”Kun minä katselen
taivasta, sinun kättesi työtä… Mikä on ihmislapsi! Lähes kaltaisesi olento…”
(Ps.8)
On katseltu taivasta
sukupolvet tutisten, siitä lähtien kun ensimmäinen lajitoveri lankesi syntiin,
eli tajusi olevansa erossa näkemästään, poissa kotoa ja turvattomana kuin
yksinäinen avaruuskävelijä, tyhjyys ympärillään ja sisällään.
On vaellettu täälläkin,
Pohjantähden alla, tomuna tuulessa, Jumalan ja monen muunkin tahon pelossa. Kumarrettu
taivaallista olentoa, Valvovaa Silmää joka näkee ihmislapsen sydämen eikä ole useinkaan
tyytyväinen näkemäänsä.
Kuultu sitten sanoma Jumalasta
joka tyhjeni tuolta tähän, ja paransi sokeat silmät, teki katsojasta, katseesta
ja katseen kohteesta Yhden.
On hämmästytty, kuinka
lähellä kaikki tämä lopulta on!
Huomattu samalla kuinka
vähän pelkoon on aihetta, jos yhtään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti