Ystävällisyys

”Hengen hedelmä on ystävällisyys.” (Gal.5)

Ihmisten välinen ystävyys on suhteellista. Minulla on kuva itsestäni. Paavali kutsuu sitä ”vanhaksi luonnoksi”, psykologia ”persoonaksi”. Tuon kuvitelman kautta olen suhteessa siihen kuvaan joka minulla on sinusta, ja päinvastoin. Tästä seuraa erillisyys ja jumalaton määrä kitkaa. Huonommuutta ja paremmuutta, manipulointia, pönkittämistä ja alas ampumista - koko sekasorto jota kutsutaan yhteiskunnaksi.

Risti lyö persoonan eli onton pääkallon paikalle ydinhaavan jonka kautta yksi, pyhä, yhteinen ja ystävällinen pääsee sisään ja ulos.

Haava on ihmiskunnallinen, kaikkien osa.

Samoin se Toinen, joka ei oikeasti ole toinen vaan ensimmäinen ja viimeinen. Hänen haavansa kautta olemme parantuneet, sillä haavat ovat yksi.  

Hengen ystävällisyys on rajaton kuin avaruus tai oleminen itse. Se ottaa syliinsä kaiken mitä on, ja senkin mitä ei enää tai vielä ole. Se ei etsi omaa etuaan. Henki ei jaa ihmisiä pyhiin ja pahoihin, hyviin ja huonoihin. Varsinkaan hän ei jaa ihmisiä hengellisiin ja hengettömiin, sillä ”hän on täyttänyt kaikkeuden läsnäolollaan”.

Maailman ystävällisin ele: kaikkeus on täyttynyt Pyhällä Hengellä.

(TS)