”Jumalani, miksi minut hylkäsit?” (Mark.15)
Vastausta ei kuulu.
Missään ei ole ketään.
Huutava yksin kuulee huudon.
Tarina on lopussa.
Vastaus tulee hiljaa, oudosta suunnasta.
Imperfekti, epätäydellinen on takana kun ”se on täytetty” ja perfekti siten läsnä, täydellinen.
Historian singulariteetti. Valo ei lähde mihinkään.
Tai lähtee sisäänpäin.
”Keskipäivällä tuli pimeys.”
Kertomus ei jatku.
Kaikki on tässä nyt. Tähän on kallistettava päänsä ja näihin käsiin uskottava henkensä.
En voi hylätä sinua: minä olen sinä.
Minä olen valo pimeydessä tai pimeä valo.
Minä olen.
Valo on itsensä lähde, ja täyttää kaikkeuden säteillään.
Hän näkee kaikissa ja kaikessa itsensä.
(TS)
(TS)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti