”Voi, mikä kipeä kärsimys: kaikki ihmisen vaivannäkö menee samaan nieluun, eikä se kita koskaan täyty.” (Saarn.6)
Saarnaajan väsähdys tuhansia vuosia sitten on inhimillinen peruskokemus. Kita on yhä auki, vaikka maisema sen ympärillä on kovasti muuttunut. Vajauden tunne ajaa edelleen moneen vaivannäköön, materian, yhteiskunnan ja hengen maailmoissa.Saavuttamattomat tavoitteet turhauttavat, saavutetut pettävät lupauksensa eli eivät täytä kitaa.
Mikään määrä vaivaa ei muuta ihmistä miksikään, paremmaksi varsinkaan (Room.7).
Toisaalta: armo on auki ja läsnä, joten kita kiinni!
”Se on täytetty” ilmeni olemassaoloon äärimmäisen tyhjän syövereissä. ”Hän laskeutui maailman pohjalle.” (Ef.4)
Eksistentiaalinen nielukin, vaikka on kärsimystä, kätkee tyhjältä näyttävään pohjaansa muuttumattoman, hiljaisen perustan, läsnä olevan kirkkauden säteilyn tämän tuiki tavallisen ja usein työlään arjen keskellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti