”Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Mark.15)
Historian painavin kysymys.
Ei retoriikkaa.
Ei replikointia pelastushistoriallisessa näytelmässä
onnellinen loppu mielessä, vaan raain kokemus mikä ihmisellä voi olla. Äärimmäinen
pettymys.
Ihmisen Poika astui alas tuonelaan, maan alimpiin
paikkoihin, kallisti päänsä tyhjyyteen. Julisti valoa ja vapautta meille
ketuille vankiluolassa, ihomme alla ja pääkopan sisällä eristyksissä, vieraalla
maalla kaukana kaikesta.
Maarian kirkon alttarille tullaan kuin syntyvä lapsi
elämään, rikotun ruumiin ali.
Krusifiksi manifestoi ihmiskunnan avuttomuuden. Kun minut
korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni (Joh.12). Ristillä on koko
maailma.
Haavainen, heikko ruumis avaa Hengen sydänvoiman.
Krusifiksin katse on alas, pois alttarilta.
Suhteellisen rakkauden
hylkääminen aukeaa suhteettomaan, suunnattomaan rakkauteen, Valtakuntaan joka
leviää yli maanpiirin. (TS)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti