Päks

Tänään kaaduin vuorostaan keilaradalla. Asia vaati. Pikkuasiat ovat joskus semmoisia vaateliaita.
Pallo törmäsi puomiin ja juuttui uraan. Tunsin sympatiaa ja itseni urheilijanuorukaiseksi joka auttaa ystävää.

Vaaksa väärää öljynliukasta rataa ja päks minä kuulin. Jos olisi ollut räks, en olisi kuullut.
Päks päihittää räksin kun puhutaan omasta päästä; peen ja ärrän välissä on täysi kuu, ehjä vaikkakin tärähtänyt pallo. 

Cioran sanoo valaistuneensa kun kuuli kastanjan putoavan katuun räks. Se sen kummempaa kysy. Isoimmat asiat eivät vaadi paljon.
Luther istui isolla asialla luostarin vessassa, kerrotaan, kun sola gratiae välähti eikä maailma jäänyt entiselleen. Sitä solaa mennään yhä ja tapellaan mennessä gratiaen sisällöstä verissä päin kuin taannoin Thermopylaissa.

Kuuleminen on erityistä silloin kun kuuloelin on kastanjan osa, kokonaisvaltaisempaa, sisäisempää, puhuttelevampaa, paljon sähäkämpää. Epäusko sellaisesta kuulemisesta syntyy. 

Pääsin puhumaan päästä lääkäriin.
Sahalaitakyitä ajattelin kun lääkäri kysyi mitä näin mutta vastasin kynän ja vain yhden en useita koska halusin päästä pois.
Yritä herätä yöllä silloin tällöin hän sanoi eikä arvannut kuinka helpon reseptin antoi.

Läksin lääkäriltä yhä käärmeissäni.
Ampaisin Mehiläisestä Anttilaan, syötin niille suklaata cocoa mix.
Ne alkoivat luikerrella pikku hiljaa pois. Ei se sen kummempaa ole.