”Aika on täyttynyt. Jumalan valtakunta on tullut lähelle.
Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!” (Mark.1)
Itseään etsivä koira saa vainun hännästä, kiinnostuu ja
yrittää lähestyä, mutta häntä pakenee häntä. Vaikka kuinka kovaa juoksisi, ei
tulosta! Koira uupuu. Häntä pakenee, hätä jää. Itseä ei löydy, eikä omaa
paikkaa.
Ihmisellä on syntymävainu Valtakunnasta, kaipuu kotiin.
Erilaiset ajan kohteet näyttäisivät heijastavan sitä, mutta tavoittelu tuottaa
tyhjää.
Ihminen pyörii ajan ympyrää, ja uupuu.
Ympyrä täyttyy. Valtakunta on sekä keskipiste, kehä, että
kaikki siinä välissä. Ja kaikki kehän ulkopuolella…
Tavoittelun liike on ainoa mikä ”erottaa” koiran hännästään.
Koira pysähtyy, kääntää päänsä taakse ja huomaa että turhaa
oli koko hölkkä. Yhtä eläintä tässä ollaan, pää, häntä ja muu siinä välissä! Se
käy pitkäkseen maahan kaikessa rauhassa.
Ihminen kuulee hyvän sanoman, kääntyy takaisin kotiin, ja
rauhoittuu. Ympyrä sulkeutuu. Kehällä ei juosta enää. Kangastus katoaa.
Risti näyttää kuin nuoli olemassaolon keskipisteeseen. Olet
nyt tässä.
(TS)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti