Sana


”Kaikki sanat uupuvat kesken, kukaan ei saa sanotuksi kaikkea.” (Saarn.1)

Puoliso ruokapöydässä, pappi saarnatuolissa, kasvattaja kotona ja koulussa, leikkaajapoliitikko puhujanpöntössä, ”mielipidevaikuttaja” somen sekopäisessä kilpamylvinnässä. Kukaan ei saa sanotuksi kaikkea. Sanat uupuvat, kokevat burnoutin.  
Alussa oli Sana, sydänvoima. 
Se hyytyi kertomukseksi joka nousee äänihuulille kuin vatsahappo. 
Kerronta täyttää joka paikan, erilaiset ”keskustelut”. 
Mitään ei silti oikein saada sanotuksi.
Elämälle vierain on sisäinen kertomus itsestä. Minä olen Semmoinen Joka.
Jouluna Sana tuli lihaksi, syntyi ihmiseksi, käsin kosketeltavaksi. Seimen ympärillä ollaan hiljaa. 
Lapsella ei ole kertomusta itsestä. Hän on tie, totuus, elämä.
Myöhemmin tästäkin tulee kertomus ja kiista. Uuvutetaan sanat ja kirjahyllykilometrit ”keskustelulla” syntymän luonteesta ja semmoisesta.
Mutta ei nyt.
Nyt ollaan hiljaa. 

(TS)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti