”Pimeys on sinulle kuin
kirkas valo.” (Ps.139)
Talvella kävi aika ärhäkkä
puhuri tässä tomumajassa. Se tuli mielellään mieleeni aamuyöllä, musta tuuli.
Kaamos, rajoitukset ja toimettomuus olivat apunaan.
Se toi tuullessaan esiin monta
majan rakenteisiin ja pölyiseen historiaan liittyvää syytettä ja puutetta, uhkasi
puhkua kumoon koko hataran hökkelin kuin Iso Pahis siinä toisessa tarinassa possujen
mökin, kyseenalaisti elämän mielen ja valon.
Edessä himmeä menneisyys!
Teki mieli paeta, sytyttää
jokin audiovisuaalinen keinovalo tupaan, mutta sitten: pysy siinä! Kuuntele!
Ole hiljaa! Pimeys on vain Jumalan eli valon varjo, yksin voimaton, omavaloton,
hädin tuskin olemassa. Paha tuuli on mielen liikettä, puhkuu menneestä tulevaan.
Liikkeen keskiössä on mielettömän
kirkas valo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti