keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Titanic

Samoinin aikoihin vähän toista sataa vuotta sitten kun Arvid Järnefelt tutkii sisintään Helsingissä politiikan, julkisuuden ja muun itsetyydytyksen kautta, venäläinen Mikhail Agejev tekee sen kokaiinin avulla Moskovassa.
Sekopäinen valtakunta kaupungin kaduilla hajoaa ja uutta, ainakin yhtä sairasta pystytetään, samalla kun tämä yksi vajoaa kohti tuhoa yksin huoneessaan, ja ottaa samalla eläviä ja tarkkoja kuvia sisältä ja ulkoa.

Kymmeniä vuosia myöhemmin ne löydetään ja julkaistaan Pariisissa. Kirjoittajaansa ei löydetä eikä tunnisteta. Hän on uponnut ja hukkunut kokaiinin ja kommunismin kaaokseen.
Kirjan nimeksi tulee Kokaiiniromaani.
Sen muutamat lauseet kertovat ihmisestä enemmän kuin Leninin, Freudin, Marxin, Engelsin ja Jungin yhteen kootut ja sidotut teokset.

Avainkäsite Agejeville kuten Järnefeltillekin on "vaikutelma" tai "heijaste". Eroa käsitteen sisällössä saattaa olla jonkin verran. Siinä missä AJ:lla on kyse annetusta ja annettavasta, MA:n fokus on saadussa.
Ihminen ei elä ulkoisen maailman tapahtumista, vaan hänelle tärkeitä ovat niiden mielessä synnyttämät heijastukset. Samasta asiasta taitaa lopulta olla kysymys.

"Ihmisen koko elämä, työ, teot, tahto, fyysinen ja älyllinen voima - kaikki tämä tuhlataan ja puristetaan tyhjiin vain siksi, että ihminen saisi aikaan jonkin tapahtuman, mutta ei tapahtuman itsensä takia, vaan ainoastaan jotta hän voisi kokea sen heijastuksen mielessään. Ja jos tähän vielä lisätään se, että ihminen pyrkii saamaan aikaan vain sellaisia tapahtumia, jotka heijastuessaan hänen mielessään herättävät ilon ja onnen tunteita, niin paljastetaan koko mekanismi, joka ohjaa jokaisen ihmisen elämää, riippumatta siitä onko hän paha ja julma vai hyvä ja lempeä. (Kursiivit MA:n)

Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä. Yksi haluaa kumota tsaarin hallituksen, toinen vallankumoushallituksen. Yksi on rasisti, toinen anti-. Yksi tykkää kokoomuksesta, toinen bemareista. Yksi kristillisyydestä, toinen islamista, kolmas ateismista. jne
Kaikki pyrkivät yhteen ja samaan, onnen tunteen heijastumiseen mielessä ulkoisten aktioiden ja symboleiden kautta. Agejevin tuhoisa löytö oli että tämän kaiken vaivan voi korvata yhdellä nuuhkaisulla.

"Tottumuksen voima oli niin suuri, että kun haaveilin onnesta, en kuvitellut onnen tunnetta, vaan tapahtumaa, joka (jos se todella tapahtuisi) saisi minussa sen aikaan; en kyennyt erottamaan näitä kahta elementtiä toisistaan. Jouduin siis ensin kuvittelemaan jonkin suuremmoisen tapahtuman tulevassa elämässäni, ja vasta sen jälkeen saatoin tuota näkyä ihastelemalla kiihdyttää sisälläni myrskyävää, riemukasta onnen tunnetta."
""Olisin kyennyt vastustamaan sitä (kokaiinin vetovoimaa) vain yhdessä tapauksessa: mikäli onnen tunnetta ei olisi minussa herättänyt niinkään jokin ulkoinen tapahtuma kuin sen aikaansaamiseksi vaaditut ponnistelut. Mutta tällaista onnea ei elämässäni ollut."

Sattumalta sekä AJ:n että MA:n alkuperäinen onnela siinsi nimenomaan menestyksekkään juristin uran lakipisteessä, sen tuomassa rahassa, kunniassa ja kuuluisuudessa, ja siis onnen tunteissa.
(Eilen julkaistiin muuten Princetonin yliopiston tutkimus, jonka mukaan onneen tarvittava rahamäärä alkaa olla selvillä. Se on 58000 euroa vuodessa. Siihen yltämätön tulotaso on onneton, sen ylittävä ansio taas ei tuo mitään ylimääräistä bonusonnea. Arvokkaita tutkimuksia nämä. Tietää missä mennään; onnestain on vasta puolet minun tai jotain.)

Järnefeltin urapursi törmäsi Galilean vuoreen ja siellä pidettyyn saarnaan, Agejevin siis kokaiinikekoon.
Oikeastaan vasta tuon kolarin jälkeen syntyi se retrospektiivinen herkkyys ja äly, jota heidän kirjansa huokuvat.
Emme voi nähdä totuutta jostakin asiasta niin kauan kuin olemme itse osa sitä asiaa.
Tämä pätee tietenkin myös uskonnollisen (poliittisen jne) maailmankuvan suhteen, sekä päihteiden ja niistä suurimman: oman itsen ja maailman.

Viime sunnuntain evankeliumiteksti kuvasi kymmentä haaksirikkoista, eli spitaaliin törmännyttä miestä, jotka Jeesus kohtasi "Galilean ja Samarian rajaseudulla". Tauti oli sellainen, että se ajoi sairaan ulos kaikesta, koko tähänastisesta yhteisöstä, perheestä ja suvusta. Kaikista yhteisöllisistä rooleista. Menneisyydestä ja tulevaisuudesta.
Loppuelämä tulisi olemaan "rajaseuduilla" raahustamista. Toisaalta juuri rajoilla voi kohdata uuttakin, oikeastaan vain siellä.

Jeesuksen kerrotaan parantaneen nuo miehet, mutta se ei ole tarinan ydin.
Yhdeksän spitaalista palasi irtonaisen rentoutuneina ja Jumalaansa ylistäen takaisin vanhoihin kuvioihinsa "näyttämään itsensä papeille", kuten raamatullinen ohje kuului. Ottamaan paikkansa takaisin maailmassa.

Yksi ei palannut.
Yksi kääntyi.

Sinun uskosi on sinut pelastanut. Nouse ja mene.
Ei tiedä mihin hän meni. Hän katosi historiaan kuin Agejev Moskovaan.

Yksi kääntyi, ei palannut. Vain yksi on todellinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti