Taivas on välitöntä todellisuutta, ei vain toiveikas kertomus tulevasta, ”olen kuullut, on kaupunki tuolla, siellä kerran, ah, olla mä saan” tai jotain.
Elämä ei ole ”tuolla”, aikajanan päätepisteessä, vaan lähellä (Luuk.17), jopa lähempänä kuin ”täällä”, jo ennen ajanlaskun alkua (Ef.1).
Näkijä näkee ja kuulija kuulee heti sen, mitä näkee ja kuulee.
Ennen rukousta, meditaatiota, hengen hienosäätöä tai ”sydämen ylentämistä”. Jos ei näe ulkoista valoa tai kuule ulkoista ääntä, pimeyden näkee ja hiljaisuuden kuulee kuitenkin (tai jotain suhinaa…), ilman vaikeuksia.
Kaikki on valmista (Luuk.14).
Aistijan ja aistimuksen tällä puolen on jakautumaton kaiken perusta.
”Tällä puolen” ei ilmennä ajan ja paikan asetuksia, vaan ne ylittävää valtakuntaa, joka ei rajoitu aisteihin, mutta silti taustoittaa ja kokee ne kaikki, karkeimmasta ylevimpään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti