Ihmisen mieli toimii usein kuin ihmisen mieli, holtittomasti.
Siinä on kosolti ennakoimattomia piirteitä ja sävyjä.
Yksi jännittävimpiä on se, miten parhaat aikomukset tuottavat yleensä huonoimmat lopputulokset.
Kun tarkimmin yrittää varjella itsensä sairastumasta, esimerkiksi loman, tärkeän työn tai tapaamisen takia, herää viimeistään tuon päivän aamuna kurkkukipuun ja aivasteluun, vaikka olisi ollut tepoterve viimeisen vuoden päivät.
Tai kun yrittää työskennellä poikkeuksellisen "tietoisena" ja huolellisesti, syyllistyy johonkin mokaan tai unohtamiseen, jota ei normaalin, turran huolimattomuuden vallitessa koskaan tekisi.
Kun eniten yrittää miellyttää, syntyykin pahimmanlaatuinen loukkaannus.
Ankarinta raittiuspäätöstä seuraa tolkuttomin humala.
Parhainta rauhantahtoa totaalinen sota.
Ratkaisu jättää hyvästit maailmalle ja lähteä luostariin tuottaa hervottomimman sosiaali-, ja sukupuolielämän.
Juuri kun uskoo rakastavansa koko maailmaa, työntyy äkkiä jossakin lehtikuvassa esiin S. Oksasen violetti kuontalo...
Ryhdistäytyminen lysähdyttää.
Päätös olla tänään ahkera johtaa haukotukseen, joka ajaa leuan lähes sijoiltaan ja muunkin biosfäärin sohvalle loppupäiväksi.
Pyrkimys onneen kätilöi onnettomuuden.
Agejev huomasi tämän ilmiön, ensin kokaiinin käytön yhteydessä, sitten laajemminkin. Huume toi esiin ensin perin jaloja, humaaneja tunteita. Sitten, aineen vaikutuksen lakattua, eläimellistä raivoa.
Agejev torjuu ajatuksen joka tietenkin tulee ensimmäisenä lukijansakin mieleen, että kyse olisi huumausaineen synnyttämästä kemiallisesta reaktiosta.
Hänen mukaansa aine vain vahvistaa elimistöön jo itsessään sisältyvää periaatetta:
Korkeinta humaanisuutta seuraa matalin eläimellisyys kuin ruoste rautaa.
(Tiedän että on tahoja joissa "eläimellisyyden" käyttö näin ikävässä sävyssä herättää vastustuksen ynnä pahan veren, mutta Mikhail aloitti!)
Kirjailija istuttaa nuorukaisen nimeltä Ivanov teatteriin, havainnollistamaan ajatusta.
Ivanovin seuraama näytelmä kertoo hyvän ja pahan välisestä taistelusta, jossa näyttää ensin että paha voittaa. Lopussa kuitenkin tapahtuu onnellinen käänne. Katsomossa sydämet ylevöityvät odottamaan konnan rankaisemista, ja hyvien palkitsemista.
"...Ivanovissa jännittyy ja voimistuu hänen ylevimpien humaaneimpien tunteidensa kristallinkirkas värinä. Hän ei voi kuvitellakaan tuntevansa noina autuuden hetkinä himoa, vihaa tai arkista laskelmoivuutta. Hän istuu pimeän katsomon hiiskumattomassa hiljaisuudessa kasvot hehkuen ja tuntee kuinka suloisesti ja intohimoisesti hänen sielunsa janoaa uhrautumista korkeimpien inhimillisten ihanteiden nimessä, tässä, nyt ja heti."
Silloin.
Silloin joku Ivanovin lähistöllä istuva saa kovan yskäkohtauksen...
Se vain jatkuu jatkumistaan...
"...ja Ivanov tuntee kuinka jotain kauheaa, eläimellistä ja sameaa kohoaa hänestä esiin, kasvaa ja saa hänet valtaansa."
Yhtä väkevästi kuin Ivanov äsken oli jalojen tunteiden valtaama, hän nyt haluaa lähes tappaa vierustoverinsa pois siitä yskimästä!
Agejev torjuu yhden kerrallaan pinnalliset motiivit Ivanovin reaktiolle. Kyseessä ei ollut yskä sinänsä (raitiovaunussa tuo tuskin olisi huomannut koko kröhää), puutteet miehen keskittymisessä (päinvastoin!) tai patoutunut, jostakin ihan muusta aiheesta johtuva vihamielisyys, joka vain odotti mitä tahansa täkyä purkautumiselleen.
(Tämähän on nykykatsannossa varmasti yleisin selitysmalli, josta on kai kiittäminen psykoanalyysia.)
(Jota Agejev ei tietenkään tuntenut.)
Ei.
Kirjailijan vetämä johtopäätös on karu: raivokohtauksen aiheutti nimenomaan edeltävän tunnetilan korkea, jalo laatu!
Korkein pyrintö tuottaa matalimman tuloksen.
Agejev tiettävästi eli ja kirjoitti Venäjän vallankumouksen alla ja ehkä aikanakin. Silloin oli isoja pyrintöjä, jykevää tahtoa kohti Oikeudenmukaisuutta. Ja tulostaso perkeleellisen matala.
Kokaiiniromaanin ajoitus on ymmärtääkseni vähän vaikeaa, kun kirjoittajastaankaan ei ole varmaa tietoa.
Mutta tämä on ajatonta ihmiskuvausta ja sosiologista analyysia:
"...katsokaapa meitä kun lähdemme kadulle kapinoimaan humaaneimpien tunteiden myrskytessä sieluissamme, katsokaa tarkasti kasvojamme, huuliamme ja erityisesti silmiämme - ja mikäli ette suostu tunnustamaan että katselette laumaa raivoisia villieläimiä, niin paetkaa pian pois tieltämme, sillä kyvyttömyytenne erottaa ihmisen pedosta saattaa maksaa teille henkenne."
Saattoi se maksaa...
Kymmenille miljoonille se maksoi, tietää myöhempi historiankirjoitus, jota jo virkistävät uudet, entistäkin humaanimmat visiot.
Toivo elää...
Veri valuu...
Agejev pitää puheen Profeetoille, jotka vetoavat Ihmisyyteen ja Oikeudenmukaisuuteen, ja kehottaa heitä vaikenemaan hyvän sään aikana. Älkää hyvät ihmiset yrittäkö tehdä meistä parempia! Jos ymmärrämme pahuutemme, "emme syyllisty muuhun kuin pikku halpamaisuuksiin, mutta kun muutumme paremmiksi, alamme tappaa..."
Cioran on tietenkin tämän aihepiirin pääanalyytikko ja kunniatohtori.
Voi sitä rienauksen määrää, minkä esim. piruparka Nietzsche saa osakseen, tuo Elämän Tunnon Profeetta ja Antikristus, jonka rinnalla kuka tahansa väsynyt keisari (varsinkin Marcus Aurelius) kohoaa pelkän kyllääntyneisyytensä takia mestariksi ja voittajaksi! Nietzschessä oli "sykähdyksiä" ja "väristyksiä", jotka johtavat aina harhaan, ja hulluuteen. ("Väristys" on Cioranista lähes yhtä kuin "Saatana".)
Rooman rappioajan keisareissa niitä ei ollut, ja noina aikoina ihmiskunta elikin onnellisinta aikaansa barbarian, kuten Ristin ritarien jo lähestyessä, mutta kuitenkin vielä sen raakuuksien ulottumattomissa.
Myös nykyisen kristinuskon siedettävyys johtuu ennen kaikkea siitä, että sitä ei ota kukaan enää tosissaan, toisin kuin inkvisition ja ristiretkien aikaan.
Cioranin maailmassa juuri saamattomuus on ylin hyve. Se saattaa jopa pelastaa maailman jos siinä pysytään uskollisina, kaikkia "väristyksiä" vastaan. Ja jos jostain syystä ajatellaan että maailman pelastaminen on tärkeä päämäärä.
Agejev jakaa selvästikin tämän näkökulman:
"Pyrkimys liikuttaa keinua humanisuuden suuntaan ja siitä välttämättä seuraava keinahdus Eläimellisyyden puoleen kulkee ihmeellisenä ja samalla verisenä linjana läpi ihmiskunnan historian, ja me voimme nähdä kuinka juuri ne erityisen kiihkeät aikakaudet, joille on ominaista pyrkimys Hengen ja Oikeudenmukaisuuden korostamiseen, vaikuttavat meistä hyvin pelottavilta tuon pyrkimyksen vuorotellessa ennennäkemättömien julmuuksien ja saatanallisen väkivallan kanssa.
Ihminen riutuu sielunsa keinuliikkeen aiheuttamien kärsimysten kourissa kuin karhu, joka verissä päin puskee yhä uudestaan narussa roikkuvaa pölkkyä, saaden sitä kovemman iskun, mitä kovemmin se puskee."
Eckhartin kryptinen teologia ja eksegetiikka käsittelee luotua maailmaa, ja ihmistä sen osana, pehmeämmin ja armollisemmin.
Se ei pidä luomakuntaa Luojansa syntiinlankeemuksena, kuten Cioran ja esim. gnostikot.
Vaan eräänlaisena unena.
"Nuku kaikissa asioissa."
Nuku kaikissa asioissa!
Asiat eivät ole mitään. Jos joku nukkuisi vaikkapa sadan vuoden ajan niin ettei tietäisi mitään ajasta, luoduista ja kuvista, hän löytäisi Jumalan, todellisuuden. Kun luotu nukkuu, Jumala toimii.
(Voisiko satoja vuosia myöhemmin kirjoitettu satu prinsessa Ruususesta unineen ja prinsseineen olla jonkinlainen kollektiivisen alitajunnan manifestaatio.)
(Voi se olla pelkkä satukin.)
Jumala on käsite, mutta niin on ihminenkin, maailma ja sen sellainen.
Nuku!
Väsy jo!
Nuku, nuku!
Olen kopioinut vuosikymmenten mittaan tekstejä jotka ovat tehneet itseeni lukuhetkellä vaikutuksen. Jostain käsittämättömästä syystä en ole merkinnyt kaikkiin "yhteystietoja". Jos tunnistat tämän, kerro kuka kirjoitti että
Seireenien rannikko:
Kajahtelevassa luola-asunnossa
Välimeren maininkien
seitsenkertainen kaiku
yö yöltä:
Hän nukkuu, hän nukkuu
hän hengittää raskaasti
mutta sinä olet herännyt
olet tapellut varjojen kanssa
hän nukkuu, hän nukkuu
ja sinä olet hänen lapsensa -
sinä hengität niin raskaasti minussa
miten sinä pikastut äiti
miten sinä lepyt
minä voin hengittää vain sinun kanssasi
mikä rauha sinussa -
mikä rauhattomuus sinussa -
Hän nukkuu, hän nukkuu
sinunkin täytyy nukkua
mutta sinä heräät ja huudat
ja tappelet varjojesi kanssa
hän hengittää, hän hengittää
hän ei ole koskaan heräävä
hän nukkuu, hän nukkuu
ja sinä olet hänen lapsensa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti