Pilvet

”Taivaat ovat avoinna silmieni edessä.” (Apt.9)

Puolitoistavuotias leikkii puistossa, katsoo ylös ja näkee pilvet. Hän ei tiedä että ne ovat ”pilviä”. Ne muuttavat muotoaan koko ajan. Jokin virtaa läpi, siunaus. Katse on auki. Taivas silmien edessä ja takana on auki, liikkumatta.

Kaksi taivasta, yksi Taivas, ihme.

Ukkinsa kääntyy katsomaan samaan suuntaan. Hänkin näkee pilviä, ”cumuluksia”, eipä tässä ihmeitä. Sateen uhkaa pikemminkin, pitäisi ehkä mennä sisälle, suojautua?

Vuosikymmenten kokemus ja tieto sulkivat katseen kuin kaihi. Pää meni sisään cumulukseen ja sumentui.

Aika toi tiedon ja tieto huolen, ennakoinnin. Mitä pitäisi tehdä?

Lapsen – Valtakunnan lähettilään – katse sanoo, älä tee mitään! Katso vain ja ihmettele! Taivas on auki ylhäällä ja alhaalla.

Lapsi vilkaisee ukkia ja hymyilee vähän.

Pyyhitään vuotava nenä. Pyyhitään silmäkulmiin tihentynyt sumu.

Jatketaan leikkiä.

(TS)