torstai 1. huhtikuuta 2010

Hiljaisen viikon keskiviikko:

Päivän tekstit:
"Autuaita ovat hedelmättömät." (Luuk. 23)
"Turhan takia olen itseni uuvuttanut, tyhjään olen haaskannut voimani." (Jes. 49)
"Meistä ei ollut itseämme auttamaan." (Room. 3)

Minulla oli ja on osittain vieläkin muuan lipasto. Se on oikeaa puuta, siksi aika kauniskin.

Tänään ryhdyin tiettyihin sisäisiin huonekalusiirtoihin asumisyksikössäni, ja lipasto paljasti rumemman puolensa melko äkillisellä tavalla.
Se ei kestänyt kosketustani. Lipaston sisältö on sellainen että en ole käyttänyt sitä kovin usein. Ehkä juuri tämä seikka selittää sen, että nyt kun kosketin sitä oikein kunnolla, siirtotarkoituksin vieläpä, se repesi.
Ensin irtosi alimman laatikon etulauta, sitten - jumalauta - toiseksi alimman takalauta!

Tämän olen huomannut ennenkin vastaavanlaisissa tilanteissa: Kun ryhdyn korjaaviin toimenpiteisiin, ei synnykään korjaantunutta lopputulosta.
Ei, pikemmin päinvastoin. Jokainen korjaustoimeni tuottaakin vaihe vaiheelta yhä rikkoutuneemman tarve-esineen. Kun toisen pään saa kiinni, toinen irtoaa yhä julmemmin ja peruuttamattomammin elein.
Entropian synkeä laki.

Se on lattialla nyt, lipasto sisältöineen.
Levinneenä ympäriinsä kuin pienen pojan eväät ruokkimisihmekertomuksessa.

Jos olisin iskelmänikkarointiin halullinen sielu, saattaisin kynäillä sisällöstä Isoisän olkihattu- tahi Mummon kaappikello -tyyppistä nostalgiatunnelmaa. Halullinen sielu olisi tässä tapauksessa itse sekä isoisä että mummo.

Vanhoja Bilteman ja Clas Ohlssonin luetteloita, kuitteja jo ammoin särkyneisiin kodinkoneisiin.
Nappeja housuihin ja takkeihin, joilla olen joskus pyrkinyt vaikuttamaan vastakkaiseen sukupuoleen myönteisesti, tai ainakin pitämään kehoni lämpimänä. Mutta jotka Pelastusarmeija on jo trokannut toiselle, ja käyttänyt myyntihinnan pelastustarkoituksiin tahi muihin välttämättömiin kuluihin.
Avaimia oviin, joiden taakse minulla ei ole ollut asiaa pitkään aikaan. Käyntikortteja yrityksiin jotka kaatuivat jo edellisen laman aikana. Kyniä ja kampoja, niitä riittää.
(Jos siellä olisi vanhoja ehkäisyvälineitä, en minä sitä tähän kirjoittaisi, tietenkään.)
(Käytettävä ennen.)
Liikuttunein olen rasiallisesta ompelutarvikkeita. On erivärisiä lankoja, erikokoisia neuloja. Olen raahannut niitä muutosta muuttoon, mitä minä niillä?
Kaappikello raksuttaa.

Lipaston sekä taarallisten että netollisten jäänteiden äärellä istuessani totean, että minusta ei ollut itseäni auttamaan, että tyhjään olen haaskannut voimani.

Mestarit puhuvat tuloksiin tähtäämättömän toiminnan ilosta. Katsokaa kedon kukkia, taivaan lintuja, eivät tee työtä nuo. Katsokaa, nähkää ja ihmetelkää.
Zen ei muusta puhukaan.

Tällainen toiminta on vastakohta touhuamiselle, jonka on määrä tyydyttää jokin tarve.

Toiminta toimeen tulemiseksi lienee pikku pakko, mutta psykologinen touhukkuus...
Heideggerin mukaan touhu on pakoa pitkästymisestä. Tässä ei ole kyse mistään hohhoijjaa -tyyppisestä mitähän sitä tekisi -ikävystymisestä vaan olemassaolon peruskattauksesta ja -tunnelmasta, "Langeweilesta".
"Diese Langeweile offenbart das Seiende im Ganzen."
Tämä ei ole satunnaista ja ohimenevää, vaan todella syvää tuntoa, pitkästymistä joka sulkee piiriinsä kaiken, ihmiset ja jopa esinemaailman... kuten nyt vaikka edesmenneen pikku lipaston pikku esineineen.

Heidegger on vaikea pentele luettavaksi, enkä oikein tiedä mitä tuo hakee. Sen kyllä ymmärrän, että Langeweilea ei tule paeta, vaan nähdä mitä se näyttää. Olla sen kanssa, sen äärellä ja sisällä.
Olla.

Eckhartin mukaan oikeamielinen ei tavoittele teoillaan mitään. "Jotta kasvaisit kiinni oikeamielisyyteen ja muuttuisit sen vaikutuksesta, älä suunnittele teoillesi tarkoituksia äläkä tähtää mihinkään ajassa tai ikuisuudessa, ei palkkioon eikä autuuteen, ei siihen eikä tähän, sillä kaikki sellaiset teot ovat kuolleita."

Täydellisestä hiljaisuudesta saattaa syntyä oikeamielinen toiminta. Sellaisella työllä ei ole henkilökohtaisia intressejä. Se ei pyri pois eikä tykö. Silloin toiminta ei ole olemisen ja olevan kanssa ristiriidassa.
Tee ilman tekijää, ole ilman olijaa, rakasta ilman rakastajaa.
Hieman kryptistä, nicht wahr?

"Jokaisella on tästä lähtien tämänsä
johon hän on täällä sidottu.
Mitään ei vaihdeta enää.
Ei se on tullut mahdottomaksi.
Sitä ei ole ruvettu paheksumaan
koska se on tullut mahdottomaksi.
Tästä lähtien täällä on jokaisella
tämänsä josta hän pitää kiinni.
(Saarikoski)

1 kommentti:

  1. hienoja tekstejä jälleen kerran. Lassi on Nero. t. duunikaveri

    VastaaPoista