Tuulen tie (TS)

 ”Ihminen ei ole tuulen valtias, ei hän pysty sitä pidättämään.” (Saarn.8)

Elämä tulee ja menee kuin tuuli, minusta riippumatta, tahtoani tottelematta.

Synnyttiin tähän paikkaan tuulen tuomina, kieleen ja kulttuuriin. Nimettiin, koulutettiin, palkattiin ja palkittiin, solmittiin suhteita ja auottiin niitä, menestyttiin eikä menestytty, omaksuttiin uskomuksia ja vakaumuksia, kuten ”ihmisellä on sentään vapaa tahto”, vapaina olentoina haluttiin tätä, tuo torjuttiin.

Selkeyden hetkinä huomattiin, että ei hallittu tuota kaikkea ”itse” mitenkään; ajatusten ja tuntemusten liikkeitä yhtä vähän kuin planeettojen, mielen laskuja ja nousuja yhtä vähän kuin auringon.

Mutta tuuli on paitsi arvaamattomuuden, myös Hengen kuva. Hengen, joka on elämän hiljainen humina itse (1.Kun.19), tuulen valtias ja tuuli itse.

”Ihminen ei pysty sitä pidättämään”, eikä pidäkään, sillä tuo tuuli on uskon, toivon ja rakkauden vapaa subjekti, objekti ja valtias.