Huomenna on pelastuksen päivä (TS)

 

”Kutsuit minua. Tässä olen.” (1 Sam. 3)

Näine hyvineni ja pahoineni, viisauksineni ja typeryyksineni, olen aina tässä, en koskaan muualla edes käymässä.

Mielessäni tosin olen lähes aina jossain muualla, kuin lumottuna vaihtamassa itseäni ja olosuhteitani parempiin. Tulevissa, paremmissa olosuhteissa on ihmisen parempi olla. Uudessa työssä, asunnossa, suhteessa, maisemassa.

Uutena ihmisenä! Uusin positiivisin mielin. Vahvassa uskossa. Terveempänä, ehjempänä, rikkaampana, viisaampana.

Asioista ja lopulta ajan vaivoistakin perille päässeenä autuaana ja ikiviisaana.

Katso huomenna on pelastuksen päivä!? Merkitse kalenteriisi!

Mutta oikeasti Jumala itse vastaa meissä omaan kutsuunsa, eikä se vastaus ole ”katsotaan jos vaikka huomenna”, vaan ”tässä olen”.

Minä olen tie ja päämäärä.

Elämän kevät (TS)

 

”Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, maallinen murhe kuoleman. ” (2.Kor.7)

Maallinen murhe on ajallisuutta, sumua elämän tiellä, kietoo ihmisen itsensä ympärille, vie kadotukseen.

Ei minusta ole mihinkään… mitä ihmisetkin sanovat… mitä Jumalakin… mitä minusta oikein halutaan… meneekö koko elämäni jotenkin väärin?

Sisäinen monologi näännyttää.

Terveellinen murhe sen sijaan kestää sekunnin tai pari, ja vie kadotuksesta elämään.

Kuoleman eli menneisyyden taakka on raskas, elämän kevyt (Matt.11).

Mitä oli viisisataa miljoonaa vuotta tai viisi sekuntia sitten, on pilvenhattara tuulessa. Jokainen mennyt kokemus ja niiden kokija on ikuisessa kadotuksessa dinosaurusten kanssa.

Armo on kuin asteroidi. 

Vie menneeltä tilan ja tilaa uuden, kadottaa kadotuksen.  

Muutoksia (TS)

 ”Kaikki luotu järkkyy ja siirtyy sijoiltaan, jotta se, mikä ei järky, pysyisi paikallaan.” (Hepr.12)

Luonto järkkyy. Ilmasto muuttuu. 

Kadotus nielee eläin- ja kasvilajeja. 

Turvarakenteet tutisevat. Ihminen järkyttyy. Voi tulla tulva, taleban, tartunta tai joku muu vika. 

Siperia kuplii metaania, Grönlanti lainehtii kohta kellareissamme, otsoniaukko tuijottaa taivaalle kuin myrkyistä seonneen Maan laajeneva pupilli.

Ihmiskunta paisuu yli planeetan äärten ja yrittää ratkoa aiheuttamiaan ongelmia aiheuttamalla niitä lisää. (Tai sitten vain katselee telkkaria.)

Erilaisten pelastusohjelmien sokeat kapteenit ohjaavat sakeassa sumussa peräsimettömiä laivojaan, ja huutavat toistensa korviin ”oikeita” navigointiohjeita.

Mutta Hiljaisuus pysyy. Pysyy käsittämättömän lähellä, muutoksen, tuhon ja kuoleman koskemattomissa.

Ennen kaikkea ja kaiken jälkeen.  

Mindfulnessia savannilla

Nykyihmiselle tulee hankala olo kun sanotaan että elämä on nyt, älä huolehdi huomisesta, tai muistele menneitä. 

Ei ihme sillä sukupuumme alaosan muodostavat ne jotka todella huolehtivat!

Ne esi-isäkandidaatit jotka elivät hetkessä, putosivat apinanleipäpuun oksalta ja jatkosta väkivaltaisesti.

Se joka jäi ryhmästä tarkkailemaan hengitystään, ihailemaan auringonlaskua tai savannin kukkien huumaavaa tuoksua, ja ihmettelemään paikallaan kuinka ihanan sulavasti ja leveästi hymyillen tuo iso kissa lähestyy... 

 

Antaa olla (TS, Päivän sana)

 

”Taivaan alla kaikella on määrätty aikansa. Se mitä Jumala tekee pysyy ikuisesti.” (Saarn.3)

Syntyä ja kuolla, purkaa ja rakentaa, olla hyvin tärkeä ja ihan turha, lähes jumalolento ja läjä satunnaisia soluja. 

Syleillä ja olla ilman, ottaa ja antaa, syödä ja ulostaa, saavuttaa ja menettää, tuhota ja luoda, nauraa ja itkeä, istuttaa ja kitkeä, olla sitkeä ja antaa periksi.

Yrittää pitää kiinni, hallita, ymmärtää ja huomata se mahdottomaksi.

Antaa tulla mitä tulee, olla mitä on.   

Antaa ajan korjata satonsa ja ikuisen korjata sadonkorjuussa aikaansaadut haavat ja pyyhkiä kyynelet.

Tietämättä mistään mitään olla se joka ylittää ja alittaa kaiken ymmärryksen ja tiedon.

Nooa (Päivän sana, TS)

 ”Nooa eli kaikkiaan 950 vuotta ja sitten hän kuoli.” (1.Moos.11)

Ukko Nooa oli paitsi kunnon mies, myös todellinen milleniaali. Kun hän ajan saunasta lopulta lähtiessään otti laukun naulasta, löylytystä oli kestänyt lähes tuhat vuotta! Monet jännittävät sattumukset oli koettu elon lauteilla.

Kylmin suihku oli tullut niskaan elämän ehtoopuolella, 350 vuotta ennen kuolemaa: vedenpaisumus ja melkein kaiken maanpäällisen elämän tuho!

Globaali vesivahinko paitsi ettei vahinko ollenkaan. Ihmisten vihan sytyttämä Jumalan raivo aiheutti ilmastonmuutoksen joka peitti sadeveteen koko maailman.  

Nooa joutui aloittamaan elämän alusta. Eikä vain omaansa vaan koko maailman!

Uskoa kysyttiin ukolta!

Liikkuva elämän arkki on ankkuroitava liikkumattomaan.

Arvaamattomat aallot huuhtovat tämän maailmanajan rantoja - viha pyyhkii lihaa kuin likaa, mutta alhaalla on koskematonta.

Pinnan alla Olen.

Metuselah (Päivän sana, TS)

 ”Metuselah eli kaikkiaan 969 vuotta ja kuoli sitten.” (1.Moos.5)

Metu kiskaisi pojanpoikaansa Nooaakin pidemmän elinkaaren. Jos alastulokohta olisi nyt tässä, ulos- ja ylösveto olisi ollut jo vuonna 1050 jkr. Siinä ajassa toimelias ihminen ehtii jo moneen!

Turussa Metuselah olisi alkuvaiheessa voinut nähdä Koroisten asutuksen nousun ja tuhon, lopussa funikulaarin nousun (jos…) ja toriparkin melkoisen laskun. Sekä monta muuta toiveikasta ryhtymystä ja niiden raukeamista vuosisatojen mittaan.

Hän kuoli sitten lopulta, inhimillisesti katsoenkaan ei liian varhain.  

Uuden ihmisen kaari oli aika lyhyt, mutta riitti tappioon ja voittoon. Keihäs rikkoi kyljen ja vuodatti maailmanajan kuiviin. Uusi elämä ei tunne aikaa.

Ajattomassa ei ole aikomuksia tai aikaan saannoksia. Ikuinen ei tapahdu, vaan on.

Maailmassa (aikatilassa) kaari voi olla tosi pitkä tai ihan lyhyt. Kenttä on sama, sektoriton Valtakunta.