Esiveljet (TS)

 

”Herra katsoi Abelia suopeasti, mutta ei Kainia, jonka katse tästä synkistyi.” (1.Moos.4)

Abelilla menee paremmin. Hän pärjää, hänet huomataan. Hän saa tunnustusta ylimmältäkin taholta.
Kainia uhreineen ei huomaa pirukaan, tuo ”kavalin Herran luomista eläimistä”.
Mies uhriutuu itse, vertaileva katseensa mustuu ja painuu maahan murhe- ja murhamielin.

Abelilta ei jäänyt jälkeläisiä, mutta Kainilta jäi: ihmiskunta.
Hänen merkeissään täällä yhä harhaillaan, varmoina omasta ylemmyydestä, alemmuudesta tai keskinkertaisuudesta. Vertailu on perisynnin oire, samoin sitä seuraava toisten ja itsen painaminen tai palvominen.
Katso ihmistä! sanoi Pilatus Jeesuksesta. Jumalan poika! sanoi sadanpäämies ja moni muu.
Vertailu loppuu kun kahdesta tulee yksi.
Silloin Valtakunta on jakamaton, eikä jakamaton riitaudu.

Katse kohoaa ja kirkastuu.

Pohjantähden alla (TS)

 

”Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä… Mikä on ihmislapsi! Lähes kaltaisesi olento…” (Ps.8)

On katseltu taivasta sukupolvet tutisten, siitä lähtien kun ensimmäinen lajitoveri lankesi syntiin, eli tajusi olevansa erossa näkemästään, poissa kotoa ja turvattomana kuin yksinäinen avaruuskävelijä, tyhjyys ympärillään ja sisällään.

On vaellettu täälläkin, Pohjantähden alla, tomuna tuulessa, Jumalan ja monen muunkin tahon pelossa. Kumarrettu taivaallista olentoa, Valvovaa Silmää joka näkee ihmislapsen sydämen eikä ole useinkaan tyytyväinen näkemäänsä.

Kuultu sitten sanoma Jumalasta joka tyhjeni tuolta tähän, ja paransi sokeat silmät, teki katsojasta, katseesta ja katseen kohteesta Yhden.

On hämmästytty, kuinka lähellä kaikki tämä lopulta on!  

Huomattu samalla kuinka vähän pelkoon on aihetta, jos yhtään.