Revontulet


”Rauha joka on kaikkea ymmärrystä ylempi.” (Fil.4)

Kävelen Raunistulan rautatiesiltaa. Taivas tummuu kaupungin kattojen yllä. 
Revontulia syttyy odottamatta. 
Aurinkotuuli puhaltaa maan ilmakehään. Syntyy värinää ja valoja. 
Katsoja näkee sen ja haltioituu. Tulet liikkuvat. Uusia muotoja syntyy koko ajan.  
Ruumis eli sisäavaruus värisee sekin, kun jokin tuntematon tuulee.
Pään värinä on nimetty ajatteluksi, rinnan ja pallean tunteiksi. Nekään eivät pysy hetkeä paikallaan.
”Minä” olen yksi niistä. En ole niiden omistaja, saati hallitsija. Yksi värähdys vain toisten joukossa. 
Äkkiä ohi.
Revontulet hiipuvat taivaalle. Taivas ei liiku.
Sisäavaruuden värinät katoavat nekin kuin uni, omia aikojaan.
Taivaan rauha ei hiivu. Syntymättömänä, häviämättömänä se ylittää kaiken ymmärryksen ja muut värähtelyt. Se läpäisee kaiken ja tekee kaikesta kodin.
Voidaan siis levätä rauhassa.

(TS)  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti