torstai 26. elokuuta 2010

Son of a mikrobitch

Yleinen ja yhtäläinen väärinkäsitysten sarja on leimannut tätäkin viikkoani.
Ehkä ne eivät ole väärinkäsityksiä. Jospa olen vain paljastumassa. Jospa muutkin ovat.

Tunnen itseni hullujen seassa hortoilevaksi umpihulluksi.
Olisi keskityttävä teknisiin yksityiskohtiin, niissä sanat toimivat.

Katselen ikkunastani ulos, bussi kulkee kadulla vasemmalta oikealle, äänettömästi. Sen numero on 20.
Toimii.


Jos astuisin sisään autoon, kuskin kanssa syntyisi varmasti jokin tora.
Ainakin särö.
Joutuisimme nielemään pettymyksiä. Katumaan tyhmiä sanojamme.
Paljastumaan.
Olen samanlainen kuin kuski. Meitä yhdistää ihmisyys, siitä kitka. Ihmisyys on jätelautta, tuuliajolla tappion maisemissa. Meitä ei yhdistä mikään.

Eckhartin mukaan samanlaisuus on harhauttavaa, teennäistä. Samanlaisuus johtaa lopulta hylkimiseen.
"Jumalassa ei ole samanlaisuutta." Jumala oksentaa suustaan jumaliset ja pyhät ihmiset. Huorat ja maanpetturit ovat ok, koska harrastuneisuutensa pohjalta ymmärtävät ei-samanlaisuutensa.
Siihen mikä on alhaalla, Jumala tulee kuin vesi joka virtaa alamäkeen, painovoiman tai jonkin sellaisen ajamana.
Ylämäkeen ei juokse vesi, ei Jumala.


Tietämättä mitä tekevät, mikrobit ovat ryhtyneet syömään - vai mitä kyseinen toiminto sitten onkaan - valtamerillä ajelehtivia saatanallisia muovijätelauttoja. Se on viime aikojen kaunein uutinen. Lautat eivät ole kuulemma kasvaneet sitten vuoden 1986, vaikka mereen syydetty muovimäärä on moninkertaistunut.
Mikrobi tekee mitä mikrobin on tehtävä, ilman asiaan liittyvää ensimmäistäkään ajatusta.
Ne ovat todellisia zen-mestareita.
Kaikkien aikojen suurimman meritaistelun sanattomia sankareita, tuppisuita amiraali nelsoneita. Mikrobin pieni suu ei ole suurisuu, mutta tehokas.

Jatkoseuraukset ravintoketjulle taitavat olla paikoin arvaamattomia... typpi... Merilinnusto, kalasto ja sitä suurempi fauna saattaa menehtyä, ja sittemmin kaikki kuivalta maalta, mutta se ei olisi eka kerta.
On sitä ennenkin lähdetty puhtaalta pöydältä.
Kukaties uhkaavaa tuppervaaraa jossakin Naurusaaren edustalla mässyttää juuri nyt pikku massuunsa uuden, entistä ehomman eliöstön ja homokaartinkin Aatami ja Eeva!
Rakkaat pienviljelijät! Maailma on teidän!

Kaltaisuus on Eckhartin sanastossa ihan muuta kuin samanlaisuus. (Suomi ei oikein tunnista tuota, mielestäni.) Kaltaisuudessa ei ole kitkaa.
Jumala on yksi.
"Ykseydessä ei ole mitään vierasta. Ykseys antaa minulle yhtä olemisen ikuisuudessa, ei samanlaista olemista."
Kuski, minä ja mikrobit, tuo Herran Sebaotin Uuden Maailman siunattu armeija.

Mutta jos on yksi ja yksin, ei kai oikein ole sitä yhtäkään.
Paljastunut ykseys lopettaa samanlaisuuden ja yksinäisyyden.

tiistai 17. elokuuta 2010

Sääli

Sataprosenttinen tunne ei kestä kauan. Vaisuus takaa tunteiden tulevaisuuden.

Surusta kun ottaa pois itsesäälin, jäljelle ei jää paljonkaan, jos mitään. Totaalinen, säälimätön suru on äkkiä surtu.

Viikonloppuna pitämäni puheet herättivät paljon väärinkäsityksiä, jotka saattoivat olla oikeinkäsityksiä. Minussa heräsi laimeaa itseinhoa.
Vaisu inho on säälittävän pitkäikäinen.
Selitellään, pyydetään anteeksi.
Jatketaan "puhtaalta" pöydältä, vaikka pöydälle on oksennettu.

Jeesuksen mukaan palavin ja lyhin viha on kohdistettava omaan itseen ja sen elämään. Joka ainoaan sen pyrintöön. Varsinkin sen spiritualiteettiin ja henkisyyteen.
Hänen käyttämänsä sana on "viha". Ei mikään uusimman suomennoksen löperehtimä "valmius luopua" tai muu sellainen.
Viha.

Tosi viha on säälimätön, nopea.

Istun kahvipöydässä seurojen jälkeen. Nainen kysyy, onko Jeesuksen veri minulle rakas tuttu. En osaa vastata. Jos ei ole, joudan helvettiin.
Juon kahvia.
Nainen on hengessä palava, minulla ei pala kuin päre.
150 miljoonaa kilometriä Maarian pappilasta palaa aurinko, ja synnyttää pihalle eli seurapaikalle paahteen jossa syntyy tunteita.
Paljon paloa.

Naisen mielestä Jeesuksen verestä on päästävä selvyyteen. Minun puheissani ole tarpeeksi verta.
Mitä sinä tarkoitat?
Nainen ei ymmärrä koko kysymystä. Jeesuksen verta tietenkin!
Oma vereni alkaa kerätä painetta.
Pitääkö nyt siis sinun uskonkokemuksistasi laatia jonkinlainen kategorinen normi kaikkien muidenkin uskoa ja kokea?
Nainen loukkaantuu, minä häivyn. Haluttaisi häipyä koko maailmasta.

Illalla ostan lentolipun Sisiliaan. Sen kauemmas ei Euroopassa pääse. Haluan pois maailmasta, mutta en Euroopasta.

Minähän tunnistan hänessä itseni!

"Jokainen on omalle itselleen ylin opinkappale, eikä mikään teologia puolusta jumalaansa niinkuin me puolustamme omaa minäämme. Ja jos piiritämme tuon minän epäilyksillä ja asetamme sen kyseenalaiseksi, on kysymyksessä vain ylpeytemme valheellinen hienostelu: taistelu on jo etukäteen voitettu.
Kuinka välttää oman itsensä ehdottomuus? Pitäisi kuvitella ihminen, jolla ei ole vaistoja, joka olisi nimetön ja joka ei tuntisi omia kasvojaan. Mutta kaikki maailmassa heijastaa piirteemme takaisin meihin, eikä itse yökään ole tarpeeksi pimeä estääkseen meitä katsomasta itseämme. Koska olemme liian tietoisia itsestämme, syntymäämme edeltänyt ja kuolemaamme seuraava olemattomuutemme vaikuttaa meihin vain hetkittäisen ajatuksen ominaisuudessa; tunnemme oman elämämme kiihkeyden kuin ikuisuutena, joka on muuttuvainen mutta pysyy kuitenkin perusperiaatteeltaan ehtymättömänä. Se, joka ei palvo itseään, ei ole vielä syntynyt. Kaikki elävä hellii itseään - mistä muutoin tulisi elämän syvyyksissä ja pinnassa vellova kauhu? Jokainen on omalle itselleen maailman ainoa kiintopiste." (E.M.C.)

Joka on vihattava pois, tulisesti ja ilman sääliä.