torstai 15. syyskuuta 2011

Taisteluni










 














Töissä otettiin käyttöön matkalaskuohjelma nimeltä M2. Sen sisäänajo ottaa aikaa. Joku ehti jo verrata sitä saksalaisten V2- ohjelmaan sodan loppuvaiheissa.


V2-ohjuksia yritettiin ajaa sisään Lontooseen ja muualle eteläiseen Englantiin. Ne eivät muuttaneet sodan lopputulosta, vaikka ruumiita tulikin kohteissa.
V2 lensi vain yhteen suuntaan, M2 on kaksisuuntainen häiriö. Laskuohjus nousee ylväästi kohti taloustoimistoa. Mutta katso: sepä tuleekin takaisin. Käännetään, ammutaan taas, ja jälleen se tulee takaisin. Sydämeen ei mahdu M kahta.

Skannasin bussikortin latauksesta todistavan kuitin ja lähetin menemään. Katso, se tuli takaisin, että pitäisi olla oikea tosite mieluummin kuin väärä.
Tarkistin asian ja totesin että oikea on. Ei ollut. Takaisin tuli. Uudestaan ja uudestaan.
Lopulta suivaannuin niin että olin potkaista taloustoimiston oven sisään saranapuolelta. Työntäkää te tositteet kakkoseenne!

Onneksi sitä ennen tarkistin skannaukseni vielä kerran, nyt oikeasta kohdasta: Olin yrittänyt todistaa bussikorttiostokseni oikeellisuuden ja vanhurskauden Kirkko ja Me -lehden sivun kulmalla… Edes koko sivua en ollut raatsinut lähettää, pienen palan kulmaa vain.
Minua punastutti.


Pari viikkoa sitten Etelä-Ruotsissa hirvi kiipesi puuhun. Se oli vetänyt turvat käyneistä omenista. Kun alaoksilla oli tarjoilu päättynyt, hirvi yritti ylemmäs. Siinä kävi ikävästi. Ei tullut lisää alkoholia. Jumi tuli ja kiikki. 
Uutisessa sanottiin, että ”omenapuussa roikkui epätoivoinen hirvi. Vain yksi eläimen jaloista kosketti maata, ja se potki vimmatusti ilmaa päästäkseen vapaaksi. Paikalle tarvittiin palokunta, joka sai hirven vapaaksi. Irti päästyään se makasi hetken maassa kuin tajuttomana. Lopulta se nousi ylös ja köpötteli varovaisesti tiehensä.”
Uskonpa että tyyppiä punastutti. Seuraavana aamuna vaivasi hirveä krapula.

Erityisen puhutteleva on kohta jossa kerrotaan, että vain yksi jaloista kosketti maata. Jos koko muu melkoinen ruho on jumissa omenapuun oksilla, yhteen jalkaan ei mitenkään saa panostettua tarvittavaa liike-energiaa. Kuopimiseksihan homma jää.
Katsojien taholta kohdistuu toimeen säälivää naurua, joka on huumorin lajeista paskin.
Menkää pois siitä jos ette muuta osaa!
Onneksi tuli palokunta. Tuli tajuttomuuskin ja armahti hetkeksi.

Tajuttomuus on onnellisinta mitä ajan ansaan joutuneelle orgaaniselle olennolle voi sattua.
Kun taju palaa vaikkapa yön unen jälkeen, onnettomuudet jatkuvat siitä mihin illalla jäätiin. Yritetään köpötellä varovaisesti tiehensä.
Tiellä taas.

Tunnetaan päiviä jolloin tuntuu kuin kaikki olisi vain kuopimista. Kuovitaan, kuovitaan. Mitään ei tapahdu. Mikään ei asetu. Paino on väärällä taholla.
Ammutut ohjukset kääntyvät takaisin ja räjähtävät päässä.
Kuitit osoittautuvat irrationaalisiksi yritelmiksi. Esitetyt roolit eivät toimi. Ollaan kuin skannattu Batman Kaurismäen elokuvassa. Imago toisensa jälkeen katoaa maisemaan kuin rahanhimoinen matkalasku kakkosämmään. Yritetään kehittää uusi. Juututaan kiinni kuin humalainen hirvi omenapuuhun, epätoivoinen, lasittunut katse suuntautuu maahan.

Itse asiassa, tunnetaanko muunkinlaisia päiviä? 
”Aika on paha” sanoo Raamattu. Siis ei tämä aika tai tuo, vaan – aika. Ei jotkut ajan ilmiöt vaan aika itse! Menneisyys on paha, samoin tulevaisuus.
Aika paha…
Nykyhetkessä on ehkä jotain neitseellistä, värähtävää läsnäoloa, mutta kyllä senkin kovin helposti raiskaavat nuo himokkaat kuolaajat, menneisyys ja tulevaisuus. Syyllisyys, toivo ja pelko.
Neitsyen on oltava tarkka tavarastaan. Ei pidä antautua heti ensimmäiselle kuolaajalle.


Miksi lähditte ulos? Eckhart vastaa ihmisille jotka pyysivät häntä rukoilemaan puolestaan.
Miksi lähditte ulos, sinne missä tarvitaan apua, missä on hätä? Miksi lähditte saamaan jotain aikaan?

Miksi nousitte puuhun kuopimaan? Miksi yritätte skannata vääriä oikeina?
Miksi lähditte sinne missä tarvitaan palokuntaa ja asiantuntijan apua, synnytyslaitoksia, hautaustoimistoja, kirkkoja ja kapakoita, henkisiä opettajia, kasvua, kuihtumista, toivoa ja epätoivoa, uskoa ja epäilyä, miksi?

En tiedä. Täällä ollaan.

Ei olla, esitetään.

Esittäminen ei ole erehdys, eikä kärsimyksen lähde. Moinen lähde puhkeaa vasta kun sekoitetaan oleminen esittämiseen, eli samaistutaan.

Skannattu tosite ei ole tosi, originaali. (Originelli se kyllä voi olla.) Batman Kaurismäen elokuvassa ei voi hyvin. On liian paljon pelastettavia. Ei ehdi, ei jaksa, ei pysty.
Hirveä omenapuun oksilla oksettaa. Ei se ole sen eläimen paikka. Lintujen on, ja omenamatojen.
Oleminen on ennen esittämistä ja esiintymistä (tämä on niin huikaisevaa!), ilmeinen ennen ilmiöitä. Ilmiöitä ei ole, vaikka ilmenevätkin. Känninen hirvi puussa on hassu näky, ja kuvana paikallaan, mutta sellainen ei ole mukava olla! Tule alas puusta kuin Sakkeus taannoin, hirvi! Kotiin, sinä juoppo riepu!

Ei hätää, oleminen on ennen puuhun nousua. Me emme ole sitä mitä esitämme!
Emme ole puussa, emmekä oikein maassakaan.
Kunhan nyt olemme, hirvet, linnut, madot, matkalaskut ja ihmiset!

Tämä on hillittömin ja mykistävin (siihen eivät kyllä sanat yllä…): Kuka näkee sen kun me olemme?

On ennen aikaa ja olemista..!