torstai 10. joulukuuta 2009

10.12.2009

"Masennuslääkitys voi yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan tehdä enemmänkin kuin vain parantaa masennuksen. Monet se saa ulospäin suuntautuviksi, sosiaalisemmiksi ja vähemmän neuroottisiksi. Muutokset eivät selity vain masennuksen lievittymisellä, tutkijat kirjoittavat Archives of General Psychiatry -lehdessä.

Neuroottisuus ja sulkeutuneisuus voivat altistaa masennukselle, mutta masennushoitojen vaikutuksia niihin on tutkittu vähänlaisesti. Neuroottisuudella tarkoitetaan muun muassa taipumusta negatiiviseen ajatteluun ja tasapainotonta tunne-elämää...Mahdollisesti neuroottisuuden väheneminen onkin yksi masennusta parantava tekijä, tutkijat pohtivat."

Nobel-komitea voinee lopettaa työnsä seuraavan lääketiedepalkinnon saajan valitsemiseksi.
Samoin Skepsis ry huuhaineen.
Ylläolevaa tutkimustulosta, joka on julkaistu tänään lähes kaikilla kanavilla, ei päihitetä ihan äkkiä.

Kun tuon uutisköntyksen pieksee ja löylyttää puhtaaksi sekasortoisista ilmaisuista kuten "neuroottisuus", "tasapainoton tunne-elämä", "yhdysvaltalaistutkimus", "General Psychiatry" jne, paljastuu kaiken alta selvä pässin liha:
Negatiivinen ajattelu altistaa masennukselle.

Epäilikö tätä joku ennen tutkimuksen aloittamista? Ja nyt epäilys hälveni, kiitos oivan tutkimuksemme?
Tai, eikö negatiivinen asenne (ajattelu, tunne) juuri ole masennusta?

Tutkijat näyttää yllättäneen havainto, että kun kohde vapautui masennuksesta, hän muuttui positiivisemmaksi muutenkin...
Potilas lakkasi hautomasta itsemurhaa, mutta eipä siinä kaikki, vaan katso: Hän lähti myös käymään kaupassa! Ei ole moista ennen nähty, tai ei ainakaan tieteellisesti todistettu.
Hän ei ainoastaan lopettanut itkemistä, vaan vähensi myös nyyhkyttämistä.
Ei ainoastaan sytyttänyt huoneeseen valoa, vaan ajoi myös pimeyden sieltä matkoihinsa!

"Tiede kyntää sokeana joutomaata", kirjoittaa Pessoa.
Mielen tiede varsinkin on suunnatonta sokkoa sotkua.
Suunnatonta.

Kun soudetaan mielen vesillä, meno on vaikeaa ja karikkoista. Vaikka vesille on venosenkin mieli.
Saattaa olla että vaikeus liittyy juuri siihen, että veden, venosen ja soutajan mieli ovat samaa sotkua.

Kun "tutkijan" mieli tarkkailee "potilaan" mieltä, tuloksena on tuollaista kääretorttua kuin tuossa yllä.
Tårta på tårta.

Mieli on maailma, maailma on sana.
Sanojen ulkopuolella ei ole mieltä. Mielen paraneminen on sanojen päättymistä, ei uusien sanojen löytämistä.

Ei se ole kaukana. Se on lähellä.
Se on.

Leinon Rauhattoman rukouksesta:
"Minä tääll' olen vieras, vieras vaan,
olen ollut alusta saakka,
ovat outoja minulle laaksot maan
ja outo on elämän taakka."
...

Totta.
Enemmän totta kuin kaikki Yleisen Psykiatrian Arkiston tutkimukset yhteensä.

Outous on outoutta.

(Mutta piruko siitä käski taakan tehdä?)
(Ja vieraana on sitä paitsi kivempaa kuin isäntänä...)
(Iloinen taakka...)
(Tämä kuuluu sanoa itselle, ei toiselle taakan kantajalle: Käännä toinen poskesi elämälle joka löi sinua ensimmäiselle.)
(Lopulta ei ole taakan antajaa, ei sen kantajaa eikä taakkaa itseään...)
(Ei sulkeutumista, ei sulkumerkkejä.)
(Vaan)

Kaikki virtaa vapaana.

2 kommenttia:

  1. Ei sovi myöskään unohtaa lääketehtaiden osuutta tutkimusten tuloksiin. Medikalisaatio jyrää meitin.

    VastaaPoista
  2. Niinpä.
    Sanat ovat vaikeita.
    Freudin aikaan puhuttiin esim hysteriasta. Diagnoosina. Moni kärsi siitä. Ei puhuta enää. Ei kärsi enää. Kun olin pieni, jotkut aikuiset olivat kokeneet "hermoromahduksen".
    Nyt kukaan ei koe enää semmoista romahdusta.

    Nyttemmin kuuluu "palaa loppuun".
    Voi olla että kielenkäyttö inhimillistyy!?

    VastaaPoista