”Menneistä ei jää muistoa eikä jää tulevistakaan.”
(Saarn. 1)
Karavaani kulkee, pöly nousee, historiaa tehdään, elämää
tarinoidaan.
Taakse katsottaessa pölypilvessä näkyy hahmoja, mutta kun
pöly laskeutuu, vain tyhjä aavikko on jäljellä. Tarina jatkuu, saavutaan ns.
tulevaisuuteen ja tehdään siitä – unelmista ja uhkakuvista - saman tien tomua ja
tuhkaa. Huomataan tulevaisuus kangastukseksi, joka heijastuu menneisyydestä.
Karavaani palaa loppuun ajan kuumalla aavikolla.
Saavutaan lopulta keitaalle ja sydänlähteelle. Se kumpuaa
joka suuntaan eli Ikuiseen (Joh.4).
Se on aavikolla mutta ei sen osa.
Elämän lähde ei ole osa elämän tarinaa. Lähde on alku ja
loppu, ehtymätön.
Maailmassa mutta ei maailmasta.
Karavaani palaa alkuun, kotiin,
ja unohtaa koko evakkoretken (Jes.65).(TS)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti