maanantai 26. heinäkuuta 2010

Ajan lauseet

"Ihmiset asettuvat Ajan lauseeseen kuin pilkut, mutta jos yrität pysäyttää lauseen, jäykistyt pisteeksi." (Cioran)

Tunnen itseni jäykäksi pisteeksi, kun aloitan kastetoimitusta omakotitalon pihalla, paahtavassa helteessä. Tila on aseteltu siten, että olen yksin auringossa. Seurakunta on puiden alla varjossa. Hengen miehellä on vain Herra itse suojaavana varjonaan.

Tiheä pensasaita erottaa tontin naapurista, jossa on tekeillä meluisa julkisivuremontti.
Reiskoja ei ole informoitu ristiäisistä.

"Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."
Vasar, vasar. "Saatana, tää meni kyllä ihan vinoon!"
"Te vanhemmat olette antaneet lapsellenne nimen..."
"Ota vittu irti!"
"Jeesus otti vastaan lapset ja siunasi heitä..."
"Perkeleen helle!"
"...menkää ja tehkää kaikki kansat..."
"No vittu!"
"Kastan sinut..."
Vasar, vasar.
"Herra siunatkoon teitä ja var..."
"Otaks kaljan?"
Otan.
Mielelläni.
En ota.
Jos kastat, et ota.
Kahvia otat. Mukava olet. Ystävä sä.
Keskustelet. Kiinnostut.

Hikoilet.

"On tärkeää, että käänteisen ajattelun avulla saatetaan älyllisen tarkastelun piiriin epämääräisimmätkin vaivat ja satunnaisetkin huolenaiheet, jotka muuten häviävät fysiologiaan. Entä jos Ikävä - itseään toistava havainto maailmasta ja ajan surullinen aaltoliike - nostettaisiin deduktiivisen elegian arvoasemaan, jossa sille annettaisiin mahdollisuus olla arvokkaan steriili? Jos sielu ei voi turvautua itseään korkeampaan järjestelmään, se vajoaa lihaan - ja fysiologiasta tulee filosofisen tylsistymisemme viimeinen sana. Säilyttääkseen säädyllisyytensä mielen on joko muunnettava välittömästi vaikuttavat myrkyt älyllisen vaihdon välineiksi ja tehtävä aistimusten turmeltuneisuudesta työväline tai sitten saatava kaikkien tunteiden ja aistimusten epäpuhtaus näyttämään normilta. Mielen rinnalla sielu - tuo pateettinen hyeena - on vain raskas ja synkeä."

(Cioran on epätoivoisen aikamme iloisin ajattelija.)
(Joka kyllä torjuisi ajatuksen, että jokin tietty aika on epätoivoisempi kuin toinen, vaan ilmoittaisi että epätoivo liittyy aikaan kuin kärsimys olemassaoloon. Aika/olemassaolo - kärsimys/epätoivo ovat yhtä. Minkä seikan värähtämätön, horjumaton näkeminen ilman sivuvilkaisuja tuo vapauden ja jopa ilon.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti