perjantai 18. helmikuuta 2011

Humilitas, mato matkamies maan



Maasta sinä olet tullut, maassa maan tavalla sinun on oltava, ja maaksi jälleen tultava.

”Humilitas” on latinan ”nöyryys”. Sen kanta on ”humus”, maa, maaperä.
Nöyrä kulkee jalat ja katse maassa mutta pää pystyssä. Ei siis pää kumarassa, mutta silmät alta kulmain taivaita pälyillen. Katseen suunta on tärkeämpi kuin muu asento.

Nöyrä tuntee maan hengityksen. Hän on maan hengitys. Ulos, sisään ja ulos.
Hänen muotonsa elementit ovat kaiken muunkin muodollisen elementtejä.

Häntä hengitetään, tai pikemminkin: hän hengittyy.
Häntä itseään hänenä itsenään ei varsinaisesti ole.

Maata syödään, aine vaihtuu, muuttaa muotoaan, ulostetaan. Kovin paljon ei silti pääse tapahtumaan. Passivoidutaan.
Jossain välissä syntyy ajatus, kuten tämä. Se ulostetaan, katoaa, kadottuu.

Mitä nyt? Tulipahan vain mieleen. Tai: muodostipahan vain eräänkin mielen. Tuli maaksi taas. Mieli maassa jälleen. Uutta pukkaa. Humus on eloperäistä, potentiaalista.

Uusi ei omaa suhdetta vanhaan, joka menee hukkaan. Jos uuden viinin erehtyy valuttamaan vanhaan leiliin, molemmat ovat pilalla. Sappea tulee ja etikkaa. Se kelpaa vain säilöntään, ei juhlintaan.  

Ajattelija itsekin on muuan ajatus toisten joukossa, ei niiden subjekti kuten kuvittelee. Havainnoitsija yhtyy havaintoonsa. Minkä tietoisuus on yhdistänyt, sitä älköön jumala tai ihminen erottako.
Ne ovat Karitsan häät, joissa viini ei muutu etikaksi.  


Jatkuvuutta ei ole. Minä en jatku. Tämä on muistoihin ankkuroituneen ja tulevaisuutta kaihoavan mielen etikkaisin malja.  
Se on myös tuhansien upeiden utopioiden ja ajatussukkuloiden laukaisualusta. Jylistään mahtavasti, tulta syöstään ja savua, kansa hurraa. Tyhjä avaruus odottaa ja ottaa vastaa. Sielun taivaaseenastuminen…
Sukkula eksyy jo paljon ennen Venusta.

Mieli mustuu, yö laskeutuu, mutta häät alkavat ja morsiamen puku on valkoinen..

Luomakunta ei luontunut tiettynä aikana jossakin paikassa. Se ei laajentunut tyhjää tilaa täyttämään, vaan loi syntyessään sekä ajan että paikan, tilan. Luominen on presenssiä, läsnäoloa. Ei imperfektiä.

Sana joka oli alussa loi ensi töikseen kieliopin, varsinkin aikamuodot. Niinkään ei voi sanoa. Sana oli, on ja on tuleva. Eikä ole.
Minkäänlaista aikaa ja tilaa tästä huolimatta ei ole.

Lopussa oli Sana vaan ei kielioppia. Omega loppuu Alfaan. Kaikkeus syntyy kaikkialla koko ajan, ja katoaa jälkiä jättämättä.
Oletteko jo löytäneet alun kun lopusta kyselette? Jeesus hämmästyy Tuomaan evankeliumissa.

Sinä olet alku ja loppu, Herra, ja koska sinä olet, minäkin olen.

Häät ovat jo alkaneet! Etikka viiniksi muuttukoon!



Kielelliset prosessit mahtuvat Alfan Omegan väliin. Musiikilliset C:n ja C:n väliin. Kaikki tieto mahtuu 1:n ja 0:n väliin. Elämä mahtuu kahden kuoleman väliin.
Maasta sinun pitää tulla.
Maaksi sinun pitää jälleen tulla.



Tämä

Ei koskaan, ei missään…

Nyt










Nyt Mullintien terveysasemalle:

Humilitas on helppoa hammaslääkärillä.
Siinä eivät filosofiat auta, eivät edes teologiat. Parodontologia puhuu nyt, ja poraa. Farmakologia yrittää lohduttaa. Ruumista rassataan. Ihminen tuntee itsensä sudenkuoppaan pudonneeksi piskiksi. Toisesta nurkasta katsoo kiiluva silmäpari. Transdental medication (Osho).

Toivoisi ihminen että kerrankin kokisi ruumiista irtautumisen. Katselisi katon rajasta ruumiinsa kasvoja, jotka hymyilisivät viehkeästi kuin Buddha tai Mona Lisa.

Mitä vielä, Mona Lisan monttu on auki, sitä kaivetaan vielä syvemmäksi. Buddha tottelee kun hammasporari käskee, ihmettelee kun maya ei suostu mayaksi, kivuttomasti. Hän näkee valon! mutta senkin suunta on suu…

Subjekti on kallon etusivun takana, ei ainakaan katon rajassa. Minuus tuntuu nyt siinä missä pora kohtaa hermon. Ei tunnu hyvältä, minuus minusta. Pitkä miinus minuudelle.


Hetkessä eläminen vaihtuu puolen tunnin päässä elämiseksi. Silloin luulisi tämän infernaalisen vinkunan ja keskushermostoärsytyksen olevan ohi. Elämä jatkuu, puolen tunnin päästä!
Passiivinen pelkkä läsnä oleminen muuttuu aktiiviseksi, vaikkakin avuttomaksi toivomiseksi.
Näköpiirissä häärii kaksi hyvää tarkoittavaa hahmoa.
Hyvän tekemisen kohteena oleminen on joskus kivuliasta.






Nyt tuli tieto joka todella kutsuu ihmistä humukseen:

Uutisissa (Daily Mail) kerrotaan bakteerien yllättävistä vaikutuksista. Ne saattavat vaikuttaa ihmisen peruspersoonallisuuteen…  

”Tiedemiesten tutkiessa mykobakteerin kykyä tuhota eturauhassyöpää, he tekivät yllättävän löydön huomatessaan, että bakteeri teki potilaista myös iloisempia.
Kävi ilmi, että Mycobacterium vaccae -bakteeri stimuloi aivojen osaa, jonka tehtävänä on tuottaa hyvänolon tunnetta aiheuttavaa serotoniinia.

- Se on outoa, koska tartunta tuottaa usein tulehduksen ja saa ihmiset tuntemaan olonsa huonoksi, totesi lontoolaisen lääketieteen laitoksen mikrobiologian professori Graham Rook.

Tutkijat uskovat, että mykobakteeri pystyy jollain tavoin tukahduttamaan tulehduksen, jolloin serotoniinin vaikutukset voimistuvat. Toiveena on, että tämä voisi johtaa uudenlaisten masennuslääkkeiden kehittämiseen.

Ympäristöbakteeriksi luokiteltua mykobakteeria tavataan muun muassa maaperästä (humus!) ja se tarttuu hengityksen tai käsien kautta. Se aiheuttaa muun muassa hengitystie- ja imusolmukeinfektioita. Bakteerin aiheuttama infektio on kuitenkin hyvin harvinainen.”

Päinvastainen reaktio on epäilemättä yleisempi:

”Bakteerien aiheuttamien vakavien tartuntojen yleisen oire on halu levätä ja maata. Tästä pitää huolen kehon tulehdusvaste, jonka päätehtävänä on varmistaa, että omistat kaiken energiasi taisteluun tartuntaa vastaan.

- Se, mikä on kiinnostavaa on, että samantyyppistä käytöstä havaitaan joillakin masennuspotilailla, toteaa Kalifornian yliopiston psykologi Naomi Eisenberger.

Eisenberger antoi tutkimuksessaan 39 henkilölle pienen annoksen bakteerimyrkkyä, joka oli otettu kolibakteerista ja pyysi heitä tämän jälkeen täyttämään kyselylomakkeen. Vastauksissa oli havaittavissa kahdenlaisia muutoksia mielialassa: koehenkilöiden kiinnostus lupaukseen rahallisesta palkkiosta ja kanssakäymiseen muiden kanssa väheni. Tulehduksen tasoa aivokuvauksilla tutkittaessa havaittiin, että muutoksia oli tapahtunut alueilla, joiden tiedetään kontrolloivan halukkuutta ja riskien ottoa.

Tutkijat uskovatkin, että kyseisenlaisista tutkimuksista voi poikia uusia bakteereihin perustuvia hoitomuotoja. Sillä välin, omaa henkistä tilaansa voi parantaa hoitamalla suolistossamme majailevaa monimuotoista bakteerikantaa. Jotkut tutkimustulokset ovat osoittaneet, että bakteerit voivat nimittäin kommunikoida aivojemme kanssa.

- Tutkimuksissa on huomattu, että pienet annokset probiootteja eli niin kutsuttuja hyviä bakteereita, voi vaikuttaa aivojemme tunteisiin liittyvään osaan, toteaa Readingin yliopiston professori Glen Gibson.

Voiko probioottien syöminen olla siis pian järkevämpää kuin masennuslääkkeiden? Ehkäpä, sillä joidenkin suppeiden tutkimusten mukaan hyvät suolistobakteerit voivat vähentää masennuksen oireita.

Toksoplasma gondii eli toksoplasma on lähinnä kissoilla esiintyvä parasiitti, joka on useimmille ihmisille harmiton. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet sen voivan muuttaa tiettyjen ihmisten käytöstä.

Sydneyn yliopiston tartuntatautien tutkija Nicky Boulter toteaa miesten ja naisten reagoivan toksoplasmatartuntaan eri tavoin. Hänen mukaansa tartunta voi saada muun muassa miesten älykkyyden laskemaan, keskittymiskyvyn herpaantumaan ja heidät ottamaan suurempia riskejä sekä rikkomaan sääntöjä. Naiset puolestaan muuttuvat sekä ystävällisemmiksi että kevytkenkäisemmiksi.” (DM)


Se on siinä. Nöyryys. Maanmatoisuus.

Bakteerit ne ovat jotka pätevät ja jylläävät. (Olen tämän kyllä tiennyt jo taannoisessakin kirjoituksessa. Hyvä minä, maan mato!)


”Lähinnä kissoilla esiintyvä parasiitti” säätelee tunne-elämääni mennen tullen. Hyvää tässä on tietenkin se, etten ”itse” ole vastuussa mistään.
Humuksesta nousee humilitas. Mielen liikkeet ovat eräänlainen tulehdus, tai aivovuoto.

Kellarissa eli mahassa ulvovat bakteerit, kupolissa laulaa enkelikuoro.
Uutta on se että toksoplasma päättää mistä virrestä veisataan, ja montako säkeistöä.

Jos naisesi on liian ”kevytkenkäinen”, älä suutu. Syötä mieluummin probiootteja!
Onko miehesi valopää nörtti, riskikyvytön norminiilo? Toksoplasmaa koneeseen!

Mycobacterium vaccae tuhoaa eturauhassyöpää, ja päätoimensa ohessa tekee vielä miehen iloiseksikin! Myco on oikea äijäbakteeri!




Latinan ”homo” on ”ihminen”, samaa juurta ”humuksen” ja ”humilitaksen” kanssa.

Maasta muuttaneita me olemme. Maahan matkalla, mahan matoset.



Gnostilaisen Totuuden evankeliumin johdatus nöyryyteen:

”Jolla ei ole juurta (humuksessa…), se ei myöskään kanna hedelmää. Hän kuvittelee syntyneensä, mutta hän koituu omaksi turmiokseen. Ei se, joka ei ollut lainkaan olemassa, ole voinut syntyäkään. Mitä hänen siis pitäisi ajatella itsestään. ’Olen syntynyt kuin yön varjot ja harhakuvitelmat.’ Kun valo valaisee sen kauheuden, jonka tämä ihminen kuvittelee kokeneensa, hän saa tietää, ettei tämä ollutkaan todellista.”

maanantai 14. helmikuuta 2011

Ystävänpäivä, wei wu wei,

tapahtukoon Sinun tahtosi, tuntematon.


Seison kylpyhuoneessa ja katselen kun pesukone toimii. Se on Zanussi, mutta nimi ei konetta pahenna.
Nyt se lähtee pyörimään, nyt se lepää, pesuainetta valuu rumpuun, taas pyörii. Nyt se pyörii kovemmin, sitten rumpu pysähtyy, vettä lisätään, se lisääntyy. Kone osaa työnsä.

Kun pesupyörintä päättyy, alkaa huuhtelu. Tunnen ihan sisimmässäni kuinka vaatteet puhdistuvat.
Linkoaminen on myös koskettavaa. Rumpu pyörii vinhasti akselinsa ympäri. Keskipakoisvoima pakottaa mahdollisimman paljon vettä pois vaatteista. Se on tehnyt tehtävänsä, se saa mennä.


Vesi valuu viemäriin, ja puhdistamoon. Lopulta Aurajokeen. Airistolle. Sitten se hajoaa höyryksi ilmaan. Se ajautuu pilvinä Lietoon, Pöytyälle ja Oripäähän, sataa alas. Aurajoki hörppii. Minä avaan hanan, jokivesi valuu lasiin.
Sekoitan siihen mustikkamehua. Sitä roiskuu paidalle. Paita menee Zanussiin. Vesi menee elimiin, osa soluihin, loppu munuaisiin ja virtsarakkoon. Ja jokeen, itsestään.

Kone pyörii, luonto pyörii. Minä katselen. Tai en minä mutta jokin.

Sinun tahtosi, tuntematon. Osaisinpa vain pysyä poissa. Toimia ilman toimijaa, wei wu wei. Hyvä kulkija ei jätä jälkiä, sanoo Laotse.

Ystävällisyys on Hengen hedelmiä (Gal.5).
Ystävyyssuhde sen sijaan on tarverakennelma, yrittämällä ylläpidettävä, erotteleva. Se jättää jälkiä. Joutuu siivoamaan.
Huono kulkija on jälkeen jäänyt, hedelmätön, vedetön. "Meikäläinen".

Kunpa jo pysyisin poissa. Jälkiä jättämättä, lopullisesti, ystävällisesti.
Vesi nousee puuhun. Se täyttää hedelmänkin, itsestään.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Lupus homini homo


Kotipihaa ympäröi kuusiaita, siinä on aukko. Susi tulee sen kautta usein öisin. Olen vasta kolmevuotias, en kaksinen sudentappaja niin muodoin, niillä lihaksilla.
Se tulee kaukaa, ja nostaa käpälät ikkunalaudalle. Irvistää. Se oli täällä jo paljon ennen kuin minä. (Kumpi meistä on tunkeilija?)
Se ei pääse sisälle, ei se pääse. Ei kai se pääse!

Se on suden vaatteissa, viestintuoja. Se tuli opettamaan mitä pelko on, ja minä opin nopeasti.
Suden on nälkä. Minä olen ruokaa. Yhtälö on karu.
Minä tulen läheltä.


Jouko Teperin tutkimuksessa ”Sudet Suomen rintamaiden ihmisten uhkana 1800-luvulla”
kuvataan muun muassa pyyntimenetelmiä. Sudenkuoppa oli niistä yksi.

Oma suteni saattaa olla niiden jälkeinen, jotka tuolloin yli sata vuotta sitten jolkuttelivat näitä samoja seutuja. Ne tappoivat oikeasti 25 - 30 lasta eri puolilla Turun tienoota. Ehkä se tulee luokseni ikivanhoja unia pitkin. Sanalliseen kertomaperinteeseen en usko, tuskin kolmevuotiaalle sellaisia satuja ovat lukeneet iltojen ratoksi, isot ihmiset.

Aivoissa, mielessä eli sielussa, on ehkä kuin kuusiaidassa aukkoja, joiden kautta vanhat sudet ja muut ikipeijakkaat tulevat luo. Mikseivät myös enkelit ja keijukaiset, vaikka harvemmin.
Aivot ovat paljon ”minä olen tämä tyyppi tässä” -ajatusta vanhempia. Niissä on paljon muinaista tavaraa, luolia ja aukkoja, tulen loimotusta ja kiiluvia silmiä.


Sudenkuoppa oli kolme kertaa kolme kertaa kolme metriä, keskellä paalu jossa tasanne, ja siinä onneton kotieläin syöttinä.
Teperi kertoo, että erään kerran, Munkkiniemessä.., kuoppaan oli pudonnut koira, kettu ja susi. Ansan kokija kohtasi aamulla – kreivin aikaan? - näyn jossa kukin eläin istui omassa kulmassaan ”kohtaloaan odottaen”. Kukin omassa nurkassaan kuin tuhma kansakoulupoika.
(En voi mitään tunteelle, että suden osa oli surullisin, romahduksensa syvempi kuin muiden.)

Tässä istun enkä muuta voi. Hännät ovat koipien välissä koiraeläimillä. Yleinen hämmennys vallitsee.
Voittajan oloa ei ole kellään. Tilannetta tutkaillaan. Mihinkään ei pääse. Luimistellaan.

Suden metsästysvaisto on sammunut. Ei tällaisella hetkellä maistu tarjottimella jo valmiina olevakaan ruoka. Juuri nyt ei olekaan nälkä. Suden hetki ja sydän lyö.

Koira yrittää olla kuin ei olisikaan, odottaa vain. Ei oikein tiedä itsekään mitä, elämää vai kuolemaa. Susi on melkein lajitoveri - tavallaan siis läheinen - mutta tietää kuolemaa. Se takajaloilla kulkeva on usein mukavampi, mutta arvaamaton, ja juuri se on parhaan ystävänsä tähän jamaan saattanut. Petollinen ystävä, silti ainoa toivo!

Kettua harmittaa ehkä eniten. Rauhallinen, ovelanakin pidetty ohikulkija metsäpolulla, joka nyt näin ikävästi petti alta. Se punoo juonia, mutta pelastava köysi ei valmistu, vaan lipsuu pois aivoista.

Kertomuksen loppu jää avoimeksi. Veikata sopii että villien osapuolten loppu ei jäänyt.

Tämä tarina on tosi, eikä edes ainutlaatuinen.
Kirja kertoo myös ihmisistä jotka ovat pudonneet jo lauenneeseen ansaan, hukan viereen.
Peto ei olisi voinut kuulemma vähemmän välittää jäykäksi järkyttyneestä, äkillisestä kuoppakaveristaan. Pois pitäisi päästä, on ainoa ajatus harmaan pään harmaissa aivosoluissa, ei enää tappotyö.



Sotien ajalta tunnetaan useita tapauksia, joissa pommikoneen lentäjä kohtalokkaan osuman saatuaan ohjasi putoavan koneensa tarkoituksellisesti vihollisen kaupungin ohi, asumattomaan paikkaan. Lentäjä ei hypännyt laskuvarjon varaan ja siten kenties pelastanut henkeään, koska silloin kone olisi pudonnut asutuksen keskelle. Sen saman joka juuri äsken oli tarkoitus pommittaa tohjoksi… Nopea pukeutuminen lampaan villoihin…

Tai sitten kuolema herätti vihollisrakkauden, sammutti suden nälän, jonka kodin-, uskonnon- ja isänmaanrakkaus oli synnyttänyt. Ei ollut enää voittajan oloa, eikä pommittajan. Isänmaatani outona etsiä saan, pian ehtivät ehtooni hetket.


Vaarallisimpia susia ovat lampaat lampaiden vaatteissa. Ne jotka ajattelevat ”olen lammas lampaiden vaatteissa”.

Jos ei tunne petoa itsessään, näe sen ahneuttaan kiiluvia silmiä (siis että juuri minä olen se susi ja sellaiseksi jään), muuttuu oikeaksi tappajaksi.  
Iskee käpälänsä ikkunalaudoille ja pommikoneen ohjaimiin. Kohtaa ihmisen ihmisenä, veren ja taivasosuuden kiilto silmissään. Ryhtyy lammasten paimeneksi.

Pappeja on joskus sanottu sielunpaimeniksi. Se on kaameaa. Sellainen paimennus on valjua lievissäkin tapauksissa, vaikeissa vastenmielistä.

Älä koskaan missään olosuhteissa anna kenenkään paimentaa itseäsi! Älä kuuntele huutoja ylhäältä, kuopan reunalta! Ne ovat tapposusia kaikki, vainun saaneita saatanoita! Sieltä tulee sauvoja, keihäitä ja torahampaita, pyhässä paketissa. Ne opettavat mitä pelko on.

Vain yksi on paimen, lauma on yksi. Paimen ja lauma ovat yksi.
Kun sana on oikein julistettu – laki: et ole mitään! evankeliumi: olet kaikki! - ja sakramentit oikein jaettu, kun kaikki leipä on sinun eteesi annettu ja syöty, sekä kaikkeen vastaanotettu, kun kaikki viini on juotu, muuttunut kaikkeuden vereksi ja kaikki päät selvinneet, ei ole kuoppaa, ei sutta, lammasta, kettua, koiraa, pappia, piispaa, maallikkoa, ei laumaa eikä paimenta.
Ei eroa, ei aitaa.




Susi kääntyy pois.
Lapsi nukkuu.
Ikkunalauta on tyhjä.