perjantai 19. huhtikuuta 2013

Pääsiäinen 2















Jää suli ja vesi nousi nopeasti.
(Kuva on samasta kohdasta mistä edellisen julkaisun kuvakin, pari viikkoa myöhemmin.)
Ranta on ylempänä, kuvan ulkopuolella. Puroa ei näy.
Varjo on poissa.

Vesi liikkuu, joki on paikallaan.

Taivas heijastuu pinnasta.

Pinta loppuu, taivas alkaa. Ne ovat sama.
Toista ei ole ilman yhtä.


"Se joka laski hetkemme,
hän laskee edelleen.
Sano, mitä hän mahtaa laskea?
Hän laskee ja laskee.

Ei tule viileämpää,
ei öisempää,
ei kosteampaa.

Vain se mikä auttoi meitä kuuntelemaan:
se kuuntelee nyt
vain itselleen."
(Celan)


Ei ole syvempää, pinnallisempaa. Ei ole komparatiivia enää. 

Ruumiin, matalimman, ja Korkeimman välissä ei ole korkeampaa eikä matalampaa.
Korkein täyttää jokaisen ruumiin jokaisen molekyylin.
Kukaan ei ole enemmän tai vähemmän kuin toinen.
Kukaan ei ole mitään.

Mieli eli sielu eli psyyke ei tervehdy, kehity, valaistu, ylevöidy, henkisty eikä pyhity.
Se ei kompuroi terveemmäksi, paremmaksi, jalommaksi, vaan katoaa kuin varjo veden pinnalta.

Ei hätää.
Joki laskee takaa edelleen.

Joku tulee ja ottaa valokuvan joesta edessään.
Aurajoki heijastaa saman valon kuin Ganges. Saman kuin jokainen vesipisara.
Kurjinkin ruumis on Kristuksen ruumis.

Taivas, joki, joku, katse, kamera, havainto, muisto (tässä olen ollut ennenkin) (silloin oli erilaista), aika, aivot, tulkinta, kielto, häkeltyminen, metanoia.
Yhtäkkiä koko jumalainen kierto nähdään alastomana ja sellaisenaan: yhtä ei voi erottaa yhdestä.


Joki laski hetkemme, ja laskee edelleen, kohti merta.

Se auttoi meitä kuuntelemaan:
yksi kuuntelee vain yhtä.












torstai 4. huhtikuuta 2013

Pääsiäinen





57-vuotiaana ei ole paljon enää tehtävissä.
Asialliset hommat hoidetaan aika huolellisesti, mutta ilman suurta mielenkiintoa.

Ei "kolmatta tai neljättä ikää".
Ei edes ensimmäistä eikä toista.
Keski-ikää ei varsinkaan.

Aletaan mättää pois.
"If you want to go all the way, throw all away." (Mooji)
Oikeastaan ei aleta mättää vaan mättö alkaa tapahtua.
"Jos vehnänjyvä ei kuole, se ei voi elää." (Jeesus)

On vain tämä, eikä tämän kanssa synny merkittävää haikailua, jos siihen ei liitetä jotain.

Kurapuro laskee kurajokeen joka laskee mereen.

Ei mitään "pää pystyssä urheasti kohti kuolemaa" -höperehtimistä, ei myöskään jatkoaikahaaveita, vaan tässä nyt ei koskaan ennen eikä koskaan enää.
Tässä ei ole kitkaa.




Vanhemmalla iällä ihminen saatetaan palkita rovastin arvonimellä tai jonkin neuvoksen. Tasavallan presidentti saattaa nimittää hänet Valkoisen Ruusun Ritariksi, ja mitä niitä on.

Se lämmittää mieltä, mutta sen saa antaa myös polttaa mieltä, ja sen sidoksia. Se on aika lempeää palamista.

Melko lähellä jokea saatuihin nimiin on helppo suhtautua.
Rovasti tahi ruusuritari en tietenkään ole.

Nimikkeet istuvat sitkeämmässä kun noustaan puron vartta ylemmäs.
Ammatti jota on harjoittanut vuosikymmeniä tunkee juurensa syvemmälle kuin Valkoinen Ruusu tai rovastiteetti, mutta sekin on silti vielä aika kehällinen kohde.

Elämäntavat, ystävä- ja sukulaissuhteet luovat syvempiä uria. Olen sellainen joka istuu kaiket illat kapakassa. Olen hyvin perhekeskeinen ihminen. Olen autoileva, raitis poikamies. Olen urheilullinen ja eläinrakas, viihdyn luonnossa. Olen hyvä jätkä.

Olen vegetaristi.
Risti ympäristölleni.
Syön kaikkea: olen risti monen elävän yllä.

Olen sitä mieltä että.

Puron yli heittyy ristin varjo, ristin merkki, kuoleman merkki ja elämän.
Kuoleman varjon maan asukkaille loistaa kirkkaus (Jes.9): kuolema on varjo vain!
Varjo entisestään.
Kirkkauden varjo.

Vielä ylempänä puron vartta tullaan mieheksi tai naiseksi. Puro pärskii ja lorisee. Puhuttaisiin kosken kuohuista jos ei puhuttaisi - purosta.
Lähtee pieniä sivuojia.

Irti.
Ylemmäs.
Ei sukupuolta.

Käydään koulut, tullaan uskot.
Kaikki opit menemään!

Saadaan koti, uskonto ja isänmaa, kasvatus, kulttuuri ja kieli.
Tullaan persoonaksi:
Menemään!

Nyt tulee paha: saadaan nimi.
Sitä ei ihan heti unohda!
Mutta ei erisnimi sen kummempi kapine ole kuin ammatti- tai arvonimikään. Merkkien hälinää ilmassa tahi mustetta paperilla. Kukaan ei ole syntynyt nimilappu kaulassa tai otsaan tatuoituna.

Totuuden nimessä, erisnimi on unohdettava.
Ei dementiamerkityksessä herraparatkoon vaan samaistumismielessä.

Mikä helpotus!
Enää ei tarvitse saada nimeä, varjella sitä tahriintumasta, pitää sitä esillä, jne.


No mutta: tullaan esiin, lähdetään naisen jalkojen välistä, joskus myös vatsakalvon läpi.

Ollaan aika rumia, pidetään pahaa ääntä ja haistaan.
Ollaan Jumalan Valtakunnan esikuvia.
Olemalla ollaan. 

Vielä hetki.

Virrataan naisen sisällä.
Jakaudutaan yhdestä hedelmöittyneestä solusta.
Tässä kohden puron vartta katsellaan pois, häveliäästi.

Mies ja nainen kohtaavat. Halu syttyy. Purot yhtyvät.


Pieni poika ja pieni tyttö leikkivät jossakin, eivät tiedä toisistaan mitään.


Vesi sataa maahan.

Pilvet liikehtivät taivaalla.


Nyt. Todelliset kasvomme tulevat näkyviin, kaikessa ei-minkään-näköisyydessään.
Taivas! Taivaan vallat!

(Jää alkaa sulaa.)

Kurajoki virtaa hiljaa Airistolle.
Haihtuu kuin uni aamulla, taivaalle.

Pieni lapsi makaa maassa selällään ja katselee pilviä.
Hän näkee niissä kasvoja.

Alkaa sataa.
Lapsi lähtee kotiin.
























.