”Kaikki sanat uupuvat kesken, kukaan ei saa sanotuksi
kaikkea.” (Saarn.1)
Puoliso ruokapöydässä, pappi saarnatuolissa, kasvattaja kotona
ja koulussa, leikkaajapoliitikko puhujanpöntössä, ”mielipidevaikuttaja” somen
sekopäisessä kilpamylvinnässä. Kukaan ei saa sanotuksi kaikkea. Sanat uupuvat,
kokevat burnoutin.
Alussa oli Sana, sydänvoima.
Se hyytyi kertomukseksi joka
nousee äänihuulille kuin vatsahappo.
Kerronta täyttää joka paikan, erilaiset
”keskustelut”.
Mitään ei silti oikein saada sanotuksi.
Elämälle vierain on sisäinen kertomus itsestä. Minä olen
Semmoinen Joka.
Jouluna Sana tuli lihaksi, syntyi ihmiseksi, käsin
kosketeltavaksi. Seimen ympärillä ollaan hiljaa.
Lapsella ei ole kertomusta
itsestä. Hän on tie, totuus, elämä.
Myöhemmin tästäkin tulee kertomus ja kiista. Uuvutetaan
sanat ja kirjahyllykilometrit ”keskustelulla” syntymän luonteesta ja
semmoisesta.
Mutta ei nyt.
Nyt ollaan hiljaa. (TS)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti