”Minun oppilaani ei voi olla kukaan, joka ei kanna ristiään ja seuraa minua.” (Luuk.14)
”Minun taakkani on kevyt ja hartioille sopiva.” (Matt.11)
Kansanhurskaus tulkitsee ristin kantamisen erilaisten vaivojen urheaksi, ehkä vähän marttyyrimäiseksikin sietämiseksi, tulevan palkinnon toivossa.
Tällainen ”risti” on raskas uskovalle itselleen ja hänen ympäristölleen. Huolta, syyllisyyttä, itsen ja toisten säätämistä, maailman kauhistelua, elämän ja kuoleman pelkoa, epämääräistä tulevaisuuden tähyilyä.
Onko uskoni oikeaa, vaellukseni hyvää? Täytänkö opilliset ja sosiaalieettiset minimivaatimukset? Vuoheksiko lopulta paljastun, vaikka lampaaksi rukouksia määkien tähtäsin?
Kristuksen risti on ei paina hartioita, eikä sydäntä. Aikoihin on eletty, ja sieltä ristillä kuoltu.
Kristuksen oppilaan läksyt on tehty.
Se on täytetty.
Se on ohi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti