torstai 25. lokakuuta 2012

Jeftan uusi hanke eli shibbolet





Olen etsinyt salasanaa
joka avaisi tiedostot
ja pelastaisi hengen
kuin Gileadin ässä,
mutta löydän vain kiviä jotka
parkuvat virran partaalla,
kivien päältä lunta,
lumesta avainlapsen,
ja se lapsi on kieltä vailla,
pelkät hampaat ja leukaluut
imevät peukaloa
ja tietävät sen sanan.

(Helena Sinervo: Shibbolet)




 Hämeenkadulla on nopea ja edullinen parturi, jostakin päin Lähi-Itää lähtenyt. Gileadin mies kuka ties.
 Astun sisään ja istun tuolille.
-Vähän, paljon? mies kysyy.
-Vähän, siistitään vain, minä vastaan.
-Okei, mies tarttuu puimuriin ja kultaviljaa alkaa pudota lattialle.
 Jäljelle jää vain vähän, tukkalaite jossa ei ole sen enempää tukkaa kuin laitettakaan.


Minä halusin että otetaan vain vähän, parturi taas jättää vain vähän. 
Katselen haikeasti lattialle, peiliin pelokkaasti. Tehty mikä tehty. 
Lattiahiuksia ei saa enää kasvuhommiin takaisin. 
Tukattomin mutta pystypäin poistun Gileadin luota. 
Ensimmäisen nurkan takana yritän pöyhiä sänkeä.
-Kävit sitten parturissa, toverit vinoilevat. Vanha äitinikin pystyy vain vaivoin pidättämään naurunsa.





Jeftan johtamat Gileadin suvun miehet ajautuivat sotaan efraimilaisten kanssa.
Verilöyly on jäänyt historiaan. Ei siksi että sellainen löyly noilla seuduin olisi kovin tavaton ilmiö, vaan erikoisen tunnussanaepisodin takia.

Jeftan joukkue löi pikkuserkkunsa nopeasti pakoon. Ja valtasi Jordanin kahlaamopaikat, tarkoitus oli estää serkkujen pääsy virran yli, ilmeisesti kotiinsa.

Ulkonäöltä joukkoja ei osannut erottaa. Siksi keksittiin pyytää yli aikojia sanomaan "shibbolet".
Joka ei osannut gileadilaisten tapaan sanoa hoota ässän ja iin väliin vaan sopersi efraimi- ja lietolaisittain "sibbolet", kuoli.

42000 kuoli, Hyvinkään verran. 
Hoo niinkuin Hyvinkää. Kaikille ei käynyt hyvin. 


Paljon putosi tähkäpäitä. Paljon enemmän kuin päät itse olisivat toivoneet. 
Elämä on usein pienestä kiinni. Joskus pienestä hoostakin; hoolla on väliä. 

 



Shibbolet, elämän ja kuoleman kuiskaus. 

Sen merkitys on moninainen ja voi tarkoittaa jokea, virtaa, vehnän tähkää, oliivipuun oksaa, jne. Se merkitsee myös kirvestä, halkaisijaa, erottajaa.


Sinervon runossa salasanan tuntee vain kieletön mieletön. 
Lapsi avaa tiedostot ja tyhjentää ne. 
Tieto on sisällä, puhumatta. 

Joki virtaa, kivet parkuvat, niillä on lunta ja lapsi, avain. 

Virta vierii vieressä, verinen. 


Mutta lapsella on avain yli.






Paul Celanilla on myös kaksi runoa, joissa shibbolet esiintyy.
Löysin ne Immo Pekkarisen tutkielmasta (Synteesi-lehti 1/1998 ja netti tietenkin), jossa hän käsittelee tapaa, jolla Jacques Derrida käsittelee näitä Celanin runoja.

Tutkielmassa sanotaan hauskasti, että hyvä runo "jättää kylmäksi" lukijansa, sillä se elää tätä (ja kirjoittajaansa) kauemmin.

"Runon teho siis perustuu sen kätkemään, salaiseen merkitykseen. Runo ei tällöin ole merkitysten kommunikoija vaan läpinäkymätön kalvo, jolle lukija voi heijastaa kuvitelmiaan."



Raamatun avonaisimpia eli ajattomimpia tekstejäkin on tulkittu eri  aikoina niin erilaisin tavoin, että joskus ihmettelee, onko kyseessä sama tekstikään. 
Esim. Ilmestyskirjassa on nähty eri  aikoina kulloisenkin ajan merkit, aina yhtä hyvin perustellusti. 

Samoin "shibboletissa". 
Jos ymmärsin oikein, Derrida tulkitsee Celanin "shibboletin" ja sen parin "no pasarán" (suunnilleen "pääsy kielletty") lähinnä sosiopoliittisesti, runoilija kun eli juutalaisena natsien lähes jyräämässä Euroopassa. Jyvät oli erotettava ja erotettiinkin akanoista.  

Voi tässä nähdä muutakin, läpinäkymättömällä kalvolla, kuin kuvajaisena. 



Yhdessä ristikkojen takana
isoiksi itkettyjen kivieni kanssa

he raahasivat minut
torin keskelle,
sinne,
missä lehahtaa auki lippu, jolle
en vannonnut mitään valaa.
Huilu,
yön kaksoishuilu:
muista tumma
kaksospuna
Wienissä ja Madridissa.


Aseta lippusi puolitankoon,
muisto.
Puolitankoon
nyt ja iankaikkisesti.

Sydän:
täälläkin paljasta itsesi,
täällä, torin keskellä.
Huuda se ilmoille, Shibbolet,
kotiseudun vierauteen:
helmikuu. No pasarán.

Yksisarvinen:
tunnet kivet,
tunnet vedet,
tule,
vien sinut pois
Estremaduran
äänien luo.
 

(Shibbolet)


Kotiseutu on vieras. Sinne ei ole pääsyä enempää kuin efraimilaisilla joen yli ilman hoota. 
No pasarán. 
Mutta sydän puhuu, torillakin, huutaa ja paljastaa itsensä.
Vierauden keskellä vie pois. 


Toinen runo, Yhdessä, alkaa:

Kolmastoista helmikuuta. Sydänsuussa
herännyt Shibbolet. Sinun kanssasi,
Peuple
de Paris. No pasarán

...


"Sydänsuu" se vasta veitikka on sanaksi. 

Raamatussa on kohtia jotka tuovat esiin suun ja sydämen yhteyden. 
Sydämen kyllyydestä suu puhuu. Suu paljastaa sydämen tilan. 
Se mikä tulee ulos, saastuttaa, ei se mikä menee sisään.

Ulos tuleva sana eli ilmiö on erotettava lähteestään shibbolet-kirveellä, halkaisijalla, erottajalla. 
On erottava siitä mikä on tullut ulos, kaikista kuvitelmista, varsinkin itsestään.
Ilmiöitä ei pidä mennä huitomaan kirveitse, ei erottamaan ihmisiä toisistaan tai Jumalasta millään metodilla, ei luontoa toisesta luonnosta, ei ässävikaista oikeinlausujasta, vain samaistumisen siteet niihin on katkottava.   

Vainiot ovat vaalenneet valmiiksi, tähkäpäät odottavat puimuria. Mutta missä ovat työn tekijät?

Sisällä on autio maa, puhdas. Kenelläkään ei ole pääsyä sinne. No pasarán.
Ei ilman luopumista kaikesta.
Vähän on paljon tässä, ei-mikään kaikki.
Vähän otetaan, vähän jätetään. Kaikki otetaan, kaikki jätetään.  

Jos tahdot kuulla Jumalan Sanan, sinun on luovuttava aivan kaikesta, Eckhart sanoo.
Siinä Sanassa kuuleva ja kuulluksi tuleva ovat sama, sydänsuussa herännyt Shibbolet.
Hiljaisempi kuin kuiskaus, sydänsana. Hiljaisempi kuin hiljaisuus. 


tule,
vien sinut pois












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti