Häpeä!


”Herra repäisee verhon kaikkien kansojen yltä.” (Jes.25)

Tuli lankeemus. 
Viattomuus meni. 
Piti verhoutua, peittää alastomuutensa.
Kansat eli ihmiset alkoivat pelätä, suojautua häpeältä ja tappaa sanoin ja töin.
Syyttely alkoi. Tuo se oli, en minä.

Kiirastorstain ehtoollismessussa alttari riisutaan. 
Koruton paljastuminen.
Paluu alkuun.
Ei verhoa alttarilla eikä kansojen yllä. Ei verhoa katseessakaan, ”katso
ihminen!” Ei naamaria, ei jonkun esittämistä, roolia.
Suora katse, viaton.
Äärimmäisen, verhottoman, alastoman ristin häpeän kautta kansojen ja
kasvojen verhot repeävät. Täydellinen häpeä, alemmas ei enää pääse,
tahraton viattomuus.
Yksi leipä, yksi ruumis.
Ruumis nielee ruumiin, niistä tulee sama.
”Kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan (Miika 4).” Miekalla voi sohia
ympäriinsä, mutta ei sitä miekkaa itseään.

(TS)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti