torstai 24. joulukuuta 2009

24.12.2009

"Olet kahdeksan vanha. On sunnuntai-ilta, ja olet saanut valvoa tunnin tavallista kauemmin.
Teillä pelataan Monopolia. Olet ensi kertaa kyllin iso päästäksesi mukaan. Sinä häviät. Häviät koko ajan. pelko kouristaa vatsaasi. Melkein koko omaisuutesi on jo mennyt. Rahasi ovat lopussa. Veljet veivät sinulta viimeisetkin talot, ja sinun on pakko luovuttaa.
Olet poissa pelistä.
Sitten muistat että peliähän se vain on. Hyppäät riemusta ja kaadat pöytälampun. Teekannu putoaa sen mukana lattialle. Muut ovat vihaisia, mutta kun kiipeät yläkertaan, sinua naurattaa.
  Tiedät ettet ole mitään etkä omista mitään... Ja tiedät kuinka vapaaksi se sinut tekee.
(Janwillen van de Wetering)

Kohti lasta. Viikon vanhaa.
Hyvin pientä lasta.
Lapsi ei vielä pelaa. Seitsenpäiväinen!
Juuri tullut!!
Ei pelaa vielä.


Seisahdumme seimelles. Se ei ole kaksinen paikka. Eikä edes Se. Kirkko yllä, ympärillä, on komea.
Samoin kyseiseen huomioon liittyvä symboliikka.

"Ei aikaakaan kun lapsen kirkkaat silmät himmentyvät ajatuksista ja mielipiteistä, ennakkoluuloista ja abstraktioista. Yksinkertainen, vapaa oleminen kuorruttuu minuuden raskaalla panssarilla. Vasta vuosien kuluttua vaisto kertoo, että mysteerin elävä tuntu on kadonnut.
Aurinko himmertää mäntyjen lomitse ja sydäntä vihlaisee hetken kauneus ja outo tuska, kuin muistuma paratiisista. Tuon päivän jälkeen meistä tulee etsijöitä."
(Peter Matthiessen)

Vanhakaan mies ei epäröi kysyä lapselta. Vanhakin voi lopettaa pelaamisen.

Ennen paluumatkaa kävelemme vuorilla pari tuntia. Rinteillä kasvaa villiintyneitä viiniköynnöksiä. Niiden rypäleet ovat aivan uskomattoman hyviä.

Paluumatkalla tyttö täysin odottamatta, sanomatta mitään, nojaa päänsä olkaani. Kevyesti, mutta huomattavasti.
Nukkuuko se?
Jenkkienkin pulina lakkaa hetkeksi, kuin ihmettä suurinta katsomaan. Katseissaan häilähtää Herodeksen kateus. Se varmaan nukkuu.

Antaa nukkua.
Sydäntäni vihlaisee hetken kauneus ja outo tuska. Lyhyt on matka Beetlehemistä Golgatalle. Ei juuri mitään välissä.

Bussi läähättää viimein takaisin arabien asemalle Jerusalemiin. Kilometrejä vain vajaa kymmenen, mutta aikaa meni yli tunti.
Bussiasema on vanhankaupungin muurin pohjoispuolella, jyrkän, kallioisen mäen juurella. Mäen päällä on islamilainen hautausmaa.
Kauempaa katsoen kallio näyttää aivan pääkallon yläosalta.

23.12.2009

"Vanha mies ei epäröi kysyä seitsemän päivän ikäiseltä lapselta elämän paikkaa, ja hän saa elää." (Tuomaan ev.)
Ikääntyminen ei tuo mukanaan viisautta.
Herakleitoksen mukaan vanheneminen tuo mukanaan lisääntyvän itsesuojelun, ja se ikäänkuin saastuttaa, soistuttaa tai vesittää ihmisen. Ei syty enää vanha, eikä sytytä hänellä.
Viisas sielu on kuiva. Syttyy taas ja palaa alkuun.
T.ev. mukaan se on mahdollista. Kaiken se tietenkin vaatii. Kaiken mitä jää viikonikäisyyteni ja nykyisen iän väliin. Siinä välissä ei saa olla mitään.

No, rooleja toki, kasapäin. Näytäntö toisensa jälkeen, ilta toisensa jälkeen.

Ei siinä mitään.

Bussi lähtee arabien linja-autoasemalta.
Meitä on neljä. Kaksi tavattoman iloista, puheliasta ja helluntaihenkistä jenkkipoikaa, ja kaunis juutalaistyttö, joka muuttanut äskettäin Argentiinasta Israeliin. Tyttö on hurjannäköinen yhdistelmä latinoa ja juutalaista. Joku pohjoismaalainen geenikin näyttää työntäneen rihmastonsa mukaan rakennustyöhön, ainakin silloin kun tukan väriä valittiin. En valita. Lopputulos ei pakota itkumuurille veisaamaan.

Aika paljon sain kyllä veisata, että sain tytön retkelle mukaan. Ja hän valehdella vanhemmilleen.
(Kenenkään nimeä en muista enää, eivätkä he minun. Pojat olkoot poikia, ja tyttö tyttö.)

Auto on ikäloppu ja astmaattisen kuuloinen. Vuoret vaikeita vanhukselle.
Kerran joudumme kävelemäänkin, kuin pettyneet apostolit Emmauksen tiellä. Emme työntämään sentään.
Katselen vuoria, ja mietin Jeesusta sekä tätä tyttöä. Kummankin kanssa keskustelu on yksinpuhelun sävyttämää.
Molempien puhe on että kyllä tai ei. Yleensä ei.

Jenkkien kanssa juttu luistaa paremmin, mutta vähän tolkuttomasti. He ovat kyllä-väkeä perin juurin.
Yritän teologiaa: kyllä, kyllä! Kaikki on yes, niinhän se on. Ok, no problem.
Kun kysyn heidän kirkkokuntaansa, "Jeesuksen kirkkoväkeä tässä ollaan".

Sinäkin, he sanovat tytölle, kunhan Toisen Tulemisen päivä tulee lähemmäs, ovelle asti, viinipuu kantaa hedelmän, ja valittu kansa kääntyy yhtenä rihmastona oikean messiaan tykö.

Sitten ei muuta kuin Harmageddon, muutama sata miljoonaa ruumista, kaikkea ikävää, loppujen loppu kuitenkin hyvin. Viimeisetkin pasuunat ja muut pillit pussiin. Ja kultakaupunkiin.

Nyt ollaan kuitenkin vielä tässä. Kolme Uuden Liiton poikaa ja yksi Vanhan Liiton tytär.
Ainakin yksi edellämainituista olisi aika valmis Liittojen väliseen liittoon. Vaikka ihan pintaliittona aluksi.
Tunnustelunomaisesti.
Tyttö kokoaa kaikkien latinalaisten ja kaikkien juutalaisten esiäitiensä vuosituhansien aikana keräämän koppavuusarsenaalin kasvoilleen, haukottelee muka peitellysti, hoitakaa te jätkät Loppusotanne miten haluatte. Jos tämä tyttö kantaa ylipäätään koskaan hedelmää, ei ainakaan teidän kanssanne!
(Naisen haukottelu oikeassa kohdin on kyllä eräs täysin kiistämättömiä Lopun Ajan merkkejä! Siitä ei tokene itse Petokaan.)
(Epäreilua antaa lopun merkkejä kun mitään ei ole alkanutkaan!)


Vuoristossa on kyllä kieltämättä jo Harmageddonin introa ilmassa. Panssarivaunuja lojuu teiden varsilla.
Väkivallan jännite tuntuu joka paikassa.
Isosta sodasta on vain muutama vuosi. Sen näkee katseista.
(Mistä tietää että helvetti on jäätynyt ja taivas poroksi palanut? Siitä kun Lähi-Idässä solmitaan pysyvä rauha.)
Jenkkien kanssa minua yhdistää yhteinen työpaikka, kibbutsin persikkapakkaamo. Esimiehenämme on arabi, joka hoitaa toimensa hyvin. Opastaa meitä ulkomaalaisia töihimme, mutta jonka jokaista neuvoa säestää katse... joka on ihan silkkaa, kylmää vihaa. Sen tuntee kyllä sekin, jonka tähänastisen lietolaiselämän jännitysmomentit ovat olleet, ehtiikö Leiniön bussiin, ettei myöhästy koulun aamuhartaudesta jne.

Se ei ole aktiivista "tapan sinut nyt juuri" -vihaa, vaan passiivisempaa "minä voisin tappaa sinut juuri nyt" -tyyppistä asennetta.

Lietolaisopiskelija ei ole niin kauhuissaan kuin voisi luulla.
Hän on jopa enemmän elementissään kuin TSYKin voimistelusalissa, aamuhartausrivissä.

Tämä on luultavasti ainoa kerta blogissani kun siteeraan Suomen Tasavallan Hallituksen ex-ministeriä, mutta olkoon tämän kerran, syystä että:
"Jos me emme koskaan uskalla päästää otettamme ja itseämme putoamaan, jos emme koskaan myönnä pahoja henkiämme ja antaudu niiden valtaan, silloinhan emme liioin koskaan näe omaa sisäistä itseämme...
Kiellä irrationaalinen, niin sinusta tulee sen orja!
Tai myönnä se. Tunne valtava imu syvyydestä. Tunnusta kuoleman riivaus. Anna kauhun puristaa kurkkusi tukkoon. Myönnä särkyvyytesi, epänormaaliutesi, mustasukkaisuutesi, murhafantasiasi, valheellisuutesi, kaksinaiset ja ristiriitaiset motiivit tekojesi takana..." (Clas Andersson)

Viimein bussi tulee Beetlehemiin. Jenkit ryntäävät ulos. No mutta hienoa!



Yritän päästä fiilikseen. Amerikkalaiset ovat siellä jo, tietenkin.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

22.12.2009

TS: "Nordean konttorissa Humalistonkadulla sattui maanantai-illalla viiden jälkeen erikoinen ryöstö. Konttoriin saapunut noin 50-vuotias virolainen mies ilmoitti tiskin takana olleelle virkailijalle hiljaisella äänellä, että kyseessä on ryöstö. Hän ei uhannut virkailijaa aseella, mutta työntekijä katsoi kuitenkin tilanteen uhkaavaksi, ja antoi miehelle pienen summan käteistä. Virolaismies poistui pankkisalista, ja virkailija soitti ryöstöstä heti poliisille. – Meillä oli tilanteeseen hyvä lähtö, sillä alueella oli tuolloin runsaasti vapaita poliisipartioita ja virkailija osasi antaa miehestä tarkat tuntomerkit. Ryöstäjä napattiin noin puoli tuntia myöhemmin Aurakadulta, kuvailee komisario Marko Heikkilä Varsinais-Suomen poliisilaitokselta.
Rosvolta ei löytynyt aseita, mutta ryöstöseteleiden lisäksi hän piilotteli hallussaan vastakorkattua konjakkipulloa.
– Ilmeisesti miehellä oli ollut mielessään yltäkylläinen joulu, mutta nyt hän saakin viettää sen poliisin suojissa, Heikkilä toteaa.
Mies tunnusti teon tuoreeltaan, ja hänet on pidätetty ryöstöstä epäiltynä."

Traumaa ja tragediaa löytyy varmasti tämänkin tapahtumasarjan takaa, mutta ulkopuolisen lukemana tunnelma on melkein kuin kansakoulun joulukuvaelmassa.
Tässä kukaan mitään kenellekään oikeasti pahaa tahdo. Rahaa vain, sitäkin ihan vähän.
Naapuritavarataloissa kuulee paljon härskimpää käskytystä ja kovemmalla äänellä, laillisella asialla vielä.

Poliisin kansioissa tämäkin sijoittuu "pankkiryöstöt" -osastoon.

Villin lännen uutisversiossa parrakas, inhan remakasti - vaikkakin huonoin hampain - naurava, jo kauan seutukuntaa terrorisoinut ryöstäjäporukka viettäisi päivää Hummpubissa, ja kumoaisi viskin toisensa jälkeen ilman näkyvää vaikutusta. Baarimikko, tai -maija täyttäisi lasin aina pyytämättä. Muu asiakaskunta olisi hissukseen, seinänvieruspöydissä.

Nykyuutisessa yksinäinen miesriepu korkkaa rappukäytävässä vaivihkaa pullon, ja ottaa ujon siemauksen sivuilleen vilkaisten. Ettei tule pidätetyksi alkoholin nauttimisesta julkisella paikalla, mikä olisi sentään liian typerä loppu pankkiryöstölle.
Hän on päättänyt toimia ennen kuin kovennetun rangaistuksen uhka astuu voimaan joulurauhan julistuksen myötä.



On tullut toiminnan aika.

Lännen rosvot mulkaisevat toisiaan ja virnistävät. Tekevät latausliikkeitä kivääreillään, potkaisevat baarin oven auki, vetävät huivit alakautta kasvoilleen ja ovat kohta jo Nordeassa. He ampuvat kattoon monta kertaa, "TÄMÄ ON RYÖSTÖ! KAIKKI MAAHAN!", asiakkaat kirkuvat, heittäytyvät lattialle, henkilökunta nostaa kätensä ylös.

Virolainen kun tulee pankkiin, hän ottaa jonotusnumeron, ja sanoo virkailijalle kun vuoronsa on, että "ryöstö". Hän puhuu niin hiljaa että virkailija tuskin kuulee. Mies joutuu toistamaan. Hän yrittää mutista mahdollisimman hiljaa. Tätä kaikkien tarvitse kuulla, turhaa sählinkiä vain tulee. Riittäisi kun tämä yksi edes.



Kaikki on ohi nopeasti.

Kopla pakottaa lähimmän virkailijan avaamaan kassaholvin. Miehet mättävät seteleitä säkkeihin, kunnes niihin ei enää mahdu. Villisti ammuskellen he poistuvat pankista ja hyppäävät hevostensa selkään. Ratsastavat kohti itää ja vuoria.

Toisaalla: hetken mietittyään virkailija "katsoo tilanteen" jotenkin "uhkaavaksi", ja päättää antaa miehelle "hieman rahaa käteisenä".
Mies lähtee. Hän ei ole peittänyt kasvojaan mitenkään. Mitä turhia, rehti mies.



Rosvojoukko karauttaa joen rantaan ja ajaa förillä yli. Miehet uskovat jälkien peittyvän joen ylityksessä.
He ratsastavat itärantaa, ja tulevat pian Vartiovuorenmäelle. Siellä on siis ensin mäki jolle on noustava, mäen päällä itse vuori. Vuoren päällä, tähtitornirakennuksen vieressä on vielä kukkulakin, ja sen päällä tasanne. Se muistuttaa aavistuksenomaisesti Etelä-Afrikan Pöytävuorta. Sinne rosvot asettuvat odottamaan pölyn laskeutumista.
Tuskin tällaiseen luoksepääsemättömään loukkoon lain koura yltää, tuumaavat.
Mutta hepä eivät tunne sheriffi Marko Heikkilää, monissa liemissä keitettyä lainvartijaa...

Toinen tilanne päättyy jo Aurakadulle, puolen tunnin "paon" jälkeen.
Mies pidätetään vaivattomasti. Hän "piilotteli hallussaan vastakorkattua konjakkipulloa" kuin äiti vastasyntynyttä lastaan. Ja niitä muutamaa seteliä.
Ei ehtinyt ostoksille, vaikka lähikortteleissa olisi ollut tarjouksiakin, huononkin pankkiryöstäjän lompakolle sopivasti. Talvivaatteiden ale on alkanut monin paikoin.
On lausuntojen aika. Poliisi oli saanut "hyvän lähdön" tilanteeseen. Sillä seudulla oli ollut valmiina partioita paimentamassa laumaansa.


Mutta villimmässä lännessä tilanne ei laukeaisikaan ihan heti ja noin helposti.
Sheriffi kerää kapakoista tuttuja vapaaehtoisia takaa-ajoon, ja nimittää heidät tähden lätkäisyllä rintaan nuoremmiksi konstaapeleiksi. Monilla on talletuksia Nordeassa. Homma on heille tällä kertaa henkilökohtainen.
Jäljet löytyvät nopeasti. Kaskenkadun saluunan baaritiskillä oli nähty joukkion rynnineen mäkeä ylös ja kääntyneen kohti Vartiovuorenmäenkukkulaa.
Paikka on tuttu poliiseille. Monet vappuhulinat on täällä käyty kesyttämässä.

Rinteessä on kylttejä jotka osoittavat veden pinnan korkeutta vuosituhannesta ja -sadasta toiseen.
Veden pinta aleni, poliisit ylenevät, mutta rinne on sama. Nousu-, tai laskujohteinen, toimijan aikeista, klassisesta peruselementistä (nestemäinen/kiinteä) ja kyvyistä riippuen.
Vauhti on eri, nyt mennään, ei odotella jää-, eikä edes kuukausia. Sheriffi Heikkilä, ympärillään suuri joukko maallista sotaväkeä, on päättänyt palauttaa rauhan maahan ja rahat pankkiin jo tänään.

Rosvot peljästyvät suuresti, kun näkevät takaa-ajavan joukon, mutta karskit miehet eivät antaudu noin vain.
Tulitaistelu loppuu kuitenkin, kun ryöstäjiltä loppuvat ammukset. Seuranneessa nyrkkitappelussa roistot näkevät tähtiä, jotka asettuvat lopulta poliisiaseman päälle. Sinne miehetkin talutetaan.


Yhdessä sellissä on jo yksi. Virolainen. Ihmiseksi syntynyt hänkin.




                                                      Vartiovuorenmäenkukkulan tasanne

maanantai 21. joulukuuta 2009

21.12.2009

Maanantaiaamupäivät luoja on säätänyt itsetutkimuksen etsikkoajoiksi.
Mielen sisältö on silloin jostain syystä erityisen esillä tarkkailun kohteeksi.

Fyysinen krapula ei ole suositeltava, tilaan usein liittyvän keskittymisvaikeuden takia.
Mutta moraalinen krapula on.
Oikeastaan kestomorkkis olisi vain osoitus aidosta itsetuntemuksesta, jokaisena viikonpäivänä.
Vanhojen viisaiden imperatiivi "tunne itsesi!" muuntuu toteutuessaan simultaanisesti muotoon "häpeä!"

Ehkä sitä ei kuitenkaan jaksa koko aikaa kantaa. Joulumarkkinoilla ainakin on voitava kulkea nuppi turtana, hävyttömänä kuluttajana.
Mutta maanantaiaamuna häpeän tulee antaa täyttää koko maisema.

Makaan peiton alla, olo on hyvä. Nukuin epätavallisen hyvin. Uni on nyt poissa.
On vastustettava kiusausta nousta heti ylös.
On mietiskelyn aika.

Yhtään joululahjaa en ole ostanut vielä ja aika on loppumassa.
Tiskit lojuvat altaassa rasvaisina kuin kaksimielinen vitsi. Vessakäynneillä tunnen kuinka hiekka rahisee lattialla paljaiden jalkojeni alla.
Sisäinen käskijä purnaa, mutta vielä ei ole sen vuoro.

Yhteiskunta ympärillä on käynyt töidensä kimppuun. Huoltoyhtiö kolaa puuhakkaasti pihalla. Postimies käy ovella, luukku räpsähtää, mainoksia solahtaa eteisen lattialle. Niissä kerrotaan kaikesta minkä ostamisesta tulee hyvä mieli.

Aurinkokin on tänään palannut ykkösosaamisalueelleen, paistamisen toimeen.
Myös naapurit paistavat, jouluruokaa on siinä monenmoista tulossa.

Minä en paista. Estän auringonkin paistopuuhat makuuhuoneessa vetämällä verhot visusti eteen.

Olen hiljaa. Aika ryskyy eteenpäin, mutta en ole siinä menossa mukana.

Asennon on hyvä olla mahdollisimman epämeditoiva: ei mitään lootuksia, tai polvirukouksia.
Mukava, löyhä natoasento peiton alla on otollinen. Se estää hurskastelun, ja henkisen kaupankäynnin, johon esim. selkä suorassa joogaava "meditoija" usein syyllistyy.

Uni palaa hetkeksi, sekava esitys jossa on haamumaisia ihmishahmoja. Olen yllättäen tietoinen hetkestä jona valve vaihtuu uneen ja päinvastoin. Ja huomaan kuinka teennäinen tuo raja on.

Unitila ei ole irrationaalisempi kuin valvekaan.
Varjojen mailla liikutaan kummassakin tapauksessa.
Aaveena aaveiden joukossa.

Tip tap tip tap tippe tippe tip tap.

Silmäluomiensa raoista sen jo tonttu näki.

Yhdentoista jälkeen sisäinen käskijä äityy jo niin äreäksi, että on pakko nousta.
Lakaistava, tiskattava, tutkittava mainokset.
Joskus olen kilvoitellut punkassa kahteentoista ja ylikin. Silloin käskijä on jo vuoteen vieressä kuin punasilmäinen virtahepo makuuhuoneessa. Hengitys löyhkää niin että tukka lähtee.

Oikeastaan on outoa että juuri virtahepo on noin tärppänä tekemättömyyksistäni. Mitä ne itse tekevät muuta kuin köllöttelevät trooppisissa vesissä. Ruoka tulee melkein kitaan suoraan..!
Mutta ei. Tämä on kuin nelijalkainen, pullea ja saparohäntäinen tulkinta "Arbeit macht frei" -kyltistä, joka sekin on taas vapautettu rosvojen pitkistä kynsistä puolalaisten poliisien työn tuloksena.

Ikkyu:
"Me syömme, ulostamme, nukumme ja nousemme
ylös;
tämä on meidän maailmamme.
Ainoa mitä meidän tarvitsee tehdä sen jälkeen -
on kuolla."

Ikkyu unohti työnteon ja kuluttamisen, mutta ehkä se sisältyy noihin syömiseen ja ulostamiseen.

Jospa häpeän varsinainen selkäranka onkin juuri turha työ!
Hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä, kuten eräs iloinen joululaulu viestii.
Siis tonttu-ukot hyppikää!
Se tapa talon pitää.

Olen poiminut jostakin joskus runon, jonka tekijäksi on merkitty Po Jytshien.
Kaveria ei tunne Google, ei Wiki.
Kuka lie. Mutta runokokemuksensa tulee liki eckhartilaista Seelengrunt -opetusta.
Hienoa:

"Olen liian laiska lukeakseni taolaisia klassikkoja, koska Tao
ei asu kirjoissa.
Liian laiska tutkiakseni sutroja, koska ne eivät pääse Taon
pintaa syvemmälle.
Taon ydin on tyhjyys, kirkkaus ja kylmyys.
Mutta mitä muuta tämä tyhjyys on kuin koko päivän narrina
olemista?
Olen liian laiska lukeakseni runoja, sillä kun minä lopetan
lukemisen, ovat runotkin kadonneet.
Liian laiska soittaakseni tsh'iniä, koska sävel kuolee sille kie-
lelle, mikä sen synnyttää.
Liian laiska juodakseni viiniä, sillä juopuneen unien tuolla
puolen ovat joet ja järvet.
Liian laiska pelatakseni shakkia, koska talonpoikien lisäksi on
olemassa muitakin pelinappuloita.
Liian laiska katsellakseni kukkuloita ja virtoja, sillä sydämeni
porttien sisäpuolella on taulu.
Liian laiska kääntyäkseni tuuleen ja kuuhun päin, koska
omassa itsessäni on Kuolemattomien saari.
Liian laiska välittääkseni maallisista asioista, sillä sisälläni
minulla on taloni ja tavarani.
Liian laiska seuratakseni vuodenaikojen vaihteluja, koska si-
sälläni tapahtuu taivaallisia muutoksia.
Hongat voivat lahota ja vuoret rapautua, mutta minä pysyn
aina sinä, mikä olen.
Eikö ole sopivaa nimittää tätä Joutilaisuuden temppeliksi?"

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

20.12.2009

Keskustelu bussissa no. 20:




Pitkä hiljaisuus

"Voitko luvata minulle yhden asian."

Hiljaisuus.

"Voin."

Pitkä hiljaisuus.

"Mistä tiedät, mitä haluan sinun lupaavan?"

Hiljaisuus.

"En mistään."

lauantai 19. joulukuuta 2009

19.12.2009

Täyspotissa on tarjolla täytekakkua ja glögiä.
Henkilökunta on iloinen, ja pukenut päihinsä tonttulakin. Saan palan kakkua ja glögimukin. Itse saa laittaa juomaan rusinoita ja mantelilastuja, jos haluaa.
Istun pöytään, jossa on lisäkseni kolme muuta. Keskustelu on vilkasta. Yksi istuja puhuu hauskaa saaristolaisen suomea. Se mukava kun potti tarjo se kakku.

Tämäkin on yhteisö, vaikka ei kovin kiinteä.
Tähän paikkaan tullaan menettämään. Tai oikeastaan, tänne tullaan ahneina saajina, mutta täältä lähdetään autuaina antajina, kevein lompakoin.

Homma pelaa kylmin matemaattisin kaavoin. RAY:n koneet on viritetty siten että kymmenen euron panos tuottaa kahdeksan euroa. Helppoa.
Jokainen pelaaja tietää tämän.
Mutta ihmisen mieli ei ole viritetty matemaattisin kaavoin. Sillä on kyky uskoa ja kuvitella.
Tieto ei ole luulon väärtti.
Kahdeksan euroa on helpompi muistaa kuin kymmenen.
Ehkä tämä humalatila ei päätykään krapulaan ja katumukseen. Ehkä tämä on nyt se, kauan kaivattu, toisenlainen.
Jospa tämä mielihyvän tunne ei johdakaan mielipahaan.
Ehkä tämä ihmissuhde onkin se oikea.

Pöytäseurue puhuu kaikesta muusta, mutta ei pelaamisesta.
Ei siitä mikä yhdistää. Se on virtahepo pelisalissa.
Pappien kokouksissa ei puhuta koskaan Jumalasta tai teologiasta, ei vahingossakaan.
(Olen huomannut, että ei-kirkollisten kavereideni on vaikea uskoa tätä.)

Lankavatara Sutra: "Tämä kolminaisuuden maailma muistuttaa verkkoa tai liikkeessä olevaa vettä kangastuksessa; se on kuin uni, maya; ja siitä vapautuu suhtautumalla siihen niin.
Kuin kangastus keväällä mielikin on hämmentynyt; eläimet kuvittelevat veden mutta siinä ei ole mikään totta.
Siinä ei ole muuta kuin ajatusrakennelma, se on kuin kuva ilmassa; kun ne ymmärtävät kaiken näin, ei ole mitään tietämistä.
Ikuisuus ja ei ikuisuutta; ykseys myös, samoin molemmat ja ei kumpaakaan: näitä erotteluja tekevät tietämättömät, joiden mieli on sekaisin ja aluttomasta ajasta virheisiin sidottu.
Peilissä, vedessä, silmässä, astiassa ja jalokivessä näkyy kuvia, mutta niissä ei ole mitään todellista mistä voisi saada otteen."

Raha-asiat perustuvat ajatusrakennelmiin, kangastuksiin. Taloustutkijoita kiinnostaa minkä verran kuluttajisto uskoo omaavansa ostovoimaa esim. vuoden päästä, ei se minkä verran porukalla oikeasti on rahaa.

Talous jos mikä on uskon asia.
Olin kymmenen kuukautta vuorotteluvapaalla. Minulle maksettiin kuukaudessa vv-korvausta 917,43 euroa käteen. Kiinteät kuluni ovat 800 euron huonommalla puolella. Ei säästöjä. Ei sponsoreita. En myöskään ottanut mitään ylimääräisiä velkoja tai vippejä. Yhden joustoluoton takalaittoman rajaa vedätin vähän kauemmas, erotuomarin suostumuksella, siinä kaikki.
En muuttanut kovin paljon elämäntapojanikaan.
Yhtälön pitäisi johtaa vaikeuksiin, mutta se ei johtanut.
En käsitä mikä sen selittää.

Taisi olla kangastusta.

Laskekaamme hiljaisuus huoltemme, halujemme ja kuvittelujemme ylle, sanoo siis Bonaventura.

Halu synnyttää huolen. 2H -kerho.
Ei toista ilman toista.

Yhteisössä on haluttava.
Jouluyhteisössä on haluttava tavaraa.
Halua herätellään postiluukun täydeltä.

Haluttomuus on kyvyttömyyttäkin vaikeampi ongelma.

Kyvyttömyyttä voi hoitaa,
on rahoitusratkaisuja. Mutta jos ei halua. ?

Halu ei johda koskaan muuhun kuin pettymykseen.
Ei kertaakaan.

Taivastien kulkija päätyy joka jumalan kerta helvettiin.

"Miks, ystävä, on aina huolenas
se, riittääkö vai loppuu tavaras
tai saatko onnellisen elämän
vai synkät surut synnyin-arvallas?

On paras että täytät pikarin -
kas, tyhjää tiedän, mutta luulisin:
Se sama henki, jota vedät rintahas,
on sinun henkäistävä uloskin."

(Omar Khaijam, suom. Toivo Lyy)


Peli on pelattu, kun lakkaa pelaamasta.
Helppoa.

Kangastus menettää petollisen luonteensa, kun katsoja ymmärtää sen olevan kangastus.

Ei sinne.

18.12.2009

"Konsolipelaamisen voi viedä jopa näin pitkälle. Verkkoyhteisöissä SAL9000-nimellä tunnettu japanilainen opiskelija päätti mennä naimisiin hänen lempipelissään seikkailevan avatar-hahmon Nene Anegasakin kanssa. Nene on Love Plus -pelin hahmo. Nintendo-pelien suurkuluttajan ja virtuaalinaisen hääseremoniaa seurasi netin välityksellä yli 3000 silmäparia. Nörtin roolissa viihtyvä SAL9000 ei edes kaipaa rinnalleen oikeaa tyttöystävää. Hänen mielestään digitaalinen nainen on perinteistä käytännöllisempi."

Mikä minä, vanha kyyninen jäärä, olen tietenkään nuorta lempeä kahlitsemaan.
Mutta jokin vastaväite, tahi -argumentti tekee silti tuloaan mielessäni.

En saa sille oikein muotoa. Argumentointi tällaisessa tapauksessa tuntuu välttämättä kornilta.

SAL9000 taisi jo mennä naimisiin nuorikkonsa kanssa, mutta asiaa vielä pähkäileville pelimiehille:
Mieti nyt vielä. Avioliitto on iso ja vakava askel yhdelle ihmiselle. Sitä ei pidä ottaa hetken hekumassa.

Kannattaa suorittaa opiskelut loppuun, hankkia työpaikka, asuntokin. Sen kynnyksen yli on sitten hyvä kantaa oma Nintendonsa, ja näyttää sille kaapin ja pelikonsolin paikka.


Epäilemättä SAL9000:n samuraimiekka näyttää ja raivaa tietä suuntaan, johon yhä kasvavat joukot tulevat kulkemaan.
Olen lukenut jopa mahdollisuudesta että ihmisen tietoisuus ajan myötä siirtyisi kokonaan virtuaalimaailmaan.
Että evoluutio etenisi tilaan, jossa ruumista ei enää tarvita mihinkään. Se kuihtuu pois kuin häntä ihmisen takavuosien kehityksessä.

Tatu "rotu" Vanhasen legendaarisessa kulttuuriälytutkimuksessa Kaakkois-Aasian kansat saivat korkeimmat osamäärät. On siis luonnollista, että juuri sillä suunnalla tapahtuvat ihmiskunnan merkittävimmät innovaatiot myös sosiaalisella sektorilla.

Jokin 9000:n naimakuviossa silti mättää. Nene Anegasakin subjektiviteetti ehkä.
Tietääkö tyttö mihin on ryhtymässä?
Ollaanko taas luomassa miesten maailmaa, jossa naisen paikka on nyrkin ja kotiteatterin välissä?
Miksi uutisessakin keskityttiin vain miehiseen näkökulmaan?!
Neneltä ei ole kysytty mitään!

Onko tämä taas tätä?

Mitä sanoo piispainkokous? Onko tässä kyse "rakkauden lahjasta"?
SALin tunne on ilmeisen aito. Halutaanko se tuomita?

Tuleeko toimitusten kirjaan liite: Henkilön ja virtuaalihenkilön vihkiminen.

Entä jos jonakin täivänä molemmat ovat virtuaalihenkilöitä?

Miten silloin vihkijän suu pannaan?

"Vihkiminen toimitetaan tai kirkossa tai muualla, sen mukaan kuin pappi ja vihittävät siitä sopivat." (Kirkkojärjestys 2:19)

Kuinka laajasti "muualla" on mahdollista tulkita?

torstai 17. joulukuuta 2009

17.12.2009

Tall Ships' Race.
Pinellan eteen laituriin on kiinnitetty valtava venäläinen purjealus, Mir, Rauha. Seison rannalla ja ihmettelen. Purjehtiminen ei ole koskaan herättänyt suuria intohimoja minussa, vaikka esi-isieni joukossa on ammattilaivureitakin, ja merimiehiä.
Olen kyntänyt merta kyllä usein Ruotsin-laivoilla, ja baaritiskiltä käsin katsellut ohi lipuvaa saaristoa. Joskus laiva on keinunutkin. Mutta se osa tuttavapiiriäni joka viettää suuren osan lomiaan veneessä, ei ole ollut altis myöntämään suorituksestani Vuoden Merikarhun arvonimeä. Porin Karhua mieluummin ehdotetaan.

Mutta nyt tuon jättimäisen aluksen näkeminen herättää sisimmässäni jotain ennen kokematonta..
Olen kuin Jack Londonin kirjojen koiravaljakkoon sidottu puolikesytetty koirasusi, joka kuullessaan kaukaa susilauman ulvonnan "tuntee rinnassaan villin erämaan kutsun".

Haluan päästä alukselle. Merelle. Kauas, suolaisiin tuuliin.

Yritän kiivetä laivaan mutta minut torjutaan ystävällisesti. Ei ole vierailuaika.

En lannistu.
Oletan venäläisen merimiehen pitävän vodkasta, joten käyn ostamassa sitä laatikoittain Alkosta.
Tuon laatikot autolla Katedralskolanin pihalle.

Viittilöin kovasti, ja saan venäläiset lopulta ymmärtämään, että tarjolla on ilmaista juotavaa. Kaikki jättävät laivan, ja siirtyvät koulun pihalle juhlimaan.

Käytän tilaisuuden sumeilematta hyväkseni, ja kiipeän alukseen.
Jollakin tavalla onnistun irroittamaan köydet.
Mir alkaa hitaasti lipua jokea alas. Muistan vieläkin merimiesten hölmistyneet katseet rannalta.
Täytyn onnistumisen ja vapauden hurmiosta.

Mutta sitten tulee kuin torpedo jokea pitkin, valtava, musertava syyllisyys. Se iskeytyy keskelle rintakehää täydellä voimalla ja räjähtää.

Kaikki muuttuu ja murtuu kerralla. En ole tähänastisessa elämässäni katunut mitään niin paljon kuin tuota vihoviimeistä temppuani.
Ja muutakin tavaraa sentään on kosolti.

Toivon aivan hysteerisesti että kaikki olisi vain unta. Nipistän itseäni kuten olen kuullut voitavan tehdä tällaisessa elämäntilanteessa.
Ei auta. Kaikki on totta. Olen tärvellyt koko elämäni. Olen rikollinen, joudun vankilaan.

Olen pettänyt kaikki. Se on pahinta. Toiset häpeävät minua. Läheiset.

Minua hirvittää ennen kaikkea, kuinka kylmäverisesti suunnittelin kaiken.
Mitä oikein ajattelin? En ymmärrä itseäni ollenkaan. Mikä oikein olen?

Häpeän ja syyllisyyden paino on nimenomaan toisen katseen edessä koettua.
Kuin hiihtäjä joka tietoisesti douppaa vuosikausia, mutta syyllisyys iskee vasta kun jää kiinni.
Toiset näkevät mikä minä olen!
Kadutaan. Tullaan uskoon. Kasvetaan ihmisenä. Ryypätään.

Tiedän että kaikesta tästä nousee suunnaton meteli. Näen lööpit.
En voi vedota mihinkään "pikaistukseen", olenhan toiminut tosiaan täysin suunnitelmallisesti.

Juuri ennen satamaa Rauhan keula törmää rantaan. Joen virtaus työntää takaa perän kiinni vastarantaan. Alus on jumissa.
En voi tehdä enää mitään. Jään odottamaan poliiseja.
Tai mikä hemmetin merivartiosto kaltaiseni onnettomat valtameripurjehtijat sitten hoiteleekin putkaan.

Istun kannella risti-istunnassa kuin ulkokullattu buddha, tai täydellisesti sisäisen rauhansa sössinyt joogi.
Nyyhkytän lohduttomasti.





"Jos muistan kuka olin, näen itsessäni toisen,
ja muistissa mennyt on nykyisyyttä.
Se joka olin on joku jota rakastan,
tosin vain unessa.
Ja sitä kaipuuta joka ahdistaa mieltäni
en näe minä eikä menneisyyskään,
vaan se joka asustaa
sokeiden silmien takana.
Mikään muu kuin tuokio ei minua tunne.
Oma muistini ei ole mitään, ja tunnen
että se joka olen ja se joka olin
ovat eri unia."
                (Pessoa)

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

16.12.2009







Se olo, ettei ole kotona koskaan. Paitsi ehkä silloin kun nukkuu ilman unennäköä.

Että haluaisi vaikka suorinta tietä Kiinaan.
Tie on lapioitse pitkä ja kivinen, erittäin kuumakin tulee puolimatkassa, kerrotaan.
Kiinan maaperästä putkahtaa lopulta ruskeaksi paahtunut piparkakku-ukko.
Turhautunutkin: niin pitkä oli matka, ei kotia näy vieläkään.

Kaivuu rauhoittaa kaipuuta mutta ei se sitä lopeta.

Simone Weil: "Näennäinen ja todellinen ovat kietoutuneet ja ainoastaan tuska voi repäistä ne irti toisistaan."

Kuulostaa rankalta tieltä, mutta ehkä tuska ei tässä ole mitään kovin raakaa. (Weilille taisi olla.) Ehkä se voi olla lempeääkin.
Eihän lopulta ole kyse kuin kuplan puhkeamisesta. Pienenä ainakin saippuakuplan puhkaiseminen oli vielä hauskempaa kuin sellaisen puhaltaminen.

SW: "Ajan kulku repäisee väkisin näennäisen irti todellisesta ja todellisen näennäisestä. Aika osoittaa, ettei se ole ikuisuutta. Ihmisen on katkaistava omat juurensa."

Jeesus: "Jos ette luovu kaikesta, ota ristiänne kannettavaksenne, ette voi olla seuraajiani."
Arkikielessä ristin kantaminen on jokapäiväisten huolten kireä-, mutta silti kylmähermoista kestämistä. Jonkinlaista stoalaista mielenhallinnan harjoittelua.
Uskonnollisella näyttämöllä ristillä huidotaan ympäriinsä, että uskokaas tyypit tähän tai kuolette! Minäkin kun nähkääs uskon!

Mutta risti on teloitusväline. Ei kidutus-
Oma ristinsä...

On katkaistava juurensa. Ne ovat ansa. Tosin näennäinen.
Juuriin kompuroi pimeässä.

SW: "Ei saa olla minä, mutta vielä vähemmän me. Valtio antaa meille tunteen, että meillä on koti. On kotiuduttava maanpakolaisuuteen. Juurruttava olemattomuuteen. Olemattomaan paikkaan."

Itselleni "valtio" ei ole kyllä ollut koskaan kovin merkittävä kodikkuuden synnyttäjä...
Että sen puoleen voisin kyllä mennä pipariksi Kiinaankin.
Mutta kyse on kaikesta mikä synnyttää valheellisen me-tunteen.

Uutisklippi Köpishamiksen mielenosoituksesta. Erästä osoittajaa haastatellaan. Hän osoittaa kädellään väkijoukkoa, ja kasvot riemua täynnä, ääni ylpeyttä väristen: Tätä varten kannatti tulla!
(Ilmasto. Mikä ihana tekosyy!)

Me ei olla sankareita kukaan.

Juurtuminen olemattomuuteen... Sisäisen sankarinsa teloittaminen...

Ja sisäisen antisankarinsa tietenkin!

Tyhjä kotimaa. Loistava pimeys!

Novaliksen mukaan filosofia on koti-ikävää, pyrkimystä olla kaikkialla kotonaan.

Ei ole tarpeen polttaa kämppäänsä (eikä oikein viisastakaan), ajaa perhettään lumihankeen, katkoa välejään joka taholla. Kaikki jatkuu mikä on jatkuakseen. Tarpeen on vain olla sisäisesti irti kaikesta.

Kun kotia ei ole missään, se on kaikessa. Hyvä koti onkin.

Olla kuin ei olisikaan.

Eckhart: " Se (valo) tahtoo jakamattomaan perustaan, hiljaiselle aavikolle, jonka sisään eroavuus ei ole milloinkaan kurkistanut, ei Isä eikä Poika eikä Pyhä henki. Sisimmässä, missä kukaan ei ole kotona, vasta siellä tuo valo tyydyttyy ja siellä se on sisäisempänä kuin itsessään. Tämä perusta on yksi, jakamaton hiljaisuus, itsessään liikkumaton. Tästä liikkumattomuudesta kaikki asiat liikkuvat ja siitä kaikki ymmärryksellä siunatut oliot vastaanottavat itsessään sykkivän elämän."


























15.12.2009

HS 15.12: "Talitiainen matkusti pummilla Finnairin koneella Malagaan.... Helsingin pakkaset pakottivat talitiaisen tekemään äärimmäisen johtopäätöksen ja hyppäämään Finnairin lomalennolle AY 2160 Malagaan tiistaiaamuna.
Finnair vahvistaa, että pummilla matkustanut talitiainen oli koneessa.
Linnun kanssa matkannut miehistö on palaamassa Helsinkiin samalla koneella. Talitiainen jäi Malagan lämpöön."

Eläinten käyttäytyminen on monesti arvaamatonta.

Olen joskus katsonut vaikka tutun koiran tai kissan touhuja, ja tosissani miettinyt, mitä tuon päässä oikeastaan liikkuu. Miten se kokee tämän kaiken. Mitä se näkee kun se katsoo vaikka minua, tai ihan jotain esinettä, kirjahyllyä tms.

Olen kyllä miettinyt tätä - paljon useammin - jonkin tutun lajitoverinkin kohdalla... Että mitä se nyt näkee...kuinka se nyt noin... mistä olotilasta nuo sanat nousevat jne.

Me emme tiedä toisistamme mitään.
Emme ole kosketuksissa toisiimme millään suoralla eli välittömällä tavalla.

Yhteytemme on sanallista. Voin sanoa toiselle: tuo pallo on punainen. Voimme yhdessä katsoa sitä. Toinen voi yhtyä sanomaani, yleensä hän sen tekee tämän tason huomatusten jälkeen.
Mutta koskaan, ikimaailmassa en tule tietämään, näkeekö tuo toinen saman punaisen pallon kuin minä!!
(Puhumattakaan, kun kyse on tunne-, tai muista sellaisista olotiloista...)

Mikä hänelle on palloutta tai punaisuutta?
Värin kohdalla asia on erityinen. Punaisuutta ei voi selittää... Väri on selittämätön ilmiö.
Sen voi nähdä, mutta olenko ainoa maailmassa joka näkee punaisen siten kuin itse näen.
Tietenkin on fysikaalisia selityksiä, spektrejä ja fotoneja sun sellaisia. Mutta niillä ei ole näkemisen kanssa mitään tekemistä.

Punaista ei voi myöskään kuulla.
Eckhartilla on hauska huomio: silmälläni on paljon vähemmän yhteistä korvani kanssa, kuin maailman toisella laidalla elävän lampaan silmän kanssa.
Asiaan liittyvä opetus on siihen suuntaan, että aistitoiminto ja toiminnon kenttä on itse asiassa paljon oleellisempi kuin yksittäinen, enemmän tai vähemmän sepitteellinen toimija.

Entä Fritz, saksalainen nyt jo todennäköisesti edesmennyt raatokärpänen, johon minulla oli ilo tutustua
Hahnin lentokentällä syyskuun lopulla.
Sillä ja sen jälkeläisillä on verkkosilmä! Näkeekö se saman maailman? Jotain yhteistä on, kuten silloin punkkulasi. Sen se veikkonen ainakin löysi nettinsä kautta.
Jos se näkee saman maailman, onko sen maailmankuva jotenkin "vääristynyt"? Kun taas ihmisellä "oikea"?
Ajatuksessa ei käsittääkseni ole mitään järkeä. Totta puhuen: me luomme maailmamme aistiemme välityksellä. Upanisadit tunsivat tämän tosiasian jo viisituhatta vuotta sitten.

Tänä aamuna siis muuan tiainen matkusti Finnairilla Malagaan, Espanjan aurinkorannikolle.

Ensimmäiset tiedot kertoivat, että lintu olisi matkustanut ohjaamon puolella, mutta yhtiö kiistää asian. Tyyppi oli ollut koko ajan matkustamon puolella, esiintynyt vaatimattomasti, eikä edes koskenut tarjoiltuihin virvokkeisiin. Toisin kuin olletikin moni oman lajimme edustaja.
"Mitään vaaraa ei aiheutunut."
Pelkkä ajatus, että kansallisen lentoyhtiömme suihkukoneaikakauden ensimmäisen maahansyöksyn ja suuronnettomuuden olisi aiheuttanut sähkölaitteet oikosulkuun yrjöävä talitiainen...

Miksi? ihminen kysyy. Mikä sai eläimen nousemaan keltamustille siivilleen noustakseen sinivalkoisille siiville?
"Illaksi kotiin?"
Ei. Se jäi Malagaan, päinvastoin kuin maitokoneella kotiin palanneet lentäjäkollegansa. Tuskin tarvitsee täällä enää katsella.

Turhaa inhimillistämistä on vältettävä, mutta kun kerran uutisessa jo puhuttiin mm. "pummilla" matkustamisesta (millä sitten? viserrys vinkumaan?), menköön jatko samaa rataa.

Lintu värjöttelee kirkon ikkunalla, kun sisällä lauletaan kauneimpia joululauluja.
On jäätävän kylmä. Siperia puskee päälle koko voimallaan. Tintti painautuu tiukasti ikkunaan kiinni.

Sitten lauletaan se, mikä aina näissä tilaisuuksissa kuuluu: Sylvian joululaulu. Mustapääkertun (sylvia atricapilla) äänellä veisataan etelän lämmöstä, ikuisesta toukokuun säästä, vaahtoavasta (?) viinistä ja vehreistä sypresseistä.
Palelevan tiaisen pienessä päässä kohoavat visiona Sisilian jylhät maisemat, Etnat ja kaikki.

Sitten topeliaaninen alter ego -kerttunen alkaa sieltä etelästä käsin kaihota tänne pohjolaan...
Suomeeni kaukaisehen tekisi mieli ja muuta.

Silloin palaa pikkulinnultamme käämi.
Kerta kaikkiaan.
(Eihän se mistään alter egoista mitään tajua, symboliajattelu muutenkin onnahtelee.)

Voi pyhä Sylvi sinun kanssasi! Tuhat tulimmaista! manaa tintti.
Että oikein armain ja kallein Suomenmaa..!
Kaveri vaihtaisi Sisilian Siperiaan!
Maa muistojen.., titityy ja lässyn lässyn.

Pikkulintu raivoissaan, lenteleepi Seutulaan.
Ei hän, eihän?, jouda suremaan.
Kyllä Sisilia lopettaa vilun, miettii.
Pistän Sylvin heti paluulennolle.
Joulu joutui jo taas Pohjolaan, ja niin joutuu kyllä tämä mustapääkerttukin, jos minusta on kiinni.
Saa sirkutella täällä kitalaki jäässä armaalle Suomelleen, kun meikätintti lepertelee Sisilian sievien siepottarien kanssa! Cosa nostra, cincia bella amora mia, grazie, ...tana...


Ja väärä kone. Ja nimi lehteen.



(Älä välitä, pikkulintu, pikku juttu tuo konesekaannus. Joskus on vaikeuksia Fiksulla Apinallakin... Andalusiakin on hieno. Varo Malagan liikenneympyröitä! Ja jos kuitenkin haluat etsiä Etnan, pari asiaa: Malagasta pääsee Ryan Airilla Trapaniin, Sisiliaan. Ei kannata mennä matkustamoon, siellä maksaa kaikki. Mene ruumaan. Lyhyt lento. Ja jooos haluat vaihteeksi  ;  )  kokeilla omien siipiesi kantavuutta, seuraa Andalusian etelärannikkoa itään. Otivarissa varo sitä taloa, jonka pikku-Ella näytti minulle, ja jossa asuu pelkkiä kissoja. Miljoona. Almunecarissa on lauantaisin markkinat josta luulisi saavan halvalla talia - ethän unohda juuriasi suomalaisena talitiaisena... Sitten yli meren Algerian pohjoisrannikolle ja ... Ei, kun ota sittenkin se Ryan Air! Hyvää lentoa!)





















tiistai 15. joulukuuta 2009

14.12.2009

"Jouluostokset jopa terveydelle vaarallisia."
”Jollekin, jolla on entuudestaan normaalia korkeampi verenpaine tai jokin stressiin liittyvä sairaus, vilkkaan ostoskadun ympäristö jouluna voi olla erittäin vaarallinen”, East Londonin yliopiston psykologian yliopettaja John Turner toteaa tutkimuksen tuloksista."
















Anthony de Mello kertoo kyläpapista, joka rukoili hartaasti kirkossaan. Ulkona leikkivien lasten metelöinti häiritsi häntä kovin. Hän päätti huijata lapset muihin maisemiin, ja kertoi että läheisellä joella on nähty lohikäärme, menkääs katsomaan!

Lapset lähtivät tietenkin, ja pappi jatkoi hartaudenharjoitustaan. Sana levisi kylälle, ja kohta aikuisetkin ryntäsivät kirkon sivuitse kohti jokea. Että lohikäärme!

Lopulta pappi tuli itsekin levottomaksi. Lähti juoksemaan joelle toisten perässä.
Apulainen juoksi perässä, että mitä nyt, sinähän itse keksit koko tarinan.

Pappi läähätti vastaan, että "niinpä, mutta eihän sitä koskaan tiedä"!


Uskonpa, että kun pääsemme eroon kuvittelusta, olemme päässeet eroon - ongelmista.
(Viis siitä mitä minä uskon...)
Tosi ei ole kuviteltavissa. Se ei merkitse mitään. Varsinkaan omakseen.


Todellisuus on merkityksetön, ja täysin mieletön.

Se häkki mi' Sylvian joululaulussa "sulkee mun sirkuttajain", on kuvitteellinen.
Bonaventura: "Hämmästyttävää on sen vuoksi ymmärryksen sokeus: se ei ota huomioon sitä, minkä se näkee ensimmäiseksi ja mitä ilman se ei voi saada tietoa mistään. Se on kuin silmä: kun tämä kiinnittää huomionsa erilaisiin väreihin, se ei näe itse valoa, jonka avulla se näkee muun, ja jos sen näkeekin, se ei pane sitä merkille... Koska se on tottunut olevaisten pimeyteen ja aistimaailman harhanäkyihin, se ei usko näkevänsä mitään silloinkaan kun se katselee Olemisen valoa. Se ei käsitä, että juuri pimeys on hengellemme korkein valaistus. Aivan samoinhan silmästä näyttää, ettei se näe mitään, kun se näkee puhtaan valon."

Sodan tie täyttyy romusta ja kuolemasta, ostoskatu romusta ja vähintään hengenvaarallisesta verenpaineen vaihtelusta.
Henkisten ja hengellisten polkujen ojissa on tuhoutuneita kolonnia, jotka pääsivät perille ei-mihinkään.
Kaikkien teiden määränä, mielenä ja merkityksenä on joku kangastus.
Vaarallisimpia kulkijoita ovat ne jotka tietävät.

Bonaventura: "Laskekaamme hiljaisuus huoliemme, halujemme ja kuvitteluidemme ylle."
"Koska puhtain ja ehdottomin Oleminen eli Oleminen sinänsä on ensimmäinen ja viimeinen, se on kaiken alku, täyttymys ja päämäärä. Koska se on ikuinen ja kaikkein läheisin, se sulkee itseensä kaiken keston ja tunkee siihen kaiken keskuksena ja kehänä."












 

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

13.12.2009, Lucianpäivä

Lucia on hurja nainen, ja todellinen täsmäpyhimys.
Ansaitsee ilman muuta oman päivänsä juhlakalenteriin.

Hän eli legendaarisen elämänsä legendaarisen 200-luvun lopussa Syrakusassa, Sisiliassa.
Lucia kääntyi kristinuskoon silloin kun se oli vielä kovin vaarallista.
Niinä päivinä tapahtui, että keisari Diocletianukselta kävi käsky, että valtakunnassa kaikkien pitää keisarin kuvaa kumartaman ja häntä jumalana palveleman.
Jos ei halua, pitää poistua kuvasta ja kuvan edestä, yleensä palasina.

Lucia oli sen sortin seurakuntanuori, ettei moinen kumarrus tullut kuuloonkaan.
Näköön sen sijaan tuli.
Pakanapoika oli hullaantunut neidon kauniisiin silmiin, jotka omistaja niin muodoin irroitti päästä ja lähetti palvojalleen. Että pidä hyvänäsi, kun kerran kauniinakin pidät.
Voit pitää näitä myös eräänlaisina rukkasina.
Jumala oli tästä eleestä sen verran vaikuttunut, että kasvatti kuoppiin uudet, entistäkin hienommat.
Episodin seuraamuksena Luciasta kehkeytyi silmien erityissuojelija ja -osaaja. Sokeiden ja silmäsairaiden omapyhimys.

Valottaren teloitus oli monimutkainen projekti. Vastoin odotuksia polttorovio ei tehonnut, ei kiehuva öljy, ei piki.
Henki lähti siskosta vasta kun sen pyöveli työnsi miekan kaulasta läpi.

Tästä taas hyötyivät kaikki ne myöhempien aikojen ihmiset, jotka kärsivät jostakin kaulan alueen terveysongelmasta. Erittäinkin kasvaimista.

Kun Lucia sitten säädetyn ajan, eli noin tuhannen vuoden, kuluttua saapui tänne suomalais-ugrilaisille tulille,
tulos oli hiukan höpsö, vähän pornahtavakin, tosin kai vain kielellisesti.

"Kullitar kuvun neiti,
Neititär kärkäs kieriäinen,
Muuta kummulta kupusi,
Kiännä muuanne kiäriäs,
Kaklan kaialta lihalta,
Henki reiän hierimältä."
(merkitty muistiin Tohmajärvellä v 1847)

Kupu josta puhutaan, on kaulan kasvannainen, esim. (nyk. lääket.) struuma. Kaikki sellainen mikä estää henkeä kulkemasta sujuvasti sisään ja ulos. Hiertää henkireikää.

Lukki, Lukka, Lussi, Luttu, Luusia - näillä lempinimillä häntä meilläpäin kutsuttiin - oli omiaan niissä hommissa, koska Lutusen omaa henkireikää oli silloin aikanaan kovalla kädellä rassattu auki.

Mielenkiintoinen yksityiskohta Lussen kykyjen ugrilaisissa sovelluksissa on se, että neidon osaamisalueeseen liitettiin myös muut kuvut kuin kaulassa esiintyvät.
"Pyhä Lukki lakkapää, katso minun kaalejani."
Kupu kuin kupu, Lucialta pesee! Myös kaalinkupu!
Neidistä kehittyi innovaatioalttiissa maassamme myös kasvavien kaalien suojeluspyhimys...

Juuri tällaisessa tulkinnassa on oraalla jo sellainen diagonaaliajattelu, joka myöhemmin tuotti esim. Raatteen tien, YYA-sopimuksen ja Nokian kaltaiset menestykset.


"Lucian" kantasanana on tietenkin latinan "lux", valo. Neito on valotar tai valopää.
Samasta kannasta on myös "Lusifer", valonkantaja hänkin.
Lusifer on Lucian polaarinen antiteesi, vastanapa. Yleensä ymmärretty pimeyden ruhtinaaksi.

Mutta pimeyskin kantaa valoa.
Pahuuskin hyvyyttä.
Tappiokin voittoa. Kuolema elämää.

Lusiferkin kantaa Luciaa, kuin sokaistunut menninkäinen päivänsädettä, rakastettuaan.




(Lähde: prof. Arno Forsius www.saunalahti.fi/arnoldus)

lauantai 12. joulukuuta 2009

12.12.2009

Syy.

Aamuset 12.12.: "Työsuojelupiiri: haudankaivaja voi olla ateisti."

Seuraus.

HS 12.12: "Hautajaisista tuli farssi haudan sortumisen vuoksi."

Pistä, saatana, ateisti asialle, ja mene itse perässä.
Ei suju uskottomalta haudankaivuu, ei golfin peluu.

Ilman Ylipuutarhurin kolmion keskeltä valvovaa silmää haudat ovat hiekkaan kaivettuja.
Eivät kestä. Sortuvat.
"Ja se sortuminen oli suuri", kuten UT vm 38 luonnehtii tyhmän miehen talonrakennusprojektin lopputarkastusta.

Teistin tuottamat haudat sen sijaan ovat kallioon kaivettuja, porattuja, räjäytettyjä.
Sisällä kelpaa ihmisen mädäntyä ilman huolen häivää.

Muutenkin hesarin artikkeli on kuin tribuutti 20 vuotta täyttäville Simpsoneille.

"Marraskuisista hautajaisista tuli Mäntyharjussa farssi, joka muistuttaa huonon elokuvan käsikirjoitusta. Normaalisti alkanut siunaustilaisuus kääntyi oudoksi, kun pappi jätti kokonaan lausumatta vainajan muistosanat. Lisäksi kanttori alkoi soittaa viimeistä veisua aikaisin.

Kohta pastori alkoi arkisella äänellä selittää saattoväelle, että hautajaiset on keskeytettävä sortuneen haudan vuoksi. Samaan aikaan suntio säntäsi alttarin viereisestä ovesta sisään kappeliin selvittämään sortunutta hautaa.
Omaiset katsoivat hämmästyneinä alttarin näytelmää, joka tuli heille täytenä yllätyksenä. Kappalainen ja suntio pääsivät yksimielisyyteen, että arkkua ei voi laskea hautaan turvallisuussyistä. Omaiset keräsivät suruvihkonsa, ja vainajan saatto alkoi takaisin kappelin kellariin.
Ensimmäinen hautajaispäivä oli lauantai 21. marraskuuta. Seuraavalla viikolla hauta kaivettiin uudestaan ja sen seinämät tuettiin asianmukaisesti.
Eri puolilla Suomea asuvat lähisukulaiset – toistakymmentä henkeä – matkustivat uudestaan Mäntyharjuun tiistaina 24. päivä, jolloin oli hautajaisten toinen päivä. Silloin havaittiin, ettei vainajan siunausta hoitanut kappalainen tullutkaan haudalle, vaikka niin oli sovittu.
Suntio ei tavoittanut kappalaista. Sen sijaan paikalle hälytettiin kirkkoherra, joka hoiti siunaustilaisuuden ja vainajan hautaan laskemisen loppuun."

Ei välttämättä elokuvakäsikirjoitus.
Ehkä dekkari..?

Ruumis on.

Roisto on "kappalainen". Apulaisenaan "suntio".

Paljon lukijaa jännittäviä kysymyksiä löytyy.
Oliko artikkelin "kappalainen" sama kuin siunausta suorittava "pappi"?
Mitkä ovat mystiset, sanomatta jääneet, "vainajan muistosanat"?
(Itse olen tehnyt satoja hautaansiunaamisia, mutta en kertaakaan lausunut "vainajan muistosanoja". En ole kuullut sellaisten mahdollisuudestakaan.)
Miksi kanttori aloitti "loppuveisun" aikaisin? Halusiko hän peittää jotakin? Tarkoittaako "aikaisin" "liian aikaisin"?
Oliko uutisen kirjoittaja tyhmä?
Miksi "pappi" käytti "arkista ääntä"?
Miksi "suntio säntäsi"? Miksi hän ei kävellyt rauhallisesti? Jotakin tässä nyt peitellään...
Miksi "kirkkoherra hoiti vainajan hautaan laskemisen"?


Ja tuli ilta, ja tuli aamu. Hautajaisten toinen päivä. "Toistakymmentä henkeä ympäri Suomea" saapui paikalle toista kertaa.
Vaan ei saapunut "kappalainen".
Vaan tuli "kirkkoherra".
Ja "laski vainajan hautaan".

Toivottavasti teistin kaivamaan.

perjantai 11. joulukuuta 2009

11.12.2009

Terveysuutisrintama pettää harvoin joulukalenterin kirjoittajan.
Sieltä on joka päivä jotain uutta.
Sen sijaan, avatessaan näkymiä ihmisen mieleen, se johtaa usein järjen puolustusrintaman pettämiseen.

Näin tänään tämän:
"Tupakka-askien kyljissä olevat kuolemaan viittaavilla varoitusteksteillä saattaa tuoreen uutistoimisto Reutersin uutisoiman tutkimuksen mukaan olla päinvastainen vaikutus kuin suunniteltu.

Yhdysvaltalaisten, sveitsiläisten ja saksalaisten psykologien vetämässä pienessä tutkimuksessa todettiin, että tekstit, jotka varoittavat tupakoinnin kuolettavista vaikutuksista, saattavat itse asiassa ajaa savuttelijat tupruttelemaan jopa enemmän.
Tutkijoiden mukaan sen sijaan kuolemaan viittaamattomat varoitustekstit, kuten ”tupakointi tekee sinusta epäviehättävän” tai ”tupakointi vahingoittaa sinua ja läheisiäsi”, toimii paljon paremmin ja muuttavat tupakoitsijoiden asenteita pahaa tapaansa kohtaan.
Ironista kyllä, tutkijoiden mukaan kuolemaan viittaavat varoitustekstit aiheuttivat positiivisia tupakointi-asenteita heillä, joilla tupakointi perustui itsetunnon kohottamiseen. Sen sijaan kuolemaan liittymättömät varoitustekstit taas toimivat ainakin opiskelijoiden keskuudessa hyvin."

Rationaalisuuteen vetoavan valistustoiminnan ongelma on, että ihminen ei ole rationaalinen. Ei vähäpätöinen ongelma, mielestäni.
Että "meitä on moneen junaan", on aika selvää ja ilmeistä. Mutta että meistä on myös useisiin juniin, on vaikeampi niellä, vaikka näyttää olevan totta sekin. Minä olen monoliitti vain valveunissani.

Kun AIDS alkoi tehdä itseään tiettäväksi 80-luvulla Ruotsissa, samoin kuin se ymmärrys että vitsaus leviää pääasiassa sukupuoliteitse, lehdet kirjoittivat ettei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin: ainakin prostituutio loppuu.
Kukaan ei enää uskalla.
Kun se ei sitten kuitenkaan näyttänyt laantumisen merkkejä, asiaa alettiin tutkia. Tukholman vanhimman ammatin harjoittajia haastateltiin.
Kas: myyjättäret kertoivat, että asiakkaat eivät suinkaan vähentyneet, vaan jopa lisääntyivät.
Kas kas: asiakkaat alkoivat entistä enemmän vaatia suojaamatonta seksiä.
Kas vielä: jos naisella oli esittää positiivinen lääkärintodistus, hänestä oltiin valmiit maksamaan enemmän kuin terveestä...
Lopulta oltiin tilanteessa, jossa työnhakijattaret esittelivät HIVtään kuin toiveikas uraohjus CVtään.

Asia yskitti Ruotsin mediaa (v 87) niin paljon, ja sai aikaan niin suuren hämmennyksen, että - kuin jonkin taikasanan voimalla - keskustelu loppui kuin seinään pari päivää kestettyään.

Voi olla että juttu avaa sellaisen kulman koko ihmisen mieleen, että parempi keskittyä muihin asioihin.
Onneksi vähän myöhemmin tuli VM-guuuld!! VM-guuuld!! Den glider in...!!! osv. jne.


Psykoterapiassakin Freudin lanseeraama ja Melanie Kleinin jatkokehittelemä kuolemanviettiteoria on kai hylätty, kai turhaan.

Asiaan liittyvät uskonnolliset konnotaatiot ovat täysin ehtymättömät. Kristinuskon ydinsymboli on kuollut mies ristillä. Rippilahjaksi ei anneta kopiota esim tyhjästä haudasta vaan teloitusvälineestä.
Outo on elämän taakka.


Jos nuo tupakkavalistusuutiset pitävät paikkansa, ja ihminen todella etsii tupakoinnista (ja herra paratkoon koko liudasta muita itsetuhokäyttäytymisen muotoja!) jonkinlaista laiskan miehen ekstremetunnelmaa, ehkä valistajien tulisi esitellä itse kuolema realistisemmassa valossa.
Siis vedota eloonjäämisen etujen esittelyssä ihmisiä oikeasti kiinnostaviin asioihin.

"Kuolema tekee sinusta epäviehättävän, ja -suositun."
"Kuolema vähentää siittiötuotantoa ja lisää erektio-ongelmia."
"Kuolema saa sinut haisemaan."
"Kuolema aiheuttaa harmia läheisillesi ja vaikeuttaa ystävyyssuhteitasi."
"Kuolema irrottaa ihosi."
"Kuollut saa lähtöpassit tositv -ohjelmien kameroiden fokuksesta."
"Kuolema alentaa itsetuntoasi."
"Kuolleesta ei vastakkainen sukupuoli tykkää." (jatkuu askin toisella puolella:) "Paitsi Marilyn Monroesta ja Elviksestä, mutta sinä et ole heistä kumpikaan."

torstai 10. joulukuuta 2009

10.12.2009

"Masennuslääkitys voi yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan tehdä enemmänkin kuin vain parantaa masennuksen. Monet se saa ulospäin suuntautuviksi, sosiaalisemmiksi ja vähemmän neuroottisiksi. Muutokset eivät selity vain masennuksen lievittymisellä, tutkijat kirjoittavat Archives of General Psychiatry -lehdessä.

Neuroottisuus ja sulkeutuneisuus voivat altistaa masennukselle, mutta masennushoitojen vaikutuksia niihin on tutkittu vähänlaisesti. Neuroottisuudella tarkoitetaan muun muassa taipumusta negatiiviseen ajatteluun ja tasapainotonta tunne-elämää...Mahdollisesti neuroottisuuden väheneminen onkin yksi masennusta parantava tekijä, tutkijat pohtivat."

Nobel-komitea voinee lopettaa työnsä seuraavan lääketiedepalkinnon saajan valitsemiseksi.
Samoin Skepsis ry huuhaineen.
Ylläolevaa tutkimustulosta, joka on julkaistu tänään lähes kaikilla kanavilla, ei päihitetä ihan äkkiä.

Kun tuon uutisköntyksen pieksee ja löylyttää puhtaaksi sekasortoisista ilmaisuista kuten "neuroottisuus", "tasapainoton tunne-elämä", "yhdysvaltalaistutkimus", "General Psychiatry" jne, paljastuu kaiken alta selvä pässin liha:
Negatiivinen ajattelu altistaa masennukselle.

Epäilikö tätä joku ennen tutkimuksen aloittamista? Ja nyt epäilys hälveni, kiitos oivan tutkimuksemme?
Tai, eikö negatiivinen asenne (ajattelu, tunne) juuri ole masennusta?

Tutkijat näyttää yllättäneen havainto, että kun kohde vapautui masennuksesta, hän muuttui positiivisemmaksi muutenkin...
Potilas lakkasi hautomasta itsemurhaa, mutta eipä siinä kaikki, vaan katso: Hän lähti myös käymään kaupassa! Ei ole moista ennen nähty, tai ei ainakaan tieteellisesti todistettu.
Hän ei ainoastaan lopettanut itkemistä, vaan vähensi myös nyyhkyttämistä.
Ei ainoastaan sytyttänyt huoneeseen valoa, vaan ajoi myös pimeyden sieltä matkoihinsa!

"Tiede kyntää sokeana joutomaata", kirjoittaa Pessoa.
Mielen tiede varsinkin on suunnatonta sokkoa sotkua.
Suunnatonta.

Kun soudetaan mielen vesillä, meno on vaikeaa ja karikkoista. Vaikka vesille on venosenkin mieli.
Saattaa olla että vaikeus liittyy juuri siihen, että veden, venosen ja soutajan mieli ovat samaa sotkua.

Kun "tutkijan" mieli tarkkailee "potilaan" mieltä, tuloksena on tuollaista kääretorttua kuin tuossa yllä.
Tårta på tårta.

Mieli on maailma, maailma on sana.
Sanojen ulkopuolella ei ole mieltä. Mielen paraneminen on sanojen päättymistä, ei uusien sanojen löytämistä.

Ei se ole kaukana. Se on lähellä.
Se on.

Leinon Rauhattoman rukouksesta:
"Minä tääll' olen vieras, vieras vaan,
olen ollut alusta saakka,
ovat outoja minulle laaksot maan
ja outo on elämän taakka."
...

Totta.
Enemmän totta kuin kaikki Yleisen Psykiatrian Arkiston tutkimukset yhteensä.

Outous on outoutta.

(Mutta piruko siitä käski taakan tehdä?)
(Ja vieraana on sitä paitsi kivempaa kuin isäntänä...)
(Iloinen taakka...)
(Tämä kuuluu sanoa itselle, ei toiselle taakan kantajalle: Käännä toinen poskesi elämälle joka löi sinua ensimmäiselle.)
(Lopulta ei ole taakan antajaa, ei sen kantajaa eikä taakkaa itseään...)
(Ei sulkeutumista, ei sulkumerkkejä.)
(Vaan)

Kaikki virtaa vapaana.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

9.12.2009

Maailma on niin kummallinen. Ruotsikin.
Kaikessa (esi)merkillisyydessään varsinkin Ruotsi.

IL 9.12: "Vanhoja omenoita märehtinyt hirvi häiritsi yleistä järjestystä pienessä Hölön kylässä Ruotsissa."
"Ruotsalaisten lehtien mukaan ilmeisesti vanhoista omenoista humaltunut hirvi hyökkäili ohikulkijoiden kimppuun tiistaina Hölön keskustassa sijaitsevan leipomon takaa. Poliisi hälytettiin apuun, mutta hirvi ehti lönkytellä pois."


Voi pientä Hölöä.
Joutunut tahtomattaan tapahtumien polttopisteeseen.
Tyypin on täytynyt oikein kartalta etsiä sopivan niminen paikkakunta, jonne lähteä sekoilemaan.
Ei kelvannut hirvilallille mikään -stad, -holm, -by.

Ehei.
Hölö sen olla pitää.
Hölö tai ei mitään.
Sinne menen pippaloihin, omppupomppua popsimaan.

Leipomon taakse, närmare sagt.
Siellä on siideri kypsynyt puissa juuri sopivaksi. Kiellettyähän se on, mutta on sitä ennenkin kielletyistä puista omenia syöty. Eikä koskaan ole mitään seuraamuksia tullut.

Ja jos käyminen onkin osin kesken, märehtijän pötsissäpä mäski muhii mukavasti ja siihen hiipii kivasti viipyilevä jälkimaku.

Leipomon takana on sitten hauska mylviä ja örveltää.
Pistää ranttaliksi, sätta på rantalen. Uhitella ohikulkijoille. Työntää turpa leipomon ikkunan läpi ja hirnua että "vill ha en bakelse, NUUU!"
Sen verran kaukanakin Hölö on kaikesta ettei poliisi ehdi millään heti hätiin. Varsinkin kun Palme-tutkimus syö yhä resursseja ja miestä.

Myöhemmin poliisin tiedotustilaisuudessa todetaan, että kyseinen hirvi "on vanha tuttu". Että johtolankoja on, ja että tapaus on hyvin lähellä ratkaisuaan. Poliisi vihjaa myös mahdollisuuteen että eläin olisi tullut Suomesta joko pohjoista kautta maitse, uimalla Uumajaan tai ehkä jopa Suomen-laivalla, esim Vikingin riistaviikkojen esiintyjäksi tekeytymällä!
Tässä vaiheessa ei haluta sulkea mitään vaihtoehtoja pois.
Joka tapauksessa, poliisi vihjaa, eräät olennon käyttäytymisen piirteet näyttäisivät viittaavan itänaapuriin.

Niin tai näin, myötätuntoa tuon pikku kylän kohtalo ilman muuta herättää tälläkin puolen lahtea.
Hölös sak är vår!
Hallituksessa on tiettävästi keskusteltu jopa hölölasten tilapäisestä sijoittamisesta Suomeen.
Pois kännissä hoipparoivan, elintilaa hamuavan metsän kuninkaan arvaamattomista jaloista.
Kunnes maassa on rauha taas ja Hölössäkin kaikilla luontokappaleilla rikkumattoman hyvä tahto sinsemellan.

Hovi pääsee jatkamaan hetkeksi lamaantuneita häävalmistelujaan.
Kaikki on taas niin hyvin.



Mutta!

Onko kaikki sittenkään niin hyvin?
Saman, yhden ainoan päivän aikana Mamma Natur lyö Ruotsia myös toista kautta, vielä kavalammin.

IL 9.12: "Ruotsalaiskuskin kauhunhetki: Käärme luikerteli kojelaudalle."

Liikennevaloissa kumpikin säntää pää kolmantena (käärmeellä ainoana) jalkana pakoon.
Ei tiedetä mistä se on tullut autoon.
Tjah, tiedetään kyllä mutta ei uskalleta sanoa ääneen.

Se on se sama joka houkutteli Hölön hirven omenansyöntiin...

8.12.2009

"Hetken katoava kuvajainen toi tekijälleen Turner-palkinnon."
"Tuhottavaksi tarkoitettua taidetta."
"Hieno teos ei ole pitkäikäinen. Se maalataan yli, takaisin valkoiseksi seinäksi, kun näyttely päättyy tammikuun 3. päivänä...
...Monia jäi askarruttamaan, miten Wright on ansainnut leipänsä ja maksanut kahdelle apulaiselleen, kun hänellä ei ole mitään myytävää. Turner-palkinnon voittaja ei ilmeisesti halua tulla miljönääriksi, kuten monet muut brittitaiteilijat. Hän on kääntänyt selkänsä taidemarkkinoille."
Radion kulttuuriuutiset / Eeva Lennon, Lontoo

Asuttamani talon lähistöllä joen rannassa ns. Richterin talossa autonomisen Suomen hallinto aloitteli toimiaan 200 vuotta sitten.
Paikalla on talon raunioita ja muistolaatassa taloa esittävä kuva.
Vaikutelma sisältää tietyn näennäisyyden vivahteen.
Rauniot (muutama kivi) on kärrätty paikalle... Kyseistä taloa esittävä kuva ei esitä kyseistä taloa.
Eikä paikkakaan ole oikea.

Alkuperäisen talon jäänteet ovat joen pohjassa. Mutavyöry vei.
Suomen suuriruhtinaskunta oli alkutaipaleellaan savijaloilla seisova kääpiö.
Richterin asteikkoa ei tarvinnut kuin vilauttaa, kun kaimatalo jo kellistyi.
Ehkä kriittisen massan saavuttaneen savilaatan lopulliseen liikuttamiseen ei vaadittu kuin jonkun syysflunssaisen tai Turun tautia kantavan lampaan käheä määkäisy.
Tuollaiset savilaatat liikuttuvat herkästi.
Laatta lensi jokeen!

Kulmakunta ei siis hengitä samaa arvokkuuden ja aikain halki kantavan mahtipontisuuden ilmapiiriä kuin joku Rooman Pantheon. Sen ohi voi helposti kävellä metrin etäisyydeltä ilman että huomaa koko asetelmaa.
Ja vaikka huomaisi, ei oikein huomaisi mitään sittenkään.
Tuhottavaksi tarkoitettua taidetta.

Täkäläiset hallitusmiehetkään tainneet olla mitään neroja tahi augustinuksia. Vain Google yksin tietää edes heidän nimensä.
Näiltä augustinuksilta käyneet käskyt eivät varmaan saaneet neitsyitä nousemaan aasin selkään yhdistetylle joulu-, synnytys- ja verollepanomatkalle.

Mutta sitten: Yksi puuttuu, ja sen yhden mukana kaikki puuttuvat!
Kaikki ovat kadonneet kuin "uni aamun tullen"! Se mikä (on) käy(nyt) yhdelle, käy kaikille. On käytävä, halusi tai ei! Niin Augustinukselle kuin Beetlehemin kedolla tai Auran rannalla määkivälle lampaallekin.
Ja kaikille meille oman elämämme suuriruhtinaille.

Kaikki ovat kääntäneet selkänsä olemassaololle kuin taiteilija Wright omansa taidemarkkinoille.

Minusta psalmin kuva katoavuudesta on kaunis. Me katoamme kuin uni, mutta emme kuin pimeyteen tai yöhön, vaan kuin - aamuun!

Me katoamme kuin pimeys valon tullen.
Katoamme kuin sota rauhan tullen.
Kuin kuolema elämän tullen.
Me katoamme kuin lauseenvastike, kun se korvataan sivulauseella.
Kuin sairaus terveyden tullen, kuin nälkä ruuan tullessa.
Me katoamme kuin tuuli tyvenen tullen.


Ihan lähellä mainittua monumenttia on toinen, sekin uusi, ja paljon vaikuttavampi teos.
Se esittää todella topakkaa härkää jonka selässä lojuu ihmishahmo. Härkä on sen näköinen, niska köyryssä, sarvet alhaalla, kuin se olisi päättänyt korskua kumoon useammankin Richterin asteikkoineen.

Mutta kyllä senkin pää ja sarvet osoittavat jo joelle päin...

maanantai 7. joulukuuta 2009

7.12.2009

Aloitan rippikoulun lähes aina kertomuksella miehestä joka herää junanvaunussa. Juna syöksyy eteenpäin, ulkona on pimeää.
Mies ei muista mihin on matkalla, ei mistä on noussut junaan, ei missä pitäisi nousta pois. Ei yhtään mitään, ei aavistustakaan. Hän on ensin hämmentynyt, sitten kauhuissaan.
Osastossa on muitakin, mutta hekään eivät tiedä mistään mitään.
Konduktööriä ei näy. Veturiin ei junassa tunnetusti pääse.


Istun Liedon bussissa, luen Eckhartia.
Tyksin pysäkillä tulee kyytiin mies, joka parahtaa ja kiroaa, kun bussi lähtee ennen kuin hän on istuutunut. Hän on partainen, humalassa ja kontaktihakuinen. Minä olen ainoa mahdollinen kohde muuten tyhjässä autossa.

"Tana, kun otti selkään toi nykäys."
"Mhm."

"Noidannuoli."
"Jaa."

"Onk sulla ollu joskus."
"En usko."
"Et usko! Et usko mies!? Tietäisit kyl jos olis ollu!"
"Ei ole ollu sitten."
"No ei ole. Mitä sä luet? Oleksä joku opettaja?"

Näytän Sielun syvyyden kantta. Unohda se toinen kysymys.
"Oleksä? Opettaja?"
"En."
"Mikä sä olet, työkses?"
"pstr."
"Häh?"
"Mä olen pappi."

"TÄH? PAPPI?"

Kiitos taivaan isä että bussissa ei ole muita.
"Jep."
"Etkä ole!"
"Olen."
"En usko. Et sä ole sen näkönen."
"Ok."
"Mitä ok?"
"Jos en ole. Jos et usko, jne. Miten selkäs meni?"
"Yskäsin."
"Yskäsit!"
"Niin. Töissä viime perjantaina. Työtapaturma. Tuun just lääkäriltä, sain panakoodii ja sirdaluudii, ja äsken vetäisin kyytsäksi melkein pullollisen kossua puistossa."
"Hapan booli sulla."

Mies katselee vaiti käytävän toiselta puolelta. Haistelee sanomastani vittuilun sävyjä. Voi ei, en halua.
"Niin, meinaan että eilen Ilkka Kanerva moitti Linnan juhlaboolia liian makeaksi. Katoitko? Että sun sekoitus ei ainakaan ole mikään ylimakea."

Upposi. Huh.
Mies rämähtää nauruun.
"Joo, näin. On se Ike kyllä yks. Otaks ja?"
Hän tarjoaa pulloa.

"Ei kiitos."
"Jumala kieltää?"
"No ei, mutta oon menossa vanhempien luo kylään."
"Hähää, Jumala antais mut äiti ei!"

Olen hiljaa. Etsin katseellani miehestä vittuilun sävyjä.
"Ei mar, ymmärrän, eikä tätä enää just olekaan. Emäntä saa lähtee hakeen uutta kun pääsen kotti. Mä asun Vanhaslinnas. Miten susta pappi tuli?"
"Liian pitkä juttu."
"Mulla on aikaa."
"Ei ole."
"Häh?"
"Me ollaan nyt Vanhaslinnas."

"Ok, kiitti pappi, meinas mennä ohi!"
"Terve sitten ja paranemisia!"
"Samoin!"

Samoin.

Samoinpa samoin.


"Yöjunan matkustajat heräsivät Turussa Helsingin sijasta."

"Rovaniemeltä Helsinkiin matkanneen yöjunan matkustajat kokivat yllätyksen maanantaiaamuna. Asiakkaat nukkuivat kaikessa rauhassa ja saivat aamulla herätessään huomata olevansa väärässä kaupungissa, kirjoittaa Iltalehti. Matkustajien olisi pitänyt olla Helsingissä kello 6.54."

Hämmentynyt herääminen yöjunassa johtaa joskus hyviin tuloksiin. Vaikka ei tultu sinne, minne piti ja oli aie, tultiinkin parempaan paikkaan!

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

6.12.2009

"Jos jonkun tekee mieli alkoholia, käsidesiä ei kannata juoda", neuvoo Linnan hovimestari Teemu Mykkänen.
"Se on alkoholitonta."
Hovimestarin mukaan humalahakuinen juominen onnistuu kyllä, jos niin haluaa välttämättä Linnan juhlissa tehdä.
"Mutta se vaatii ahkeraa notkumista boolipisteellä. Linnan booli on viininvahvuista."

Noloa!
Törkeää!
Kuinka käy maamme kunnian humalajuomisen mallikansakuntana, jos käsidesiäkään ei voi hörppiä koktailipalojen kyytimiehenä?
Paikalla on sentään esim. paljon tulevia entisiä urheilutähtiä, näyttelijöitä ja rokk'nrolli-ihmisiä, joiden odotetaan särpivän jotakin viinin litkua..! Ja Räsäsen Päivi! Piispat, my god!
Kuinka sujuu Oksasen Sofilta Puhdistus ilman tarvittavia aineita?
Minkälaisia neuvoja antavat eri alojen asiantuntijat isänmaan tulevaisuudesta, kun tarjolla ei ole neuvoa-antavia?
Miten pysyy isä Mitron poskilla terve isänmaallinen puna?
Millä putsaa Halonen lautasensa?
Mitä raportoivat kotimaihinsa diplomaatit, joille on tähän asti esitelty kansanviisautta, että jollei sauna, alkoholipitoinen käsidesi ja terva auta, tauti - kuten sikaflunssa - on kuolemaksi?

On myös ensikertalaisia, joita kuitenkin jännittää puolustusvoimien ylipäällikön ja sen marsun kättely. Miten relaksoivaa olisikaan ollut läppäistä kunnon turaus pirtu-Amiseptia kurkkuun eteisessä vuoroaan odotellessa. Tai myöhemmin särmittämään sitä neitiboolia.

Olen kyllä ymmärtänyt, että paikan talkkari on sentään varannut muutaman laatikon Lasolia tymäkämmän tavaran ystäville, Linnan kellariin.
Siellä sopii sitten maan asioita ruotia pakkilaatikoiden päällä istuen, istuvan hallituksen johdolla, illan emännän pitäessä huolta lautasten ja mukien riittävyydestä.

Ilta huipentuu diplomaattien nimille ja puvuille naureskeluun, sekä suomalaiskansalliseen pikku rähinöintiin.
"Mikä sä Tzshhchysshhgowitzzch oikein luulet olevas, -tana..!"
"Et sit voinu Miato venyttää yhtä sadasosasekuntia sen Vasshhperin kans...isho miäs...parta ja kaikki..."
"Suu kiinni, Hysh, hyshsh, älä! Älä shano enää mitään!"
Ambrosius rähjää Vapaavuorelle: "Mä shulle äijä metropolit näytän!"

Lopuksi portsari heittää koko porukan kadulle, "ei tarvi näyttäytyä vuoteen".

Torilla grillijonossa tulee joukkotappelu hallituksen ja opposition välillä, piispat menevät sovittelemaan.
Tuoksinassa SDP:n varapuheenjohtaja vetää kaikkia piispoja turpaan.

lauantai 5. joulukuuta 2009

5.12.2009

"Isättömät hiiret elävät pidempään...

...Tulos viittaa siihen, että koiraiden lyhyempi elinikä johtuisi vain siittiöiden kantamasta geenistä tai geeneistä.

Tutkijoiden mukaan löytö tukee teoriaa, jonka mukaan koiraat ovat tehneet evoluution aikana vaihtokaupan lisääntymiskykynsä ja elinikänsä välillä."

Monella tapaa helpottava tieto.
Eräänlaista biologista evankeliumia.

Miehet! Veljet!
Meitä on jo tarpeeksi kauan syyllistetty siitä emme jaksa hengittää yhtä kauan kuin Toinen Sukupuoli.
Että se johtuisi muka huonoista elintavoista, ja siitä ettemme ilmaise tunteita avoimesti, vaan kätkemme ne sisällemme syöpää ja sydänkohtauksia synnyttämään.

Jo riittää tuollainen puhe! Eivät hiirimiehetkään jaksa! Ei yksikään nisäkäsmörökölli jaksa!
Hiiret sekä vievät että vikisevät tunteistaan kaiken aikaa. Se mitään auta.
Eivät esim tupakoi juurikaan, paitsi jossain koeolosuhteissa, pakosta. Silti huppumiehen loukku napsahtelee koiraiden kohdalla keskimäärin aiemmin kuin naaraiden.

Kaikki on geeneissä.
Rihmasto on kuin sytytyslanka joka alkaa palaa hedelmöittymisen hetkellä, ja kun lanka on lopussa, jysähtää jossain päin elonkehoa, joka tapauksessa.

Siitä ja kuole, siitä se lähtee, elämäntyö ja -motto.

Vai pitäisiköhän tästä tehdä tasa-arvokysymys.
Miksi miehille - olivat he sitten hiiriä tai ihmisiä - jaetaan aina huonommat kortit geenikasinolla, kuin samaa palkkaa nauttiville naisille?

Haluamme paremmat rihmat! Ilman mitään kiertämiä!

Ei.
Ei tästä tule mitään.
Peli on menetetty, lanka loppunut, jysy on jo pamahtanut. Siitostehtävä suoritettu. Male dismissed.

Tutkimuksen pointti oli nimittäin että tulevien hiiri-, ihmis- ja mitä siinä välissä on, sukupolvien on saatava vain naisten geenejä, jos haluaa elää pitkään.



Jos.



Ei ole pakko.



Eihän?



--



"Piispa erotti ahvenanmaalaispapin viidennen avioeron jälkeen."


Viidesti naimisissa ollut ja yhtä monta kertaa eronnut nainen kohtasi Jeesuksen kaivolla joskus aikoja sitten (Joh.4).
Onnekseen ei piispaa sentään.
Onneksi kohtaaminen tapahtui ruohonjuuritasolla.


--


Kun nousee Pietarinkirkon kupoliin, on kuin nousisi Euroopan katolle.
En ole käynyt kirkossa sisällä ennen kupoliretkeä, joten ensimmäinen kontaktini kristinuskon kaikkeinpyhimpään tapahtuu ylhäältä käsin, silmin.
Ei pidä kieltää että ekakerta on vaikuttava, kun se kerran on sitä.

Portaat ovat kontrasti kirkon sisätilojen mykistävään perspektiivivaikutelmaan.
Mitä ylemmäs tullaan, sitä ahtaampaa on. Jokaisella portaalla ponnistelee joku. Yhä ylös yrittää.
Ylimmät metrit kuljetaan viistosti kumarassa, oikealla kädellä tukien. Edelläni hikoilee rehevä hollantilaisrouva, ja puuskuttaa kovin huolestuttavasti.
Kaikkien pyhiinnousijoiden aamuiset antiperspiraatiosuoritteet tuoksuvat epäonnistuneilta.

Kirkko on saattanut tällä porrasratkaisulla ajatella katekismusopetusta. Nyt opitaan mitä katumus on: kadun sitä että lähdin nousemaan, kadun muitakin pahuuksiani, jos selviän täältä, en enää koskaan...jne.

Rouvakulta, älä vain saa mitään slaagia, ethän. Minäkin koitan olla saamatta.
Näen mielessäni kuinka dominopalikat ryskivät portaita alas.
Misericordia Domini!

Ylhäällä ollaan, lopulta. Maisema on vaikuttava. Liian.
Haluan alas.

Se käy helpommin kuin ylös, en tiedä miksi.

--

Lopulta itse kirkossa.


Tämä on kyllä...


Itselleni toimii paremmin luterilainen ei...


Alttarikatos on... Ilmestyskirjan näkijä on luultavasti nähnyt tämän kun kirjoitti "hävityksen kauhistuksesta..."


Kauneutta on myös paljon.


Yritän erääseen sivukappeliin. Vahdit tulevat ja sanovat että tämä on vain "rukoilijoille".


Siis: Rukoileeko tässä perkeleen sirkuksessakin joku?

























 

perjantai 4. joulukuuta 2009

4.12.2009

"Olen pastori Maarian seurakunnasta, tulin onnittelemaan teitä syntymäpäivänä."
"Jaa. Paljoks te täytätte?"
Totani, totani.
"Niin kun teillä on tänään 90 -vuotispäivä."
"Jaa. Kui mä vielä tääl ole?"
Oi oi, paha. En tiedä. Jotain pitäisi.
"En tiedä!"
"Jaa. Oletteks te kova uskovainen?
Paikkani käy pienemmäksi, portti ahtaammaksi, tie kapeammaksi
"En kyllä ihan niin sanoisi."
"Jaa. Oletteks te kova uimaan?"
Helpottuu. Avartuu.
"Tuota, kyllähän minä."
jne
Että sellainen pappi. Ei usko juuri mitään, mutta ui senkin edestä.
--
"Näkemiin sitten!"
"Jaa. Missä me nähdään?"

Hyvä kysymys taas.
Taivaassa?
Ensi vuonna Jerusalemissa?
Uimahallissa?

torstai 3. joulukuuta 2009

3.12.2009

Tuntematon kaunotar, mieltä vailla:




”Syntymättömänä, häviämättömänä,

Vailla menneisyyttä, vailla tulevaisuutta,

Valonhämy ympäröi hengen maailmaa.

Kaikki unohtuu hiljaa ja puhtaasti, kuin valtavassa tyhjyydessä.

Taivaan sydämen loiste valaisee tyhjyyden.

Merenpinta on tasainen ja heijastaa pinnassaan kuun.

Pilvet häviävät siniseen avaruuteen.

Vuoret loistavat kirkkaina.

Tajunta sulautuu näkemiseen.

Kuun kiekko lepää yksinään.”





En muista mistä olen joskus poiminut tämän. Tekijä anonyymi, teksti on varmaan ikivanha. Ainakin ajaton. Tekijätön!

2.12.2009

”Työssä vaikuttaminen voi olla vaaraksi mielenterveydelle.” (Yle/Työterveyslaitos)


Valta turmelee aina kaiken. Myös vallan kahvassa olijan mielenterveyden.
Vastuu tekee hulluksi terveen, herkän ihmisen. Yleensä valtaan hankkiutuukin jo valmiiksi turtuneita.
Pahinta on tietenkin jos henkilöllä on alaisia. Silloin hulluus vaanii koko porukkaa kuin kiljuva jalopeura.

Tämän piti olla vallan päinvastoin, kuten ensi kuussa todennäköisesti valmistuvassa tutkimuksessa varmasti onkin: että ihminen voi aina paremmin, mitä enemmän voi vaikuttaa. Voiminen parantaa vointia. On tervettä pyrkiä ylöspäin hierarkiassa.

Näin ei siis ole. Mitä ylempänä, sitä hullumpi ja sairaampi.
Tosi huipulla on enää tutisevia, nurkassa kuolaavia hulluja, psykopaatteja tai hovin kannattelemia paperinukkehallitsijoita.

Työterveyslaitoksen tutkimus ei ole löperö. Sitä tehtiin 15 vuoden seurantana 14000 ihmisen otannalla.

Eteenpäin ei ole yhtä kuin ylöspäin, vaikka asia näin ymmärretäänkin lähes poikkeuksetta.

”Vaeltakaa! Älkää pysähtykö!” kehotti Jeesus. Ilmaisussa on vissi ero verrattuna apostoliseen ”kiivetkää! taistelkaa! kilpailkaa” -imperatiiviin. Vaeltaja voi kisailla mutta ei kisata. Pyhiinvaellukselle ei lähdetä starttipistoolin säestämänä.

Energialla ja ajassa, joka vaaditaan Everestille kiipeämiseen, normaalikuntoinen ihminen kävelee Himalajalta Goaan, vaakatasossa lojuen siemailee jo sateenvarjolla koristeltua drinkkiään hiekkarannalla, ja katselee horisontissa laskevaa aurinkoa. Samalla kun ylöspäin, huipulle, himoitseva toverinsa roikkuu railossa pää alaspäin parta jäässä köyden varassa ja tekee kuolemaa, viimeisenä toiveenaan, että vielä kerran saisi nähdä auringon.

Eteenpäin hyvä, ylöspäin paha, nyrkkisääntö.
Sisyfos pyrkii ylöspäin. On pakko, on käsketty, niin kuuluu tehdä. Mutta Sisyfos ei pääse koskaan mihinkään.
Tuskin edes eläkkeelle. Ja jos pääsee eläkkeelle, työntää jotakin kiveä nurin sielläkin, tai kesämökillä kantoa.

Tutkimus toteaa, että työn monipuolisuus vähentää mielenterveysongelmia, siinä missä vaikutusvalta lisää. Mutta valta tuhoaa senkin: jos työ on sekä monipuolista että vallallista, ongelmat kaksinkertaistuvat.

Jos yrittää olla kuin sirkustaiteilija ja pitää monta lautasta pyörimässä yhtä aikaa, ahdistuu. Vielä enemmän ahdistuu, jos lautasia on monella pöydällä. Lopulta ollaan kuin Tarja Halonen: ainoakin viedään edestä pois.

Epikuros: Elä sivussa! Tai joidenkin, itseäni jotenkin viehättävämpien, suomennosten mukaan: Elä piilossa! Elämä on jatkuvaa kriisiä, jota emme kuitenkaan pysty ratkomaan. Tärkeintä on rajata elämänpiirinsä sellaiseksi, että sen kanssa voi olla.

Piilossa piiri on silloin pieni, ja - ainoa mahdollinen.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

1.12.2009

Päivän uutisia (Yle, BBC, lehtien nettisivut):


”Musta aukko rakentaa ympärilleen galaksin.”
Asian on ajateltu olevan jotenkin päinvastoin.

Musta aukko on sydänystäväni tähtikartalla. Se on niin ilmaisuvoimainen, ja niin näkymätön. Se voi olla missä vain ilman että on missään. Olematta mitään missään perinteisessä mielessä, se tekee kaiken.
Sekä tuhoaa että luo.

Jos olet liian kaukana, jäät pelkäksi kaasuksi. Jos tuppaat liian lähelle, sinusta tulee perin tiivis, ei kulje henki, ei ajatus. On säilytettävä sopiva etäisyys.

Tiivis ilmaisu ja muu oleminen on kiitettävää, mutta ei pidä liioitella: Jos pitää olla joku – ja joskus pitää – on ulotuttava. Se taas kysyy tilaa, tai on tilaa.

Auringonkokoisia tähtiä syntyy kuulemma 350 kappaletta vuodessa. Mutta mitä ihmettä tarkoittaa vuosi silloin ja siinä yhteydessä, kun aurinkoja pelmahtelee yhä uusia maisemaan? Meilläpäin ainakin määritellään vuosi siksi ajaksi, jossa Aura kiertää auringon!

”70 vuotta sitten alkoi talvisota.”
Ilmavoimat saavuttivat ensimmäiset voittonsa. Alasammutun koneen henkilökunta pakeni latoon. Takaa-ajajia ammuttiin sisältä. Luutnantti Jorma Gallen-Kallela, Akselin poika, oli luodin reitillä ja sai sankaruuden, mutta toisaalta vain yhden päivärahan koko sodasta. Seuraava orgaaninen kohde lentoradalla olisi ollut ratsumestari Adolf Ehrnrooth.

Merkityksiä kelpaa etsiä jälkikäteen. Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin menneisyyden.
Millään ei ole mitään syytä, mikään ei seuraa mistään. Kaikki ovat syyttömiä, ja vailla seuraa.

”Mutaan piiloutunutta kalaa luultiin uhanalaiseksi.” Rantanuoliaisen uskottiin olevan hä-viämässä sukupuuttoon, mutta se olikin hävinnyt vain liejuun. Siellä niitä on vaikka kuinka.
Venetsia on myös häviämässä liejuun. Kohta gondolit kolahtelevat kirkkojen torneihin.
Rantanuoliaiset porskuttavat lipevät gondolieerit sukupuuttoon.

Hallitus on viemässä Tarja Haloselta lautasen.
Uuden Windows 7:n peikkona on ”black screen of death”, Microsoftin tulkinta mustasta aukosta.
Ruotsissa pidätettiin mies epäiltynä vaimonsa raa’asta murhasta, mutta syylliseksi paljastuikin hirvi.
Syrjäytymisen mieli ja muodot ovat monet.

Toisaalta ”vihreän teen juominen ehkäisee vanhusten masennusta”.
Tosin siinäkään asiassa syyt ja seuraukset eivät ole tutkijoiden mukaan tiukasti jonossa.
Saattaahan olla että kovin masentunut ei jaksa sihtailla teetä pannuun.
Taas sortuu kausaliteetti, elämän ilmiöiden täysin yliarvostettu puhemies.