Hiiriä ja ihmisiä

Oli talvipäivänseisaus mutta mikään ei seisahtunut. Se pyörii sittenkin.

Aletaan mennä kohti valoa. Ja kun on päästy perille, suunnataan jälleen kohti pimeää, yhtä passiivisesti.

Enkeli taivaan lausui äsken näin, mutta kohta jo joutui armas aika, suvi suloinen.

Pysytään kyydissä. Ei mennä asioiden edelle. Ei jäädä taaksekaan.

Muun muassa mennään.

In principio erat verbum…

Alku oli raisu. Kaikki olennainen syntyi sekunnin murto-osassa.

Maailmankaikkeus puski tykö kuin raamit kaulassa, mutta niistä välittämättä.

Loi omat raaminsa.

Kausaliteetti syntyi ajatuksen kera.

Alussa, periaatteessa mikään ei tarkoittanut mitään.

Ryskeessä syntyivät kaikki raamit, tieteelliset ja uskonnolliset.

Jumala-, suhteellisuus-, ym. teoriat.

Kaikki on sanomattoman sanoittamista. Silmä yrittää nähdä itsensä, mutta joutuu tyytymään heijastukseen. Ellei tyydy, lasiainen pulpahtaa poskelle, ei näy mitään enää.

Aika luo lunta ja lantaa.

Ihminen kaipaa pois ajasta.

Kaikki viittaa siihen, mutta mikä se on?

Kirkossa lauletaan kauneimpia joululauluja. Niissä on kaihoa ja paljon alakuloa.

Haluttaisi seisahtua seimelle, mutta suru seuraa sinnekin.

"Kerran loppuun joulun satu saa..."

Taivasalla on taivas yllä.

Tähtitaivas kaartuu jalkojen allekin.

Pään yllä näkisi Pohjantähden jos kirkon katto olisi lasia eikä olisi pilviä. Kenkien välistä kirkon lasilattian alla näkisi Etelän Ristin jos ei olisi tätä planeettaa.

Tai jos planeetta olisi lasia, ja pilvet.

Konditionaalissa orientaatio onnistuisi paremmin kuin passiivissa.

Nyt kengän alla kirskuu kireä pakkaslumi. Hermotkin alkavat kirskua, joulu on taas, joulu on taas.

Jossakin vaiheessa edistys rupesi pukkaamaan hiiriä passiivissa.

Niiden alussa ei ollut verbum vaan hento vikinä. Mutta annas olla, ihminen kehitti vahingossa aktiivihiiren, joka jo laulaa kuin lintu ja kohta epäilemättä puhua päliseekin:

AFP / STT / HS 21.12.2010 j.Kr: 

”Osakan yliopisto tutkimusohjelma tuotti tutkijoiden yllätykseksi linnun lailla laulavan hiiren. Japanilaiset tutkijat ovat kehittäneet lintujen tapaan visertävän hiiren, jonka toivotaan auttavan sen selvittämisessä, miten ihmisen kieli on syntynyt. Osakan yliopiston tutkijaryhmä ilmoitti keksinnöstään tiistaina. Laulava hiiri syntyi yliopiston tutkimusohjelmassa, jossa risteytetään hiiriä, jotka on geneettisesti muokattu erityisen alttiiksi mutaatioille. 

'Hiiret tutkitaan yksi kerrallaan ja eräänä päivänä havaitsimme yksilön, joka lauloi kuin lintu', kertoi päätutkija Arikuni Uchimura.

Mutaatio oli sattumanvarainen, mutta se periytyi hiiren jälkeläisille, joita on nyt satakunta. Tutkijat toivovat, että laulavat hiiret antavat vihjeitä siitä, millä tavoin ihmisen kieli on saanut alkunsa. Jo aiemmin on havaittu lintujen yhdistelevän erilaisia viserryksiä sanojen tapaan säännönmukaisesti pidemmiksi katkelmiksi.

Löytö hämmästytti tutkijat, sillä he olivat odottaneet mutaatioiden kohdistuvan lähinnä hiirten ulkomuotoon. Osakassa on nähty muun muassa hiiri, jolla on töppöjalat ja häntä kuin mäyräkoiralla.”

Mitä jos se olisi hypännyt välikehitysvaiheet yli, ja alkanut äännellä saman tien ihmismäisesti…

Kysellä eläinten oikeuksien perään.

Tuominnut eläinkokeet epäinhimillisinä, kironnut oman syntymänsä kuin Job konsa!

Alkanut laulaa kauneimpia joululauluja.

”Tuo kotihin, jos pieneenkin, nyt joulujuhla suloisin…”

”En mä ole lapseni, hiiri tästä maasta. Olen pieni veljesi, tulin taivahasta…”

Satakunta visertävää jälkeläistä syntyi jo kokeen aikana.

Ne kaikki synnyttävät sata äkkiä, jne.

Kohta miljoona töppöjalkaa mutanttihiirulaista veisaa mäyräkoiran häntä pystyssä: ”miks hämmästyitte säikähtäin?”

Kysyttekin vielä!

In principio erat verbum. Alussa oli sana. Sitä on vähän vaikea ymmärtää.

”Verbum” tuo mieleen kieliopin ja kaikki sen vitsaukset.

Että ensin ei ollut mitään, mutta sitten Joku puhkesi puhumaan. Ja nyt ollaan tässä, helvetillisessä lausetulvassa. Lauseenvastikkeena miljoonannessa sivulauseen sivulauseessa, puhuen kohta hiiretkin ympäri.

Kreikan ”logos” on minusta paljon syvällisempi, monimielisempi.

Logos in principio ei ole hassumpi ajatus, vaikka sekakielinen. Häivyttää paremmin kuin "verbum".

Jotain perin häivyttävää on siinäkin, että alussa oli nuppineulan pään kokoinen Joku, joka sisälsi koko maailmankaikkeuden massan.

(Sellaisen kudin kun lasauttaisi vaikka ilmakiväärillä. Siitä se riemu repeäisi!)

Universumin koko massa...

Kolme Jumalan persoonaa yhdessä persoonassa taitaa olla pikku juttu.

Kyllä lauseetkin pitävät paikkansa ja ylittävät aikansa, joskus.

M.E. piti 700 vuotta sitten saarnan joka keinuu kuin lämpöinen kehtolaulu kohti Syntymäjuhlaa ja sen taakse (eteen), aikaa 14 miljardia vuotta e.Kr. Ja j.Kr. Eaa, jaa. AD. HD. Kuten haluat. 

Ja nyt. 

Ennen kuin oltiin mitään, aktiivissa tahi passiivissa, hiiriä sen enempää kuin ihmisiäkään. Luojia sen enempää kuin luotujakaan.
(Ehkä ennen sanaa olikin laulu.)

"In principio. Sen kautta meille on annettu tiedoksi, että olemme ainoa Poika jonka Isä on ikuisesti synnyttänyt, ikuisen kätkeytyneisyyden salatusta pimeästä. Siellä Isä on ainaisesti pysyvä, ensimmäisen paljauden ensimmäisessä alussa, joka on puhtaan paljauden täyteys. Täällä minä olen ikuisesti levännyt ja nukkunut ikuisen Isän kätketyssä tuntemisessa, sisällä pysyvänä ja ulos lausumattomana."

Siis hyvää syntymäpäivää!