”Hengen hedelmä on rakkaus.” (Gal.5)
Olla maailman tuulien armoilla kuin puu jonka runko on
ontto. Kasvattaa oksia toiveikkaasti joka suuntaan.
Haluta antaa ja saada rakkautta, mutta olla voimaton
kumpaankin. Se olo ettei riitä kuitenkaan. Pitäisi kantaa hedelmää, mutta kun
ei jaksa edes lehtiä kantaa.
Toisaalta juuri näin on hyvä. Runko on ontto mutta juuri on
hyvä. Ei hätää. Henki kulkee toisen kautta, juurta jaksain tyhjään runkoon,
yllättäen. Juuri kun toivo oli mennyttä! Tai juuri siksi!
Rakkautta ei ole ilman kuolemaa. Henki hakee
yksityisyrityksen eli -henkilön konkurssiin, ulosmittaa henkisen ja hengellisen
pääoman.
Henkilön onton pääkallon paikalle ja läpikin iskeytyy -
äkkiä ja aina nyt - kuoleman ja elämän verihedelmäpuu, Kristuksen risti.
Hedelmä kypsyy nyt itsestään, ilman minua. Se halkeaa ja rakkaus täyttää maan
ja maailmankaikkeuden piirin. Ontto puu on Hengen tuulien armoilla.
Nyt rakkaus ei ole kyky, tunne tai suhde, eikä tahtotila. Se
ei ole yhden suhde toiseen tai useampaan, perheeseen, isänmaahan, ihmiskuntaan,
luontoon, Jumalaan, vaan yhden suhde yhteen. Monissakin vain yhteen, itseensä.
Jumala joka on rakkaus, näkee omat kasvonsa kaikkialla mihin
katsoo, ja Hän katsoo joka paikan läpi, kaikkea mitä on.
(TS)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti