Pillerin pyörittäjä

HS 27.1.2013 julkaisi uutisen ruotsalaisesta tutkimuksesta, joka valottaa eräiden vähäisimmistä veljistämme/sisaristamme, sontiaisten, elinkeinoelämää. 
Se millä tavalla tällaisen tutkimuksen pariin päädyttiin, ei käy ilmi artikkelista. 
Varmaan syynä on se vanha kunnon: joku tutkimus pitäisi valmistaa, että mainittaisiin, mutta kun kaikki tolkun työ on jo tehty! 

Lopputulos on joka tapauksessa hieno ja allegorisille tulkinnoillekin altis. 

Näin se menee lyhennettynä:

"Sontiaisilla voi olla leuat lannassa, mutta katse on kohotettu kohti taivaita. Tuore tutkimus nimittäin paljastaa niiden olevan ainoita hyönteisiä, jotka osaavat suunnistaa Linnunradan tähtien avulla.

Sontakuoriaiset, joita pillerinpyörittäjiksikin kutsutaan, pitävät ympäristön siistinä norsujen, antilooppien ja muiden kasvinsyöjien lannasta.

Koiraat saapuvat lantakasalle usein yöllä, leikkaavat siitä pyöreän palleron, ja pyörittävät sen mahdollisimman kauas lantakasasta. Kuoriaisen on syytä pitää kiirettä, sillä jos se viivyttelee tai jää pyöriskelemään, toiset koiraat voivat varastaa palleroisen.

(Koiraat ovat näköjään aina valmiita varastamaan toisten palleroisia.)

Normaalisti kuoriaiset etenevät pallonsa kanssa suorassa linjassa. Muutama vuosi sitten tutkijat kuitenkin havaitsivat, että jos kuoriaista estetään näkemästä kuunvaloa, se lakkasi kulkemasta suorassa linjassa ja jäi harhailemaan päämäärättömän näköisesti.

He päättelivät, että kuoriainen suunnistaa polarisoituneen kuunvalon avulla

Nyt ruotsalalaistutkijat ovat havainneet, että kuoriaisten suunnistustaito on tätäkin verrattomampi. Nimittäin seuratessaan eräänä kuuttomana yönä erään sontiaisen aherrusta, he hämmästyivät nähdessään, että se kulki täysin suoraan.

Tutkijat testasivat kuoriaista planetaariossa erilaisten tähtitaivaiden alla ja havaitsivat, että se osaa suunnistaa ilman kuutakin, kunhan se näkee Linnunradan. Sen sijaan jos taivaalla oli vain muutama hajanainen tähti, se alkoi harhailla."

Tässä tutkimuksessa on jokin sotku.
Tai siis sen uutisoinnissa tietenkin. 

Että onko se kuu mikä sontiaisen aitan polulla pitää, vai Linnunrata.

Joka tapauksessa kuoriaisen pitää suoralla ja kaidalla tiellä sontapalleroisensa kanssa ylöspäin suuntautuva katse. 




Piispa Eero Huovinen kirjoitti hyvän kirjan "Ei on kyllä", jossa hän esittelee Karl Barthin teologiaa. 

Siinä on jotakin rakastettavaa, jotain mikä lyö palleaan, ja jättää sinne nyrkin tai Jumalan mentävän aukon.
Täsmennys: siitä aukosta ei mene edes nyrkki eikä Jumala.
Siitä aukosta ei mennä. Silti ja siksi juuri se on kaikki.

Horisontaaliahdistukset, kuolemanpelko ja muut sen kaverit saavat vertikaaliselta nyrkiltä turpaansa, jopa kuolettavasti.

Paradoksaalista ja ambivalenttiahan se on, niinkuin kaikki todellinen.
Looginen yhtenäisyys luo komeita mutta kaameita maisemia. Logiikka on kuoleman teologiaa. Sellaisen kuoleman, joka ei johda todellise(e)n ylösnousemukseen.

Barthilla eräs lähtökohtainen paradoksi on dualismin ja monismin yhtäaikaisuus.

Dualismia hän edustaa julistaessaan Jumalan (todellisuus) ja ihmisen maailman (epätodellisuus) ääretöntä kvalitatiivista eroa. Näillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Tästä ei johda mikään todellisuuteen.

Vaikka pyörittäisit kuinka henkistä tai hengellistä palleroa, se on sontaa alusta loppuun.

"Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä."

Jumalisen ja jumalattoman välillä ei ole eroa. Jos onkin, se on viimeksi mainitun eduksi.
Jumalaton ei kuvittele... Jumalattoman vanhurskaus...

Asiaan liittyy totta kai myös ajan ja ikuisuuden välinen totaalikieltäytyminen.
Ikuinen kieltätyy ajasta kokonaan.
Aika haikailee kyllä ikuista ja keksii sen takia monenmoista soopaa kuolemattomuudesta ja henkisestä kehittymisestä.
Tällä sontapalleroisella vaikka se nimettäisiin rovastiksi, paaviksi, valaistuneeksi, apostoliksi, guruksi, messiaaksi, jumalan pojaksi tai miksi tahansa, ei ole mitään kosketusta Jumalan eli Todellisen kanssa. 
Tästä ei johda mikään mihinkään muualle kuin tähän takaisin. 

Me emme voi uskoa tätä!

Jumalan ja ihmisen välinen ääretön ero ei liity ihmisen syntisyyteen, siis siihen että tässä meni nyt jotain pieleen, ja tarvitaan anteeksiantoa, sovitusta tai muuta sellaista.
Synnin käsitettä voidaan käyttää mutta se on silloin nähtävä yhteydessä ihmisyyteen, ei joihinkin vääriin valintoihin ja tekoihin.
Ihminen on syntiä. Perisynti on perimässä.

Aika ja sen myötä koko maailma on yhtä pillerin pyörittämistä. 
Syntiin ei "langettu" vaan se kuuluu luomisen olemukseen; synti on on luotuna olemista.

Joku lankesi luomaan jotain vähän kuin toinen juomaan. Ämpärikään ei riitä. Pitää olla koko universumi. 

Huovinen torjuu gnostikoiden vaikutteet Barthilla, mutta ehkä intuitio kummallakin viittaa samaan kummalliseen suuntaan.

Aletaan lähestyä dualismin loppua. 
Kristus tulee, mutta ei suurena opettajana, tai edes tiennäyttäjänä, vaan kaiken "inhimillisen negaationa". 

Negaatio on avain. 

Kuolema ristillä toisten samanlaisten kanssa. 
Nyt tullaan lähelle jotain minkä jälkeen jotain ei ole enää jotain. 

Ikuisen paikka ajassa on tyhjä.
Siinä kohdassa missä ajaton koskettaa aikaa, ei nähdä mitään.

Negaatiossa kaikki on yhtä.

Usko on tyhjiö.
Sillä ei ole minkäänlaista historiaulottuvuutta. Siinä missä Jumala tarkoittaa ajallista läsnäoloa, Jumalaa ei ole. 

Kyllä on ei, ja ei kyllä.

"Sillä me seisomme jälleen sen rajaviivan edessä, jolla ei voi olla mitään ulottuvuutta."

Ilmoitus on siis myös jollain tavalla positiivinen.
Ei kylläkin.

Sen paikka on tyhjä, mutta se täyttyy jollakin, josta sinänsä ei ole mihinkään.
Kaikki on vain viittausta.

"Jäljelle ei jää mitään inhimillistä, mikä haluaisi olla enemmän kuin vain tyhjiö, puute, mahdollisuus ja viittaus..."


Jeesuksen ihmisyys todellistuu kuolemassa, ihmisyyden kumoamisessa.
Ikuisuus ilmentyy ajallisessa ja ajan kuolemassa.
Ihmisen maailma on tyhjää täynnä.

Jollakin tavalla me olemme unohtaneet sen.
(Toisaalta, miten jotain tuollaista voisi muistaakaan..!)

Dualismi kääntyy sittenkin monismiksi, jopa aika ja ajallisuus on Yhden kuva tai peili.

Sekin mikä ei ole itsestään, on itsestään olevan kuva.
Kun poistun peilin edestä, jää vain peili.

Armon ilmoitus on vertikaalinen ihme, vailla horisontaalista ulottuvuutta.
Uskon objekti ja sen subjekti ovat yksi ja sama.
Ääretön ero onkin yhtä ääretön ykseys.

Sontakuoriainenkin voi saada tähdistä suunnan, vaikka ei lakkaakaan olemasta pelkkä lantapillerin pyörittäjä.

No, toisin päinhän se menee. Linnunrata näyttää tien sontiaiselle, joka ei totta puhuen tiedä mistään tähtisumuista mitään.

Sama se.
Se pyörii sittenkin, pilleri.