”Proseduurin aloituskohtaa xmlTextReaderConstName ei löydy dynaamisesti linkitettävästä kirjastosta libxml2.dll.”
Salaperäinen Ilmoitus tulee näkyviin tietokoneessani nykyään aina kun avaan sen aamulla.
Sen voi vastaanottaa vain Vihitty.
Samalla kone päästää ikävältä kuulostavan äänen, kläk.
Kläk vain ja huomenta huoneeseen!
Esittääpä vielä kysymyksenkin: ok?
Ok? kysyy tämä koneeseeni, kämppääni ja kirjastoon libxml2.dll dynaamisesti eksynyt Consta, aamunavausta sopertava peijakas!
Jos vihkimätön noviisi silloin painaa että ok, näyttö menee täysin sekaisin. Toiveikkaana uuteen informaatioteknologia-aamuun herännyt pään käyttäjä voi mennä kahville, kebab-kioskille tai mihin haluaa. Kläk itsellesi.
Wikipedia määrittelee ”proseduurin” sarjaksi toimintoja, tehtäviä tai operaatioita, jotka tulee suorittaa aina samalla tavalla, jotta samoissa olosuhteissa saataisiin aikaan aina sama lopputulos.
Simone Weil ymmärtää ”pahuuden” vähän samalla tavalla.
”Pahan yksitoikkoisuus: ei mitään uutta, kaikki on samanlaista. Ei todellisuutta. Kaikki on kuvittelua.
Tämän yksitoikkoisuuden takia kvantiteetti esittää niin tärkeää osaa. Paljon naisia (Don Juan), paljon miehiä (Celimene) jne. Ihminen on tuomittu väärään äärettömyyteen. Se on helvetti.”
Tämä sentään on tuttua.
On tylsää, kaikki on yksitoikkoista tarpomista. Ratkaisu: lisää!
Lisää kaikkea! Minulle! Viihdettä, viinaa, toimintaa. Seksiä. Lapsia. Lasten lapsia. Lemmikkieläimiä. Kokemuksia ja tuntemuksia. Rahaa. Aikaa!
Uraa! Pitempää uraa. Ylemmäs!
Pahimmanlaatuista tämä on henkisen ja hengellisen saavuttamisen alalla ja tehtäväkentässä.
Henkisillä itämailla tehdään uraa jälleensyntymisten karmivassa panostuotosketjussa. Naistenlehtibuddhismissa joka perustuu 1800-luvun teosofiaan, a la Madame Blavatsky ja Anne Besant, sekä ajalle muutenkin tyypilliseen kehitysoptimismiin, ihminen syntyy maailmaan kuin kiertokouluun oppimaan asioita, korjaamaan edellisten elämien mokia jne.
Paljon (lemmikki)elämiä! Lisää! Minulle!
Lopuksi, useiden elämäkertojen kirjoittamisen jälkeen, saatanallisen chakrojen ja muiden vastaavien säätämisen jälkeen, kouraan rapsahtaa päästötodistus, valaistuminen. Astutaan juhlavasti nirvanaan, päähän lasketaan kruunuchakra kuin ylioppilaslakki.
Kläk.
Hard core -buddhismille a la S.G.Buddha tämä on roskaa eli harhaa, koko jälleensyntymien ketju. Vapautuminen tapahtuu joko välittömästi, nyt, tai ei tapahdu ollenkaan, ei koskaan. Vapaus ei ole mitään lisää tai enemmän.
Kristillisyydessä kehitysusko ilmenee ajatuksena pyhityksestä: kristitty vaeltaa kohti lopussa kimmeltävää palkintoa. Taistelee verissä päin (Jumalan avulla tietenkin mutta…). Ehkä joskus. Ehkä sitten.
Kärsi, kärsi kristitty! Kruunua pukkaa sitten joskus taivaassa!
Kläketi kläk.
Jeesus puhui Valtakunnan välittömyydestä, sisäisyydestä ja ajattomuudesta. Kieltäminen on tie Tielle ja saman tien päätepisteeseen.
Rosvot ja celimenet omaksuivat tämän vaivatta koska heillä ei ollut menetettävää.
Proseduuri oli vaihtunut molliin. Aloituskohta hukassa, näyttö sekaisin.
Murhaajalle Golgatan ristillä Jeesus sanoi ”tänään paratiisissa…”
Uskovaiset sen sijaan kääntyivät pois, istumaan dynaamisesti linkitetyissä kirjastoissaan, lukemaan pyhiä kirjoituksia, kiistelemään ankarasti pitääkö olla ”libxml2.dll” vai ”libxml3.dll”, kilvoittelemaan, rukoilemaan, harjoittamaan hyväntekeväisyyttä, taistelemaan pahaa vastaan, ja saavuttamaan (Jumalan armon avulla tietenkin) henkilökohtaisen pelastuksen kläk kläk.
Weil liittyy Raamatun ajatukseen että aika on paha. Mikä vielä jännempää, ei vain paha vaan myös valhetta. Aika ei ratkaise ainoaakaan synnyttämäänsä ongelmaa. Se parantaa ehkä haavat, mutta vain näennäisesti. Ruven alla muhii.
Ruven repiminenkään ei auta sillä sekin edellyttää aikaa.
Esimerkiksi kirjallisuudessa: …”Kuviteltu paha on romanttista ja vaihtelevaa, todellinen paha taas harmaata, yksitoikkoista, autiota, ikävystyttävää. Kuviteltu hyvä on ikävystyttävää; todellinen hyvä on aina uutta, ihmeellistä, juovuttavaa.”
Todellinen hyvä ei siis linkity dynaamisesti kirjastoihin ja niissä säilytettäviin muistojen arkistoihin, siis aikaan, vaikka toki ilmenee jotenkin välillisesti tai peilillisesti siinäkin.
Hyvä ei toistu!
(Tämä on paha pala Constalle ja meille muillekin.)
Hyvä on aina tuoretta, uutta ja ihmeellistä! Juovuttavaa!
Toiston kaipaaminen eli jatkuvuuden haluaminen tuhoaa kaiken oikeasti hyvän, vääjäämättä. Saavutettu kruunu putoaa päästä.
Kuviteltu kultakaupunki onkin homeinen peräkylä. Nirvanan solisti ampuu itseään haulikolla suuhun.
Kuljetaan autiota ajan hiekkarantaa, toteutetaan proseduureja.
Jonakin aamuna aloituskohtaa ei löydy.
Kläk.
Astutaan ulos. Ei vastata Constalle että ok!
Proseduurin aloituskohtaa pähkäilevästä kentästä, sen oikeasta ylälaidasta löytyy ristinrastinmerkki.
Ristirasti on lepoa.
Klik.
Onneksi olkoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti