Kuka on sen kokenut?

"Jumala itsessään on niin ylhäällä, ettei kaipauksemme ja käsityskykymme yllä sinne asti.

Kaipaus on laaja, mittaamattoman laaja. Mutta mikään siitä, mihin kaipauksemme yrittää kurottaa, ei ole Jumala. Missä kaipaus ja ymmärrys eivät enää päde, siellä on pimeää ja siellä Jumala loistaa.”

(Eckhart)

Poika on pahasti sairas, kuolemaisillaan. Isä pyytää Jeesusta tulemaan luokseen ja parantamaan pojan. Tämä ei suostu pyyntöön, sanoo vain: "Mene kotiisi. Poikasi elää."

Isän kaipaus kohdistuu pojan paranemiseen ja täyttyykin.  

Mutta samalla avautuu jokin mikä on paljon enemmän ja vähemmän kuin mikään kaipuun kuvittelema.
Jopa enemmän kuin elämä tai kuolema. Jopa vähemmän, pikkuinen piste. Suunnaton avaruus.

Kaipuu lähtee vaillaolemisen tunnosta, ja johtaa kaikkiin niihin sekasorron lajeihin joista koko elämä maailmassa koostuu, maallisista ja hengellisistä.
Ei se riitä.

Ei se mihinkään riitä.

Sen on tuhottava maa ja taivas, poltettava helvetti. Se ei saa tyytyä. Tultava niin pimeään että ihmiset, käsityskyky, kaipuu ja auringot sammuvat. Sinne missä pyyntöihin ei suostuta eikä vastauksia ole, missä mikään ei enää päde.    

Tultava mitattomaan autiomaahan kuin kotiin, kaiken loppuun ja alkuun.

Mene kotiin. Poikasi elää.

Mene kotiisi, joka on paljon lähempänä kuin luuletkaan, ja paljon loistavampi.

Kuka on sen kokenut

ja kuka ei?

Äkkiä

kaikki käy vieraaksi

Kujan äänet ja askeleet käyvät etäisiksi

jäävät kuin suljettujen ikkunoitten ja ovien taa

vaikka ikkunat ja ovet ovat auki

Tunto menettää voimansa

ja esine jota pidit kädessäsi

putoaa ääneti maahan

Värit sulautuvat toisiinsa

muuttavat hahmoa ja himertävät

kuin pelissä, jossa on pieniä kuutioita

syvällä katselukaapin pimeydessä

Tuntuu jokin läsnäolo

jokin epätodellinen

joka teki tämän.

(Gunnar Ekelöf)

Löysäläinen

KÄÄRMEVAUNUISSA, ohi
valkean sypressin,
läpi tulvan
he veivät sinut.

Mutta sinussa, syntymästä
asti,
kuohui se toinen lähde,
mustaa
muiston suihkua
kapuat päivänvaloon.
(Celan)



Neljä miestä kantaa halvaantunutta Jeesuksen luo. Väkeä on niin paljon että sisään ei mahdu ovista eikä ikkunoista. Katto on siis purettava.
Synnynnäisesti halvaantunut on parannettava katon omistajan mielipiteitä kysymättä.

Syntymähalvaus, perisynty, on ulos kääntymistä kohti ajallisia kuvia, ulkoisia ja sisäisiä, kohti tulevaisuutta.    

Kun paluukutsu tulee, kun se toinen lähde kuohuu, estävät "kestävät" kattorakenteet on purettava heti.
Tai ehkä ne vain romahtavat.

Kestävimmät katot on tehty mielen käsitteistä, ja johtavat aina erillisyyteen, joka kyllä voidaan nimetä kauniistikin, vaikka "ihmiseksi" tai "jumalaksi". Katto eristää sisätilan ulkotilasta. 

Jeesus ei kutsu sairasta nimeltä, kuten ei yleensäkään vastaavissa tilanteissa, vaan osoittaa sanansa "pojalleni".
Halvaantuneesta tulee Sanalla sanoen Jumalan Poika, Jeesuksen veli, samaa verta, ilman omaa nimeä.   

Paikalla olleet Jumalan lain tuntijat ja opettajat eivät saa tolkkua moisesta messiaasta.
Heistä näyttää että Sana vedetään lokaan kerta kaikkiaan.
Syntejä jaetaan anteeksi tuosta vain, taitaa olla rienaaja. Missä ovat oikeus ja kohtuus? Rikos ja rangaistus? Missä on syntipukki? Tuomari?
Jonkun pitää kärsiä!

Traditioon perustuva opetus lähtee syyn ja seurauksen laista. Jotain on koska ensin on jotain muuta.

Teknisesti kausaalitarina tietenkin pätee. Jos kosken rautanaulalla pistorasiaa syvältä, koskee. 

Perinteellisen uskonnollisuuden mukaan - jota uskonnollisuus lähes pelkästään on - laki pätee myös olemassaolon perustassa. Uskonnosta tulee historiaa, kertomus jossa on erilaisia vaiheita ja aiheita, konnia ja sankareita. Alku, keskikohta ja loppu.

Nyt katon läpi laskeutuu jalaton ihminen taivaasta maan päälle Jumalan jalkojen juureen, ilman omaa ansiota ja kehityskertomusta, avuton mies. Kirjaton, karjaton kuin Leinon "löysäläinen".
Outoja hänellekin "isänmaa, kotipaikka ja lies, puolue, perhe ja muu, verot, verka ja velka ja ies". Outoja kaikki katot.
Jalat eivät kanna eikä juttu luista, makaa vain. Ei puhu mitään koko episodin aikana.

"Nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi." Kapua päivänvaloon. Mies saa heti jalat alleen, ottaa vuoteen kainaloonsa ja menee kotiinsa. Ei puhettakaan että hän olisi jäänyt korjaamaan kattoa tai istumaan Jeesuksen jalkojen juureen. Nousee vain ja kävelee pois taakseen katsomatta.
Hän katoaa kertomuksesta eikä palaa. 

Kattoon jää aukko, jota ei suljeta.