakkauskin on totta vain jos siihen ei liity kuvittelua, tai tulkintoja. Olioita on rakastettava sellaisina kuin ne/he ovat, ilman subjektiivisia tulkintoja.

Ylevätkin tavoitteet ovat ansa. Varsinkin jos niihin liittyy kuvitelma, että olen parempi kuin muut.
Pahinta on jos ylevyys valjastaa alhaisuuden vetojuhdakseen.
”Ihminen antautuu kokonaan palvelemaan jotakin suurta asiaa (tai Jumalaa) ja päästää sen vuoksi alhaiset vaistonsa täysin valloilleen.”



Oikea kohoaminen voi tapahtua vain, jos luovutaan ylevistä tavoitteista.
Paiseet ovat paimen ja tunkio tarpeen tässä luopumisen kirkkaassa tähtiyössä.




Jossa kuu ei mollota kuin venetsialainen karnevaalinaamio tornien yllä, vaan kovana ja karheana.

Ilman pinnallaan pomppivaa michelin-ukkoa, ilman tähtilippua.




Rauhallisuuden Merenä.

2 kommenttia:

  1. Arvokasta ja ilahduttavaa että näillä korkeuksilla nostat esiin Simone Weilin ajattelua.

    VastaaPoista
  2. Välillä piti nauraa ääneen! "Pimeillä piispansauvamarkkinoilla kysyntä on aina melko hiljaista" -mainiota tekstiä, kiitos!
    "Jos tunnemme ilon täyteyttä ajatellessamme, että Jumala on olemassa, meidän on tunnettava samaa täyteyttä tullessamme tietämään, että me itse emme ole olemassa, sillä se on sama asia. Eikä tätä tietoa välitä meille muu kuin kärsimys ja kuolema."
    - Tuohon tekstiin sanon aamen!

    VastaaPoista