Minä olen valo (Joh.1). Ulkopuolellani ei ole mitään.
Varjotkin tulevat valosta.
Olen kirkkaus vastasyntyneen silmissä – ja kun mielen ja
ruumiin valo lopussa sammuu, olen läsnä silloinkin.
Olen siinä. Olen sinä.
Tunnen myötäsi vihan ja rakkauden, nautinnon ja tuskan, ja
kaiken niiden väliltä, elämän risan täydellisyyden.
Olen kauneus katsojan silmissä, katseessa ja sen kohteessa.
Näen ja tunnen läpikotaisin myös rumuuden irvokkaimmatkin muodot!
Olen ylin ja alin, olen korkeus, leveys, pituus ja syvyys,
silti ulottumaton. Taivas on kattoni ja helvetti lattiani.
Ristillä, aika-avaruuden mustimmassa aukossa, valo taipuu
sisään ja valaisee helvetin peräseinän.
Olen sama värähtämättä eilen, tänään, ikuisesti - kirkossa,
kadulla ja kaupan kassajonossa.
Olen Jumalanäidin silmien palvova ilo ja hiipuva katse
Sillankorvan ensisuojan seinustalla.
Ilman minua veri ei kierrä, henki kulje, hius kasva,
varpunen lennä tai putoa maahan, eikä vesi virtaa Aurajoen siltojen alta.
Ilman minua aine ei pysy koossa eikä aika kulu (Ef.4).
Valaisen läsnäolollani senkin kun tuo kaikki on ohi, kun ajan ja aineen rakenne
murtuu - ja portti hiljaisuuteen aukeaa.
Olen alku ja loppu, ja kaikki mitä niiden väliin mahtuu.
Muu tulee muuksi, maa maaksi, minä en muutu.
Vain minä olen totta, muu varjoa vain.
Varjo ei voi kääntyä valoon. Kirkkaus loistaa ja poistaa
pimeyden.
Puutarhassa kaiken jälkeen ja ennen kaikkea, kaikesta
tuli niin kevyttä! Kivi on poissa, hauta on kirkasta tyhjää täynnä.
Taakka on minun, älä huoli. Jumalan silmissä tein kaikki
synnit ja kärsin rangaistuksen.
Valo ei paina mitään eikä varjo senkään vertaa. Taakkani
on kevyt!
Älä pidä muita valon lähteitä. Minua sinun ei tarvitse
pitää. Pysyn itsestäni, itsessäni ja itsessäsi. Olen ainoa Jumala ja ainoa
ihminen.
Ihminen tulee osaksi Jumalan valoa (Ps.36) ja on sama
valo.
Olen se joka katsoo silmiesi kautta, ja näkee jokaisessa
kohteessa itsensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti