Kääntymällä

ja pysymällä hiljaa, te pelastutte.

Parvekkeelta näkyy komea sateenkaari, kaksikin. Sisempi on värikkäämpi ja syvempi, ulompi selvästi haaleampi ja lyhyempi – se häviää komparatiivien taiston ja kohta kokonaan näköpiiristä.

TYKS jää kaaren alle. Siellä synnytellään, sairastellaan ja kuollaan kovalla tohinalla. Ähistään, tuhistaan, voihkitaan ja koristaan, kuin yhdestä suusta.

Sisempikin sateenkaari katoaa. Sen elinkaari jää viiteen minuuttiin.

Sairaalassa viritellään uusia kaaria, peitellään katkenneita ja korjaillaan niitä siltä väliltä.

Jahve asetti sateenkaaren itselleen muistutukseksi: enää ei sovi hävittää ihmiskuntaa tulvalla. Tai vähän sitä voi hävittää, mutta ei kokonaan. Pikku läikkymisiä siellä täällä ei lasketa.

Kääntyminen on uskonnollisena käsitteenä rasittunut. Olin ennen sellainen ja nyt minä olen tällainen, kääntynyt. Sama mies, mutta enemmän, paremmin, korkeammalla. 

Henkisempi ja hengellisempi, mutta sama mies. Jumalan armosta ja kaikkea vielä, mutta – sama tyyppi, ratakierroksella takakaarteessa taivastoivo takaraivossaan.  

Ei pysy hiljaa vieläkään.

Vieläkin tulee ääntä.

Henki pihisee yhä. Sinä kuulet sen pihinän ja tiedät kyllä mistä se tulee, vaikka et tiedäkään mihin se menee.   

Se kaartuu ulommas. Se haalistuu, menettää värin ja voiman.

Jännittyy. Vanhenee. Läikkyy.

Kohta koristaan.

Kaarteen päässä ei ole aarretta, hikinen loppusuora vain. Voittajaa haastatellaan.

Muut suuntaavat katseensa toiveikkaasti ensi kauteen.

On käännyttävä. On käännyttävä vastavirtaan, sinne mihin ei ollut määrä.

Hiljaista on.

Pään määrä on väärä! (Elämä pelissä…)

Takaisin!

Pää kiinni ja suu!

Pää auki!

Tule pois sieltä, siellä on peli!

Se on peili, puusilmä!

Sateenkaari väikkyy enää mielissä ja peilissä.

Loppusuoraa juostaan, kohti lähtökuoppia.

Aukinainen pää tyhjenee nopeasti ja täyttyy. Tyhjenee.

Ei valittamista.

Hiljaisuus tulvii kaiken sydämen läpi ulos ja sisään. Ääntäkään ei pääse.

Ei valittamista!