Huomenna on pelastuksen päivä (TS)

 

”Kutsuit minua. Tässä olen.” (1 Sam. 3)

Näine hyvineni ja pahoineni, viisauksineni ja typeryyksineni, olen aina tässä, en koskaan muualla edes käymässä.

Mielessäni tosin olen lähes aina jossain muualla, kuin lumottuna vaihtamassa itseäni ja olosuhteitani parempiin. Tulevissa, paremmissa olosuhteissa on ihmisen parempi olla. Uudessa työssä, asunnossa, suhteessa, maisemassa.

Uutena ihmisenä! Uusin positiivisin mielin. Vahvassa uskossa. Terveempänä, ehjempänä, rikkaampana, viisaampana.

Asioista ja lopulta ajan vaivoistakin perille päässeenä autuaana ja ikiviisaana.

Katso huomenna on pelastuksen päivä!? Merkitse kalenteriisi!

Mutta oikeasti Jumala itse vastaa meissä omaan kutsuunsa, eikä se vastaus ole ”katsotaan jos vaikka huomenna”, vaan ”tässä olen”.

Minä olen tie ja päämäärä.

Elämän kevät (TS)

 

”Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, maallinen murhe kuoleman. ” (2.Kor.7)

Maallinen murhe on ajallisuutta, sumua elämän tiellä, kietoo ihmisen itsensä ympärille, vie kadotukseen.

Ei minusta ole mihinkään… mitä ihmisetkin sanovat… mitä Jumalakin… mitä minusta oikein halutaan… meneekö koko elämäni jotenkin väärin?

Sisäinen monologi näännyttää.

Terveellinen murhe sen sijaan kestää sekunnin tai pari, ja vie kadotuksesta elämään.

Kuoleman eli menneisyyden taakka on raskas, elämän kevyt (Matt.11).

Mitä oli viisisataa miljoonaa vuotta tai viisi sekuntia sitten, on pilvenhattara tuulessa. Jokainen mennyt kokemus ja niiden kokija on ikuisessa kadotuksessa dinosaurusten kanssa.

Armo on kuin asteroidi. 

Vie menneeltä tilan ja tilaa uuden, kadottaa kadotuksen.  

Muutoksia (TS)

 ”Kaikki luotu järkkyy ja siirtyy sijoiltaan, jotta se, mikä ei järky, pysyisi paikallaan.” (Hepr.12)

Luonto järkkyy. Ilmasto muuttuu. 

Kadotus nielee eläin- ja kasvilajeja. 

Turvarakenteet tutisevat. Ihminen järkyttyy. Voi tulla tulva, taleban, tartunta tai joku muu vika. 

Siperia kuplii metaania, Grönlanti lainehtii kohta kellareissamme, otsoniaukko tuijottaa taivaalle kuin myrkyistä seonneen Maan laajeneva pupilli.

Ihmiskunta paisuu yli planeetan äärten ja yrittää ratkoa aiheuttamiaan ongelmia aiheuttamalla niitä lisää. (Tai sitten vain katselee telkkaria.)

Erilaisten pelastusohjelmien sokeat kapteenit ohjaavat sakeassa sumussa peräsimettömiä laivojaan, ja huutavat toistensa korviin ”oikeita” navigointiohjeita.

Mutta Hiljaisuus pysyy. Pysyy käsittämättömän lähellä, muutoksen, tuhon ja kuoleman koskemattomissa.

Ennen kaikkea ja kaiken jälkeen.