keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kuka on sen kokenut?


"Jumala itsessään on niin ylhäällä, ettei kaipauksemme ja käsityskykymme yllä sinne asti.
Kaipaus on laaja, mittaamattoman laaja. Mutta mikään siitä, mihin kaipauksemme yrittää kurottaa, ei ole Jumala. Missä kaipaus ja ymmärrys eivät enää päde, siellä on pimeää ja siellä Jumala loistaa.”
(Eckhart)

Poika on pahasti sairas, kuolemaisillaan. Isä pyytää Jeesusta tulemaan luokseen ja parantamaan pojan. Tämä ei suostu pyyntöön, sanoo vain: "Mene kotiisi. Poikasi elää."

Isän kaipaus kohdistuu pojan paranemiseen ja täyttyykin.  
Mutta samalla avautuu jokin mikä on paljon enemmän ja vähemmän kuin mikään kaipuun kuvittelema.
Jopa enemmän kuin elämä tai kuolema. Jopa vähemmän, pikkuinen piste. Suunnaton avaruus.

Kaipuu lähtee vaillaolemisen tunnosta, ja johtaa kaikkiin niihin sekasorron lajeihin joista koko elämä maailmassa koostuu, maallisista ja hengellisistä.
Ei se riitä.

Ei se mihinkään riitä.

Sen on tuhottava maa ja taivas, poltettava helvetti. Se ei saa tyytyä. Tultava niin pimeään että ihmiset, käsityskyky, kaipuu ja auringot sammuvat. Sinne missä pyyntöihin ei suostuta eikä vastauksia ole, missä mikään ei enää päde.    
Tultava mitattomaan autiomaahan kuin kotiin, kaiken loppuun ja alkuun.

Mene kotiin. Poikasi elää.
Mene kotiisi, joka on paljon lähempänä kuin luuletkaan, ja paljon loistavampi.


Kuka on sen kokenut
ja kuka ei?
Äkkiä
kaikki käy vieraaksi
Kujan äänet ja askeleet käyvät etäisiksi
jäävät kuin suljettujen ikkunoitten ja ovien taa
vaikka ikkunat ja ovet ovat auki
Tunto menettää voimansa
ja esine jota pidit kädessäsi
putoaa ääneti maahan
Värit sulautuvat toisiinsa
muuttavat hahmoa ja himertävät
kuin pelissä, jossa on pieniä kuutioita
syvällä katselukaapin pimeydessä
Tuntuu jokin läsnäolo
jokin epätodellinen

joka teki tämän.
(Gunnar Ekelöf)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti