”Hänessä me elämme, liikumme ja olemme.” (Apt.17)
Ennen ajan unta ja
pimeyttä, ja niiden jälkeen, on valon Valtakunta.
Ennen maata ja taivasta, aineen ympärillä ja sisällä
tyhjyys. Ennen tämän puoleista, tuonpuoleisen jälkeen, ennen avaruutta ja
suuntia, on suunnaton ja ulottumaton.
Ennen ensimmäistä sanaa ja viimeisen sanan jälkeen,
hiljaisuus.
Ennen ajatuksia ja niiden jälkeen se mikä ei ajatukseen
astu. Ennen tietoisuuden liikehdintää, Jumalan rauha, ymmärrystä ylempi,
liikkumaton.
Hänessä me synnymme, kasvamme, kukoistamme, kuljemme sinne
tänne, kuihdumme ja kuolemme. Hänessä itkemme ja nauramme, riitelemme, sodimme
ja teemme rauhoja. Käymme yhteen ja eroamme, kärsimme riippuvuuksista ja taistelemme
niitä vastaan. Hänessä vajoamme masennukseen ja nousemme nautinnon huipuille.
Hänestä, hänen kauttaan ja hänessä koemme kaiken minkä ikinä voi kokea, hyvän,
pahan, ruman ja kauniin.
Hänessä koemme väkevästi senkin kun mikään ei tunnu miltään.
(Aina voi hengittää! Se on ihmeellistä!)
Ei nimeä, ei omaa paikkaa, ei identiteettiä, ei sijaa
maailman majataloissa, mutta tässä ollaan!
Eilisen, huomisen ja nykyhetkenkin tällä puolen – tämä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti