Kolminaisuus


”Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki.” (Room.11)

Kolminaisuuden käsite on hyvä aktivoida jos Jumala alkaa tuntua kovin tutulta: kivalta kaverilta tai setämieheltä, joka on erityisen kiinnostunut juuri minun ikiomista asioistani. Salatun valtakunnan saloissa kun eivät liehu minkään isännän henkilökohtaiset viirit.
Toisaalta on varottava ilmaisuun helposti hiipivää mystistä värinää; Valtakunta on Valaistujen Vihittyjen salatietoa, jonka arvoituksia varjellaan Vatikaanin arkistoissa tai Kabbalan koodeissa.
Jumala ei ole järin uskonnollinen. 
Hän on kaikista olevista parhaiten tunnettu, sillä ”hänestä on kaikki”!
Itse asiassa Jumala on se joka ylipäätään mitään tuntee, alku ja loppu, Minä Olen. Ennen kuin joutavinkaan asia pääsee tapahtumaan, Olen. Ennen hampaiden harjausta Minä Olen. Tämä ei tarkoita ihmisyksilön korottamista, päinvastoin: todellisuus tuntee vain yhden yksikön ensimmäinen persoonan.
(Harha tuntee kyllä muutaman muunkin, ei siinä mitään… Ei siinä mitään.)
Kolminaisuutta kuvataan joskus kolmiolla jonka keskellä on iso silmä:
Jumala on prisma joka taittaa kaikkeuden valon väreiksi, onpa kaiken kukkuraksi ja kunniaksi vielä itse tuo valokin.
Ehkä on olemassa kauniimpaakin kuin tämä, ei vain tule heti mieleen.
Tämä ei ole uskontoa, tämä on tätä. Aamen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti