”Herra katsoi Abelia
suopeasti, mutta ei Kainia, jonka katse tästä synkistyi.” (1.Moos.4)
Abelilla menee paremmin. Hän
pärjää, hänet huomataan. Hän saa tunnustusta ylimmältäkin taholta.
Kainia uhreineen ei huomaa
pirukaan, tuo ”kavalin Herran luomista eläimistä”.
Mies uhriutuu itse, vertaileva
katseensa mustuu ja painuu maahan murhe- ja murhamielin.
Abelilta ei jäänyt jälkeläisiä,
mutta Kainilta jäi: ihmiskunta.
Hänen merkeissään täällä
yhä harhaillaan, varmoina omasta ylemmyydestä, alemmuudesta tai
keskinkertaisuudesta. Vertailu on perisynnin oire, samoin sitä seuraava toisten
ja itsen painaminen tai palvominen.
Katso ihmistä! sanoi Pilatus
Jeesuksesta. Jumalan poika! sanoi sadanpäämies ja moni muu.
Vertailu loppuu kun kahdesta
tulee yksi.
Silloin Valtakunta on
jakamaton, eikä jakamaton riitaudu.
Katse kohoaa ja kirkastuu.