torstai 13. maaliskuuta 2014

Parisprintti


Vanha nainen tekee kuolemaa. Työ on valmistumaisillaan.
Silmät ovat auki, mutta eivät suuntaudu enää kohteisiin. Haen hänen katsettaan mutta en löydä. Jotkut elimet toimivat vielä, mieli ei enää. Henkilökohtainen hätäily on loppunut. Odottaminen on vaihtunut olemiseen.

Vastasyntyneessä näkee samanlaista. Kun on äskettäin synnytty eikä maalia ole vielä määritelty, silmissä on sama kohteeton läsnäolo. Ei vielä, ei enää, ei hätää.  

Oven takana vanhainkodin aulassa telkkari pauhaa täysillä. Sotshin olympialaisissa ovat maastohiihdon parisprintin ratkaisuhetket ja hätä käsillä. Selostajat ulvovat. Maali lähestyy. Suomalainen saattaa voittaa! Ulkomaalainen kaatuu! Se lisää mahdollisuuksiamme!  

Sivelen peukalolla vanhuksen otsaa, teen hajamielisesti ristinmerkin.

Poistun aulaan. Nojaan seinään ja katselen hiihtäjien haastatteluja. Nyt on hyvä. Vuosien odottaminen on päättynyt.  

”Kotiin terveisiä!”