Kaarinan etelärannikolla käytiin vuonna 1808 taistelu joka ei sijoittune Suomen sodan välskärillisimpiin tarinoihin, mutta oli silti tuhansille osallistujilleen vaikuttava kokemus - sadoille heistä niin vaikuttava ettei siitä jäänyt mitään mieleen.
Paikalla on kuvanveistäjä Heidi Limnellin teos Kuoleva Soturi. Kyljellään makaavan hahmon keskellä on kuolettavaa haavaa kuvaava iso reikä jonka läpi käy tuuli.
- Venäläisen ylipäällikön, kreivi Buxthövdenin antama julistus taistelun tiimoilta on isällisen tekopyhä, teennäisen murheellinen ja aidon murteellinen raportti tapahtuneesta.
- "Siitä johdatuxesta, kun näinä päivinä on tapahtunut, koska Ruotzin Sotaväki ilman peränajatusta ja onnettomasti eteensä otti, ei kaukana Turun kaupungista astuman ylös maalle, ja murhenpidosta tämän maan parahasta, joka sen voimallisen Venäjänmaan kanssa eroittamattomasti on yhdistetty, olen minä vaadittu neuvomaan yhteistä kansaa yhdestä suurimmasti painavasta asiasta Vaarinottatnaan:
- Niin pian kuin kanonein tjetä annoi vihollisen olevan saapuvilla, kokounnui Wäki joukottain, muutamat nähtin muttamalla kaduilla, toiset mäkein päällä ymbäri kaupungia, jaa, muutamat, kuin on peräti kamala asia, olit saapuvilla itze sotaplatsilla, verta haavoitetuista ja kuoletetuista vuotaisa, josta mahdollisesti taidais ylösnosta se epäluulo, että he ovat kylläkin järjettömät niinkuin Spionit eli vakojat, eli muutoin enämmin eli vähemmin laitettavasta, ehkä peräti turhaan, ottamaan osaa sodasa ja jos sen kaldaiset kauhistavat tarkoituxet olisit töillä osottaneet, että yxi osa kansa olis luvattomasti koonnut itzensä yhteen, niin olis siitä ei ainoastansa heidän itze ylitzensä, mutta myöskin kaupungin viattomain asuvaisten ylitze seurannut hirmuisin onnettomuus sen Armejan oikian ja peljättävän koston kautta, joka, palkaxi ystävyden ja suojeluxen edestä, olis aivottu petoxen uhrixi, josta välttämättömästi ryöstäminen ja murha olis ylöstullut, ja kaupungi ilman estämätä muutamain hetkein sisällä tuftkaxi muutettu.
Estämisexi, ettei niin monda tuhatta ihmistä sillä tavalla tulis köyhyteen ja viheliäisyteen syöstyxi on jokaisen velvollisus neuvoa peräänajattelemattomia, estää häijynilkisiä yhteistä tyvendöä turmelevaisia, ja ilmoittaa heidän ilkiätä edesottamistansa.
Koska Ruotzin nuoret officerit muutamista kanon-slupeista turhaspäiten heitit Uuteenkaupungiin luoteja, jotka kuoletit muutamia viattomia Vaimoja ja Lapsia, veit Keisarilliset officerit ensin Sotaväkensä ulos kaupungista, ja sitten ajoit heitä pakoon menemään.
Jos se enimmäxi osaxi vaadituista Talonpojista koottu Ruotzin armeja, ehkä se liki Turkua on kadottanut paljo officereja, Soldateja ja aloxia, vielä taidais nostaa sotaa, niin tulevat edellämainitut peräänajattelemattomat eli häjynilkiset tämän kautta kovasti varoitetuxi, ei niinkuin mjelipuolet ambumisen eli tappeluxen alla jättämään kotonsa, kokouudumaan kaduilla, vielä vähemmän menemään Sota-paikalle, jos he tahtovat välttää, ettei heidän kanssansa menetellä niinkuin kapinannostajitten kanssa, mutta pitä jokaisen niinkuin tämän kaupungin valistetut Asujat tekivät pysymään siinä työsäkotona kuin heidän tulee tehdä ja luvallinen on, jota ne ei taida laiminlyödä kuin muistavat, kuinga mahdotoin se on Ruotzin Kuningalle heidän apunsa kautta ylöspitää tätä Englandin apurahain edästä nosnutta Sotaa, ja josta ei heillä ikänänsä ole yhtäkään etusutta, vaan he sitä vastan, ilman toivota, antavat hengensä ja omaisuudensa aldixi, ja ottavat osaa niiden onnettomudesa, joidenga pellot ja niitut valittin maalle astumisen paikoixi, ja joiden puuhuoneista ambuminen varjelis pakoon menemistä, ei ajatellen,että sotaväen marssein kautta tulevat kylvetyt maat tallatuxi ja ryöstetyt huonät valkialla poltetuxi."
- Turusa s. 12/24 p. Kesä-kuusa 1808.
- Greivi Buxhoevden.
Lähde: Historiallinen aikakauskirja, N:o 6, 1907, s. 237–238.
Lemunlahden rantakaislikossa lojuu vieläkin Ruotzalaisten nuorten turhaspäisten maihinnousuofficerien hylkäämä kanon-sluuppi.
Tuuli on käynyt yli maiseman ja pyyhkinyt Matin, Vasilin ja Bengtin pois kuin pölyn. Apurahat on tuhlattu ja veripelloilla on rauha, mutta tuulen suunta on niin vakaa, että tuotakaan joka katselee heidän tuloaan ja lähtöään yli kahden sadan vuoden päästä käsin, silmin joiden taakse ajatus on sijoittanut ainutlaatuisen yksilön, ei kohta enää ole.
Joka on tuulesta syntynyt, on tuulta. Ääni kuuluu mutta ei voi tietää mistä se tulee ja mihin menee.
Ihmisen tarina on hölynpölypilvi tuulessa. Tuuli käy ja tarina kulkee juohevasti. Päähenkilö uskoo olevansa tarinan kertoja, mutta on silti vain kirjaimia kirjainten joukossa.
Tulee vielä yksi silmä,
vieras, omamme,
vieressä; mykkänä
kivisen luomen alla,
Tulkaa, poratkaa käytävänne!
Tulee silmäripsi,
kiven sisään kääntynyt,
itkemättä jääneen karkaisemana,
värttinöistä hienoin.
Eteenne se valmistaa teoksensa,
ikään kuin veljiä vielä olisi, koska kiveä on.
(Celan, Luottamus)
Veljet tulevat ja menevät mutta voima pysyy kuin tuuli.
Greivin raportti on vaivalloinen ja niin taisi olla itse tappeluskin.
Vaivalloisuus tuppaa olemaan tappeluiden tapa.
Lemunsalmelta ne turhaspäiten tulivat, ruotzit.
Aiemmin keväällä Lemun kartanon maat oli muun Suomen myötä eroittamattomasti yhdistetty voimallisen Venäjänmaan kanssa, ystävydensä ja suojeluxensa piiriin.
Venäjänmaa on kautta aikain tullut tunnetuksi voimallisista pyrkimyksistään ystävydensä ja suojeluxensa saattamisexi mahdollisimman laajalle ollen murhenpito alusmaan parhaaxi aina ykköshuoli.
Kustaa IV Adolfin mielestä Ruotsin ystävyys ja suojelus olisi Turun tienoon kannalta edullisempi vaihtoehto, siksi laitettiin apuraha-anomus Englandin hyökkäyslautakuntaan. Läpihän se meni heittämällä.
Vaivalloisuus tuppaa olemaan tappeluiden tapa.
Lemunsalmelta ne turhaspäiten tulivat, ruotzit.
Eteen ottivat ja maalle ylös astuivat, ilman peränajatusta, yhteistä tyvendöä turmelemaan Englandin myöntämän apurahan turvin.
Kovin outoihin ryhtymyksiin myönnettiin apurahoja siihen aikaan!
Kovin outoihin ryhtymyksiin myönnettiin apurahoja siihen aikaan!
Aiemmin keväällä Lemun kartanon maat oli muun Suomen myötä eroittamattomasti yhdistetty voimallisen Venäjänmaan kanssa, ystävydensä ja suojeluxensa piiriin.
Venäjänmaa on kautta aikain tullut tunnetuksi voimallisista pyrkimyksistään ystävydensä ja suojeluxensa saattamisexi mahdollisimman laajalle ollen murhenpito alusmaan parhaaxi aina ykköshuoli.
Pyrkimyxet vähendä sodan kärsimyxiä käymällä uusiin sotiin, on vanha mutta myös hyvin nykyaikainen ymmärrys.
Kustaa IV Adolfin mielestä Ruotsin ystävyys ja suojelus olisi Turun tienoon kannalta edullisempi vaihtoehto, siksi laitettiin apuraha-anomus Englandin hyökkäyslautakuntaan. Läpihän se meni heittämällä.
Lemus sak är vår like everybody knows.
Ei uskoisi nykyistä maisemaa taannoiseksi sotaplatsiksi ja maalleastumisen paikoixi, jonne muutamat silloiset turkulaissiviilitkin, jotka raportin mukaan eivät pysyneet työsäkotona kuin luvallinen olisi ollut, vaan kokoonnuivat kaarinalaisen verioperetin aitioihin, siten ylösnostattamaan Greivin mieleen epäilyxen että seudun Wäestä yxi osa ei ymmärrä omaa parastaan joka on yhtä kuin voimallisen Venäjänmaan paras, vaan Spioneixi yltyvät näin aiheuttaen voimallisen Armeijan kaikin puolin oikian ja peljättävän koston joka ei lankeaisi vain Spionien itzensä ylitze vaan myös täysin oikeudenmukaisesti viattomien kaupungin Asujien päälle, ja itze kaupunginkin joka ehkä muutettaisiin tuftkaxi jo nyt, vuonna 1808 Venäjän voimallisen Armeijan toimesta, eikä vasta vajaat parikymmentä vuotta myöhemmin, erään suhteellisen voimattoman piian huolimattomasta sytytyxestä.
Lemunlahden rantakaislikossa lojuu vieläkin Ruotzalaisten nuorten turhaspäisten maihinnousuofficerien hylkäämä kanon-sluuppi.
Peräti kamala asia.
Mitä täällä tapahtuu? Mikä on totta?
Unta koko menneisyys? Tulevaisuus?
Mitä nytkään on?
Alku kiskoo loppua perässään, perään ajattelematta.
Ihmisen tarina on hölynpölypilvi tuulessa. Tuuli käy ja tarina kulkee juohevasti. Päähenkilö uskoo olevansa tarinan kertoja, mutta on silti vain kirjaimia kirjainten joukossa.
Ei ole kyse mistään. Taistelija häviää aina käymänsä sodat.
Kaikki tapahtuu itsestään.
Tulee vielä yksi silmä,
vieras, omamme,
vieressä; mykkänä
kivisen luomen alla,
Tulkaa, poratkaa käytävänne!
Tulee silmäripsi,
kiven sisään kääntynyt,
itkemättä jääneen karkaisemana,
värttinöistä hienoin.
Eteenne se valmistaa teoksensa,
ikään kuin veljiä vielä olisi, koska kiveä on.
(Celan, Luottamus)
Veljet tulevat ja menevät mutta voima pysyy kuin tuuli.
Soturi katselee haavaa, joka on elämän, kuoleman ja tuulen käytävä.
