torstai 24. joulukuuta 2009

24.12.2009

"Olet kahdeksan vanha. On sunnuntai-ilta, ja olet saanut valvoa tunnin tavallista kauemmin.
Teillä pelataan Monopolia. Olet ensi kertaa kyllin iso päästäksesi mukaan. Sinä häviät. Häviät koko ajan. pelko kouristaa vatsaasi. Melkein koko omaisuutesi on jo mennyt. Rahasi ovat lopussa. Veljet veivät sinulta viimeisetkin talot, ja sinun on pakko luovuttaa.
Olet poissa pelistä.
Sitten muistat että peliähän se vain on. Hyppäät riemusta ja kaadat pöytälampun. Teekannu putoaa sen mukana lattialle. Muut ovat vihaisia, mutta kun kiipeät yläkertaan, sinua naurattaa.
  Tiedät ettet ole mitään etkä omista mitään... Ja tiedät kuinka vapaaksi se sinut tekee.
(Janwillen van de Wetering)

Kohti lasta. Viikon vanhaa.
Hyvin pientä lasta.
Lapsi ei vielä pelaa. Seitsenpäiväinen!
Juuri tullut!!
Ei pelaa vielä.


Seisahdumme seimelles. Se ei ole kaksinen paikka. Eikä edes Se. Kirkko yllä, ympärillä, on komea.
Samoin kyseiseen huomioon liittyvä symboliikka.

"Ei aikaakaan kun lapsen kirkkaat silmät himmentyvät ajatuksista ja mielipiteistä, ennakkoluuloista ja abstraktioista. Yksinkertainen, vapaa oleminen kuorruttuu minuuden raskaalla panssarilla. Vasta vuosien kuluttua vaisto kertoo, että mysteerin elävä tuntu on kadonnut.
Aurinko himmertää mäntyjen lomitse ja sydäntä vihlaisee hetken kauneus ja outo tuska, kuin muistuma paratiisista. Tuon päivän jälkeen meistä tulee etsijöitä."
(Peter Matthiessen)

Vanhakaan mies ei epäröi kysyä lapselta. Vanhakin voi lopettaa pelaamisen.

Ennen paluumatkaa kävelemme vuorilla pari tuntia. Rinteillä kasvaa villiintyneitä viiniköynnöksiä. Niiden rypäleet ovat aivan uskomattoman hyviä.

Paluumatkalla tyttö täysin odottamatta, sanomatta mitään, nojaa päänsä olkaani. Kevyesti, mutta huomattavasti.
Nukkuuko se?
Jenkkienkin pulina lakkaa hetkeksi, kuin ihmettä suurinta katsomaan. Katseissaan häilähtää Herodeksen kateus. Se varmaan nukkuu.

Antaa nukkua.
Sydäntäni vihlaisee hetken kauneus ja outo tuska. Lyhyt on matka Beetlehemistä Golgatalle. Ei juuri mitään välissä.

Bussi läähättää viimein takaisin arabien asemalle Jerusalemiin. Kilometrejä vain vajaa kymmenen, mutta aikaa meni yli tunti.
Bussiasema on vanhankaupungin muurin pohjoispuolella, jyrkän, kallioisen mäen juurella. Mäen päällä on islamilainen hautausmaa.
Kauempaa katsoen kallio näyttää aivan pääkallon yläosalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti