Hammastikusta asiaa

Piti mennä suuhuollon vastaanotolle asti ennenkuin Tie aukeni edessäni. 

Viime syksynä hammashoitaja vannotti minua ostamaan Oral-B -hammastikkuja ja jynssäämään niillä päivittäin ienvälejä. 

Hän mainitsi ainakin kolme kertaa nimenomaan tuon merkin; taisi olla käynyt sponsoroidulla risteilyllä, jossa oli vaikuttunut niiden ylivoimaisuudesta. 

Kun sanoin että minulla olisi valmiina kotona Lidlin halpiksia, hän hyväksyi sitten nekin pitkin, valkoisin hampain. Kun Lidlin muoviset rassit loppuivat, siirryin suosittelemiinsa, vaikka nimi tuokin mieleen myrkyn. 

Pari viikkoa sitten hoitelin sellaisella taaimmaisten hampaiden väliä. 

Oral, tuo onneton Beelsebub, katkesi sinne. Eikä irronnut millään. Se oli kuin katkennut abloy-avain lukossa, toivottoman jumissa. 

Mikään ei auttanut, ei edes transdentaalinen mietiskely. 

Vähän samanlaisen mysteerin kohtaa, kun pesee valkopyykkiä ja sekaan on unohtunut yksikin värillinen, suhteellisen uusi rätti. Väri siirtyy ketterästi ja kerralla valkoiseen tekstiiliin. Ja pysyy. Ei lähde uudesta osoitteestaan enää ikinä. 

Voit pestä sitä valkopyykkiäsi satoja kertoja sadassa asteessa, ei lähde. 

Voit käyttää niin paljon valkaisuaineita että Aurajoen rannat vaahtoavat päästövedestä satamaan asti monta päivää pesun jälkeen. 

Voit pestä niin kauan että vaate itse kuluu pois, lahoaa molekyyleiksi. Viimeinenkin värimolekyyli pitää silti kiinni viimeisestä paitamolekyylistä. Ne ovat erottamattomat. 

Sama hammastikun kanssa: sisään upposi helposti, kuin olisi kotiinsa tullut, ja lyönyt oven säppiin takanaan. 

Tein kaikkeni, ostin lankoja, ostin kaikkea mitä hampaiden itsehoidon alalla on keksitty, vain pakki puuttui. Peruutusvaihdetta tikulle en löytänyt. 

Hammashoitohenkilökunta! Älkää uskoko lipeviä oralisteja, noita tyrkkyjä hammaspeikkoja! Nauttikaa hyvillä mielin tarjoamansa herkut, mutta älkää myykö sieluanne! 

Tuotteensa saattavat johtaa ihmisen vaivan aikaan ja tilaan! 

Yritin unohtaa koko asian, suhtautua tikkuun kuin hammasperheeseeni tulleeseen, vieraaseen, mököttävään, mutta muuten harmittomaan ulkomaalaiseen vaihto-oppilaaseen. Jonka kanssa ei oikein kommunikaatio luista, mutta joka toisaalta pysyttelee paljolti omassa huoneessaan. Että kyllä se sieltä sitten aikanaan lähtee. 

Eilen, pari viikkoa penetraation jälkeen, se kuitenkin alkoi olla yhä ärsyttävämpi. Harjatessa vuosi verta, vähän särkikin. Soitin kaupungin hammashoidon päivystykseen ja kysyin mahdollisuuksia siirtää tunkeilija muualle. 

Sain ajan puolentoista tunnin päähän, mikä alitti reilusti kaikki odotukseni. Normaaleja hoitoaikoja kun olen saanut odottaa vuodenkin. 

Otin vastaanottolukemisikseni Tien, joka siellä lukiessa aukeni eteeni odottamattomasti, kutsuvasti. 

Laotsen Tao te kingistä löydettiin vuonna 1973 Kiinasta uusia versioita, joita pidetään tähänastisia alkuperäisempinä. Uusia käännöksiä on väsätty, suomeksi Minna Maijala. 

Myös nimet ovat tässä tuoksinassa muuttuneet, ja opus on nykyään Laozi, De dao jing. 

Olen lukenut kirjaa joskus kauan sitten, en ymmärtänyt silloin mitään, kuten en ymmärtänyt nytkään. 

Jotain on silti muuttunut vuosikymmenten takaisesta. Käännös tietenkin, mutta ennen kaikkea ehkä oma lukemisen tapani. On kirjoja joita on luettava kuin katselisi taidemaalausta, tai kuin kuuntelisi musiikkia. Ikään kuin pallealla, ei aivoilla. 

Tie kuuluu näihin (Dao/Tao on profaanilta merkitykseltään "tie", uskonnolliselta ja filosofiselta esim. "totuus", "olevainen", "jumala" jne, tai sitten siinäkin katsannossa yksinkertaisesti - "tie"). 

Laozin taolaistoveri Zuang zi ohjaa tutkimaan (ylipäätään elämää siis) näin: "Tee tahtosi yhdeksi! Älä kuuntele korvillasi, kuuntele mielelläsi. Ei, älä kuuntele mielelläsi, kuuntele hengelläsi. Kuunteleminen lukitsee korvat, mieli lukitsee tunnistamisen, mutta henki on tyhjä ja palvelee kaikkia olentoja. Tie kypsyy vain tyhjyydessä. Tyhjyys on mielen paastoamista." 

Oikea toiminta edellyttää myös tiettyä etäisyyttä, et ymmärrä tietä, sen luonnetta, jos tuijotat sitä nenä ja otsa kiinni asvaltissa. Saati että pystyisit kulkemaan sitä pitkin! 

Mielestäni De dao jingillä on alkukristillisessä perinteessä kauan kadoksissa ollut velipoika: Tuomaan evankeliumi. 

Nimenomaan siten että T on maskuliini, D feminiini, näkeehän sen jo kirjainten muodostakin. T:n ote ja sävy on aggressiivisempi, D:n luo tullaan kuin syliin, vaikka sielläkin puhutaan sotilaista ja aseista. 

Kumpikin edustaa kryptistä, aukkojen kieltä. Päinvastoin kuin esim. synoptiset evankeliumit jotka, Bataillen käsitteitä (vapaasti ja yhteyksiä kyselemättä) lainaten, ovat pelastushistoriallisia "projekteja", suljettuja pelastus- ja kärsimyshistorioita alkuineen, keskikohtineen ja loppuineen. 

Kummastakin sisaruksesta on epäilemättä hyllykilometreittäin kommentaareja, on etsitty oikeaa tulkintaa, että kuka, mitä, ja häh. Sen touhun voi lopettaa. 

Häh? on lopullinen vastaus ja oikea tulkinta. 

"Tie on suuri mutta nimetön." (D) 

Käsityöläiskatu 2:n suuhoitola on yhtä hyvä tutkijankammio kuin yliopistokin. "Suuri Tie on hyvin tasainen, mutta ihmiset iloitsevat kumpuilevista poluista." "Ne, jotka tietävät, eivät puhu. Ne, jotka puhuvat, eivät tiedä."(D) 

Ne, jotka eivät tiedä yhtään mitään, alkavat kirjoittaa blogia. Mutta kas: "On parasta tietää, ettei tiedä. On vika olla tietämättä, ettei tiedä." 

Jos on ihan varma, ettei tiedä, tietää jo! Sitten on enää hylättävä tämäkin tieto... 

Viisas ei tiedä olevansa viisas. 

"Olen viisas" on maailman typerin ajatus. Moni on langennut siihen. 

Olen joskus käyttänyt saarnoissani tähän liittyvää paradoksia: Jos uskot, ajattelet tai kuvittelet uskovasi Jumalaan, et usko oikeasti, vaan palvot harhoja, epäjumalia. Seurakunnalta saamani palaute ei ole ollut varauksettoman myönteistä, minkä saatan kyllä myös ymmärtää. 

 Toisaalta: "Kaikki virtaa kohti Tietä. Se on hyvän ihmisen aarre, ja se suojaa huonoa ihmistä." Oikeastaan harhaan ei voi siis mennäkään. 

Ainoa harha on, että kosketus Tiehen on menetetty. Siis se ajatus että se on menetetty; oikeasti ei ole menetty mitään. 

Mitään tiettyä ei koskaan ollutkaan. Tie on eräällä tavalla tiedon negaatio. (Vaikka nuo suomen sanat ovatkin samaa etymologista alkuperää. Sanoihin voi sotkeutua niin monin tavoin...) 

 Tuomaan evankeliumi esittää tätä samaa: Jeesus (Tie...) sanoi: "Minä olen valo kaikkien heidän yläpuolellaan. Minä olen kaikkeus. Minusta kaikkeus on lähtenyt, ja minun luokseni se on jälleen palannut. Halkaiskaa halko (tai hammastikku), ja minä olen siellä. Kohottakaa kivi, ja löydätte minut sieltä." 

Olisi varmasti latteaa kutsua Tietä itse Elämäksi tai Olemassaolon Kokonaisuudeksi. On varmasti latteaa kutsua sitä miksikään. 

Ei se ole yhtä kuin elämä tai olemassaolo, mutta ehkä se on perusta joka mahdollistaa nämä. Olentojen olevuus? 

Se mikä on? Häh? 

Jotkut viisaat ovat verranneet sitä elokuvakankaaksi jolla filmin/maailman tapahtumat vyöryvät väkevinä, tunteikkaina, eroottisina ja väkivaltaisina, tylsinä ja kiinnostavina, naurua ja itkua herättävinä, - ja täysin epätodellisina. Vain kangas on todellinen. 

Cioran toteaa, että on mahdotonta pitää elämää vakavasti otettavana ilmiönä, pikemmin pilana, pelinä, jopa petoksena. Hautausmaan porttien yllä pitäisi lukea: "Mikään ei ole traagista. Kaikki on epätodellista." 

Ok, kuoleman äärellä asia näyttää selvä(hkö)ltä. 

Elävien kärsimys on vaikeampi: Vastaanotolla on lisäkseni nuori maahanmuuttajamies, jolla on niin kova hammassärky, että hyvä kun pysyy pystyssä. Hän muistuttaa ihan Edvard Munchin Huutoa. 

Menenkö sanomaan hänelle: älä huoli, tuo on epätodellista. En. Huutohan ulvoisi minut kaiteen yli vuonoon! Ja heittäisi kaiken maailman Laozit perässä. Siellä sitten kauhoisimme, Lassi ja Laozi, vuonoon syöstyinä, Tieltä sivuun poikenneina. 

Tätä voisi koettaa: se menee ohi, niin kuin kaikki muukin tässä maailmassa, ja lopulta maailma itsekin! (+ pyydä Oxanestia!) 

Ohimenevyys, väliaikaisuus on eräs epätoden kriteereistä. Nisargadatta Maharaj kirjassa Valvetilasi on unta: "Maailma on vain näytelmä, säihkyvä ja tyhjä. Se on eikä kuitenkaan ole...Sillä ei ole mitään syytä eikä se palvele mitään tarkoitusta. Se vain tapahtuu kun olemme hajamielisiä (tässä mennään kyllä ainakin omani ymmärrykseni yli, tajuamisen tuolle puolen). Sen ulkoinen olemus on juuri sellainen miltä näyttääkin, mutta siltä puuttuvat syvyys ja merkitys. Vain katsoja on todellinen..." 

Maharaj:n mukaan toisaalta vain epätoden voi tuntea, toden voi "tuntea" vain olemalla tosi. Jeesus T:ssa: "Tiedä, mitä edessäsi on, ja niin se, mikä on sinulta salattua, paljastetaan sinulle." 

Tiedä mitä edessäsi (ikenissäsi, aivoissasi, mielessäsi, pöydälläsi jne.) on. Älä välitä mitä siinä on, mutta tunne se! Tiedä myös että se mitä tunnet, ei ole se. Se vain on. Tie itse on suuri, nimeämätön. Tuntemattomaan tupaan vie. "Minä annan teille, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä käsi ei ole koskenut ja mikä ei ole juolahtanut ihmismieleen." (T) 

Laozi lohduttaa meitä, tällaisten lauseiden arvoituksellisuuteen helposti väsähtäviä sillä, että kyseessä ei lopulta ole mikään kovin kumma homma. 

Ei mikään Esoteeriseen Tietoon Vihittyjen Mestarien Kerhon Salaisiin Kansioihin kirjattu asia, vaan lopulta perin yksinkertainen, jopa - kirjaimellisesti - lapsenomainen. 

 Tie on tasainen kuin Pohjanmaalla, mutta ihmiset pitävät vähän kuoppaisemmasta meiningistä. "Sanani on helppo ymmärtää ja helppo toteuttaa käytännössä. Silti kukaan maailmassa ei pysty ymmärtämään niitä, eikä kukaan osaa toteuttaa niitä." (D) Niiden ymmärtämisen vaikeus johtuu juuri niiden helppoudesta. 

Tie on lähempänä kuin luuletkaan, Tie on todella lähellä... hei, kuule: se on vielä lähempänä... T:ssa (ja toki myös synoptikoilla) on sama ajatus. "...minun ikeeni on kevyt, ...te löydätte levon." 

Elämän portti on ahdas, ja monet yrittävät kovasti siitä sisään, eivätkä pääse. Ahtaus on juuri siinä että homma ei toimi yrittämällä. 

Maharaj toteaa että "totuus", komealta kalskahtavasta käsitteestä huolimatta, on yksinkertainen, aivan yksinkertainen, ja tie siihen helppo: "Teidän ei tarvitse muuta kuin olla tekemättä mitään." 

Meditaatio on tarkkailua, ei risti-istuntoja, mantroja, rukouksia, mielen keskittämistä tai ylevöittämistä, varsinkaan se ei ole jonkin objektin subjektiivista palvontaa. 

 Laozi, vihdoin rannalle räpiköineenä, sanoo tarkkailusta, ettei sekään edellytä kovin kummoisia kommervenkkejä: "Tarkastele yksilöä yksilön kautta, tarkastele perhettä perheen kautta, tarkastele kaupunkia kaupungin kautta, tarkastele valtiota valtion kautta ja maailmaa maailman kautta. Kuinka tiedän, että maailma on tällainen? Tällä tavoin." (D) Olen kovin mieltynyt tuohon viimeiseen: tällä tavoin... Mitenpä miten? Tätenpä täten. Siinä kyselet vielä! Miten todellisuus löytyy? Näin. --- Maailma on löydettävissä, ja myös ylitettävissä, juuri tällä tavoin. Tulin. Näin. Voitin. "Vie tyhjyys äärimmilleen, säilytä kaiken keskellä tyyneys. Kymmenen tuhatta olentoa - nousevat rinta rinnan, ja näin näen niiden palaavan. Olennot tulevat esiin suurina joukkoina, jokainen palaa omille juurilleen." (D) Robert G. Henricks huomauttaa esipuheessa että nämä "kymmenen tuhatta olentoa" tarkoittavat Laozilla (ja taolaisuudessa) elämän monia muotoja, "paluu omille juurille" todellisen luontonsa ymmärtämistä. (Kiinan guan joka on siis käännetty näen, on juuri todellisuuden oivaltamista asioista.) 

 Tikku ikenistänikin löytyy, tosin yllättävän pitkän kaivamisen jälkeen. En ollut siis pelkkä saamaton hammasperheenisä, kun en ollut saanut itse häädettyä sitä. 

Ammattinainenkin kaivoi sitä vartin! 

Liian ahdas oli siis lopulta suuni portti Oral-B:n käydä sisälle, helpompi ehkä Camelille. Kehoni huomasi heti kuinka paljon helpompi ja luontevampi on olla ilman ylimääräistä, vaikka pientäkin taakkaa. 

Mielellä on asiassa paljon opittavaa.