”Aika on täyttynyt. Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!” (Mark.1)
Itseään etsivä koira saa vainun hännästä, kiinnostuu ja yrittää lähestyä, mutta häntä pakenee häntä. Vaikka kuinka kovaa juoksisi, ei tulosta! Koira uupuu. Häntä pakenee, hätä jää. Itseä ei löydy, eikä omaa paikkaa.
Ihmisellä on syntymävainu Valtakunnasta, kaipuu kotiin. Erilaiset ajan kohteet näyttäisivät heijastavan sitä, mutta tavoittelu tuottaa tyhjää.
Ihminen pyörii ajan ympyrää, ja uupuu.
Ympyrä täyttyy. Valtakunta on sekä keskipiste, kehä, että kaikki siinä välissä. Ja kaikki kehän ulkopuolella…
Tavoittelun liike on ainoa mikä ”erottaa” koiran hännästään.
Koira pysähtyy, kääntää päänsä taakse ja huomaa että turhaa oli koko hölkkä. Yhtä eläintä tässä ollaan, pää, häntä ja muu siinä välissä! Se käy pitkäkseen maahan kaikessa rauhassa.
Ihminen kuulee hyvän sanoman, kääntyy takaisin kotiin, ja rauhoittuu. Ympyrä sulkeutuu. Kehällä ei juosta enää. Kangastus katoaa.
Nuoli näyttää olemassaolon keskipisteeseen. Olet nyt tässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti