”Ihmisillä ei ole etusijaa eläimiin nähden. Kuka tietää, kohoaako ihmisen henki ylös ja vajoaako eläinten henki alas maahan?” (Saarn.3)
Tuttu kissa makaa kalmapiikin jälkeen eläinlääkärin pöydällä, kallistaa päänsä ja antaa henkensä.
Minä hengitän vielä elämän piikkiin. Eläin kolkuttelee jo outoja ovia.
Kuka tietää mikä menee ylös ja mikä alas?
Mikä edes on ”ylhäällä” ja mikä ”alhaalla”?
Ehkä nuo ovet eivät niin outoja olekaan, jos niitä on ollenkaan.
Ehkä nuo ovet eivät niin outoja olekaan, jos niitä on ollenkaan.
Ehkä tuo ei mennyt mihinkään.
Kuoleva kissa, elävä ihminen, yksi vapautta huokaava luomakunta, erottamattomat kohtalot. Hengityksiä on paljon, Henki on yksi, pyhä, yhteinen.
Ääriviivat hämärtyvät: Mistä Henki ja hengitys alkaa, mihin loppuu?
Etusijoja ei jaeta.
Kuoleva kissa, elävä ihminen, yksi vapautta huokaava luomakunta, erottamattomat kohtalot. Hengityksiä on paljon, Henki on yksi, pyhä, yhteinen.
Ääriviivat hämärtyvät: Mistä Henki ja hengitys alkaa, mihin loppuu?
Etusijoja ei jaeta.
No Very Important Persons.
Viimeinen henkäys on ulos, sisään Yhteen.
(TS)
Viimeinen henkäys on ulos, sisään Yhteen.
(TS)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti