Laskiainen

"Ihmisen mielen
miten kuvaisit? se on
tushipiirroksen
mäntyjen oksistoissa
tuulevan tuulen ääni."
(Ikkyu)




Jouduin kauan sitten jyrkkään tahattomaan laskuun Alpeilla.
Olin sinisilmäisesti ajautunut mustaan rinteeseen, joka ylitti kykyni korkealta ja kokonaan. Oli sesongin viimeinen viikko, eikä muita ollut tarjolla vaikka rinnekartta niin väittikin.
Aluksi rinne oli leveä ja kykenin laskeutumaan loivasti, samalla kun väistelin ja hämmästelin paikallisia alakoululaisia, jotka viuhuivat mäkeä alas kuin pyssyn piipusta juuri ammutut haulit.

Sitten rinne alkoi kaveta. Lopulta tultiin muutaman metrin levyiseen ränniin, joka oli todella jyrkkä.
En voinut enää loivennella. Väkeä oli paljon ja se oli nopeaa. Kanttaaminen olisi johtanut pahaan ketjukolarisumaan, ja kenties loukkaantumisiin.
Käänsin sukset samaan suuntaan mihin muidenkin osoittivat.
Alkoi hervoton syöksy.

Vauhti sen kuin kiihtyi. Olin aika varma että kuolisin aika kohta.

Lopulta rinne kuitenkin alkoi taas levetä ja samalla pehmetä.
Yritin loiventaa. Siitä ei tullut mitään.
Lensin pää edellä lumeen. Vauhti oli siis kova.

Sukset, sauvat, hanskat ja elimistö levisivät kukin omaan suuntaansa.
Tunsin itseni meteoriksi, joka oli juuri saapunut Siperian ilmakehään ja hajonnut.

En loukannut ruumista, mutta mieli pahoittui.
Alakoululaiset toivat varusteitani sieltä täältä.
Itse keräilin "olen mahtava alppihiihtäjä" -kuvan palasia lähimmän rinneravintolan tuopeista.





Laskiaissunnuntain tekstissä tien poskessa lojuu sokea mies.
Hän huutaa apua ohikulkevalta Jeesukselta.
"Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin."

Jotta voi saada näkönsä, on tiedettävä että on sokea.
Etumaisina kulkevat eivät tiedä, ja joutuvat siksi tien sivuun, harhaan.
Ensimmäiset tulevat viimeisiksi, ja päinvastoin.

Tämä on maalattu taidegalleria Titanikin vieressä olevan sähkökaapin oveen Itäisen Rantakadun varteen.
Kuvan yllä on hengenvaara.
Tyyppi näyttää sokealta ja kärsivältä, mutta kärsimys on tushimäntyjen oksissa ujeltava tushiääni.
Hengenvaarakin on täysin näennäinen.



Suomen "laskiainen" on alkuperältään vähän hämärä.
Se voi merkitä laskeutumista paastoon tai päivien laskemista pääsiäiseen.

Hauskin eli todennäköisin alkuperä on tämä:
Romaanisella kielialueella paaston alkamiseen liittyvä termi on "carne lasciare" joka kirjamellisesti tarkoittaa "jättää liha".
Verbi on sitten kieleenmuuttajiin suvaitsevasti suhtautuneiden esi-isiemme toimesta kotoutettu somasti suomeemme.
(Tosin kotoutettu heti substantiiviksi, tekeminen jähmetetty nimeksi...)

Karnevaali-sana on samaa juurta. "Carnem vale" on "hyvästi liha!"
Lihan hyvästely karnevaaleissa suoritetaan usein kai aika lihallisestikin.

Naamiointi kuuluu myös asiaan, ja kaikenlainen arjen ylösalaisin kääntäminen.
Naamioituminen on tavallaan paljastumista ei-keneksikään.

Tietoisesti naamiota pitävä on ei-kukaan. Naamarin takana on vain vapaus, ilokin.

Minä substantiivina olen maski, "persona".
"Persona" voidaan jäljittää etruskien "phersuun", joka myös on naamioitumiseen liittyvä teatteritermi.

Kaikki on kiinni samaistumisesta. Jos samaistun täysin omaan persuuni, minusta tulee rajojen vahti. Kyräilen kaikkea minun persulleni tuntematonta. Olen tarkka isänmaastani, uskonnostani, maineestani, saamastani arvostuksesta, kaikesta mikä on "minun".
Rooli jää päälle.

Näkeminen vaatii sokean sokeutta, tietäminen tietäjän tietämättömyyttä.
Perille pääseminen on alkuun pääsemistä, loppujen lopuksi.

Näkevä sokea nousee tien sivusta Tielle, joka loppuu heti. Ensimmäinen askel on samalla viimeinen.

Loppu on tuntemattoman, katoamattoman rakkauden käsissä. (1.Kor.13)
Rakkaus ei tunne mitään tai ketään lihan tai nimen mukaan.
Rakkaus ei tunne.

Jumalan laskiainen:
luopua uskonnon tarjoamista suojista, ei jättää liha vaan tulla siksi, syntyä ihmiseksi, lakata olemasta auktoriteetti ja jumalanpelon kohde, lakata säätämästä lakeja ja valvomasta niiden toteutumista, tulla ensimmäisestä viimeiseksi, joutua pois tieltä, ylittää kaikki rajat, istua missä jumalattomat istuvat (vaikka jumalansana kieltää), ottaa päälleen kaikki maailman synti ja pyhyys, täyttää kaikki, kuolla ja nousta elämään, yksi kaikkien puolesta, yhtyä koko luomakuntaan, laskeutua aikaan ja siitä läpi kuin meteori, tehdä siihen syöksyränni joka tyhjentää sen.
Täyttää kaikkeus presenssillä, joka persoonan näkökulmasta on silkkaa ei-mitään.

Ihmisen laskiainen:
jäähyväiset lihalle syöksymällä Jumalan tekemään ränniin josta ei ole paluuta, muuttua substantiivista verbiksi, tehdä holtiton kuperkeikka, antaa minäkuvallisten suksien ja muiden varusteiden paiskautua pitkin maisemaa, kadota itsekin maisemaan (olla maisemissa mutta ei maisemasta...) karnevalistiseen ei-mitään-olemiseen, luopua uskonnon tarjoamista suojista, nähdä sokeutensa, kuulla mielen olematon ääni tushipiirroksessa ja graffitissa, kääntää kaikki ylösalaisin, kääntyä pois,
antaa kaiken olla mitä on.